Aarre: Kaari Utrio on surullinen ja vihainen nykyihmisen lyhytjänteisyydestä – Perspektiiviä saadakseen suomalaisen pitäisi mennä hänen mielestään useammin metsään
Kirjailija Kaari Utrio kertoi Aarteen haastattelussa vuonna 2009 surevansa sitä, että kaupungistumisen myötä metsästä on tullut monelle nykyihmiselle osin menetetty ja vieras elementti.
Kaari Utrio kertoo, ettei lapsenakaan pelännyt metsää, ei edes maalaiskesien pitkillä maidonhakumatkoilla. Kuva: Kari Sarkkinen”Osa suomalaisen sielusta on aina ollut metsässä”, ajattelee kirjailija, taiteilijaprofessori Kaari Utrio.
Jo pelkästään kirjallisuudesta tästä löytyy roppakaupalla todisteita. Monet kerrat juuri metsä on ollut paikka, jonne historiallisissa romaaneissa ja näytelmissä on juostu vaikeuksissa itkemään itkut. Melkein yhtä usein metsässä on rakastettu salaa tai odotettu toista turhaan puiden katveeseen.
Historiaan perehtynyt ja siitä paljon kirjoittanut Utrio arvelee yhden metsän viehätyksistä olleen se, että se oli paikka, jossa oli tilaa olla yksin.
”Kun elettiin ahtaasti, metsä tarjosi rauhoittumispaikan, jonne saattoi mennä silloin kun oli vaikeaa. Toisaalta metsää myös pelättiin. Muistan, kuinka omassakin lapsuudessani lapsia toisinaan etsittiin pitkin poikin metsää.”
Utrio kertoo surevansa sitä, että 1960-luvulla alkaneen kaupungistumisen myötä metsästä on tullut monelle nykyihmiselle osin menetetty ja vieras elementti.
Hän muistuttaa, että metsä on edelleen suurin luonnonvaramme, jonka häviämisestä on oltu melkein aina huolestuneita.
”1800-luvulla suuri taloudellinen huoli oli se, että kaskeaminen hävittää metsät ja energiavaramme hupenevat. Kaskeaminen päättyi vähitellen, mutta samankaltainen lyhytjänteinen elämäntapa on tyypillistä omalle ajallemme. Teho ja hyöty halutaan maksimoida seurauksista välittämättä.”
Kirjailija on surullinen ja vihainen nykyihmisen lyhytjänteisyydestä. Juuri perspektiiviä saadakseen suomalaisen pitäisi mennä hänestä nykyistä useammin metsään.
”Metsässä näkee konkreettisesti luonnon kiertokulun ja ikuisuuden. Kun katsoo tarpeeksi tarkkaan, näkee, ettei oma elinikä sittenkään ole kaikki. Satoja vuosia vanhat hongat ovat olleet ennen meitä ja ovat jälkeemmekin, jos emme tehokkuusvimmassa niitä tuhoa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
