Tuntemattoman miehen katseesta välittyvä hyvyys lämmittää sieluani – näkemisessä on jotain pyhää

Katseet kohtaavat pakkaslumisella maantiellä. Tuntematon mies tervehtii minua ystävällisesti kävellessään ohitseni. Vastaan ”hei” ja hymyilen takaisin.

Lämmin tunne virtaa sydämeeni, mutta samanaikaisesti olen hieman hämilläni.

En muistanutkaan, kuinka ystävällistä ja avointa vuorovaikutus tuntemattomien ihmisten kanssa on maaseudulla. En muistanut, kuinka luonnollista täällä on tervehtiä tuntemattomia.

Kotipaikkakunnallani Vantaalla eletään tietynlaisessa erillisyyden ja ulkopuolisuuden kuplassa. Jos yritän ottaa katsekontaktia ohikulkijoihin lenkkipolulla tai ruokakaupassa, päät kääntyvät usein salamannopeasti pois.

Ihmiset elävät kroonisessa kiireessä, eikä aikaa tunnu olevan edes kohottaa katsettaan maasta ja katsoa hyväksyvästi vastaantulijaa.

Tällaisella välttelevällä vuorovaikutuksen mallilla on vaarana synnyttää ulkopuolisuuden kokemuksia: en ole osa näitä ihmisiä. En ole osa tätä yhteisöä, paikkakuntaa tai maailmaa.

Sosiaalisissa tilanteissa katse on yksi tärkeimmistä sanattoman vuorovaikutuksen keinoista. Havainnoimme ja tunnistamme tilanteita katseen avulla yhdessä muiden aistien kanssa.

Sanonta: ”Jos katse voisi tappaa”, ei liene turha, sillä katseella saamme välitettyä hyvinkin voimakkaita tunteita ja viestejä – rakkaudesta vihaan.

Katseella on erityisen voimallinen merkitys haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille. Muistisairaille vanhuksille, kehitysvammaisille, nukutuksesta herääville ja viattomille lapsille.

Syvä katsekontakti viestittää heikommalle: minuun sinä voit luottaa. Minun hyvyyteeni voit turvautua.

Raamattu painottaa enemmän kuulemista kuin näkemistä. Usko Jumalaan syntyy kuulemisesta. Eräs katkelma osoittaa, että näkeminen ja ymmärrys hyvyydestä kulkevat käsikkäin. Luomiskertomuksessa Kaikkivaltias Luoja katsoi ensin silmillään luomaansa maailmaa. Vasta sen jälkeen Hän tiesi sen olevan hyvä. ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” (1. Moos. 1:31.)

Näkemisessä on jotain pyhää. Siinä kietoutuvat maallinen ja yliluonnollinen todellisuus sanoinkuvaamattomalla tavalla.

Miten muuten pystyisimme palauttamaan niin elävästi uniimme ihmiset, joita emme ole tavanneet vuosikymmeniin? Tai heijastamaan unelman kesämökin laiturista mieliimme?

Tuntemattoman miehen katse maantiellä piirtyy mieleeni pitkäksi aikaa. Katseesta välittyvä hyvyys lämmittää sieluani. Se muistuttaa siitä, ettemme kulje yksin tässä maailmassa.

Ihmisen katseessa on jotain samankaltaista kuin siinä, miten Jumala näkee sydämiimme. Katseessa, joka etsii rakkautta ja uskoa meistä.

Kirjoittaja valmistuu teologian maisteriksi helmikuussa 2022.