”Ettei nyt vaan kuolisi koko Itä-Suomi” – Maria Veitola kertoo karjalaisuudestaan ja synnyinseutunsa tilasta

Moni suomalainen vetäytyy siilipuolustukseen uuden karjalaisaktivismin nostaessa esiin karjalaisten huonoa kohtelua Suomessa. ”Raivo tulee varmaan sivistymättömyydestä ja tiedon puutteesta. Kukaan ei tiedä mistään mitään, eikä ketään edes kiinnosta”, sanoo Maria Veitola. Kuva: Jarno Mela

”Itä-Suomi on hauraassa tilassa”, sanoo toimittaja Maria Veitola.

Hän nautti kesästä Pohjois-Karjalassa. Samalla hän kierteli lapsuuden maisemiaan Nurmesta, Lieksaa ja Kolia.

Veitola on syntyisin Enosta ja kasvoi lapsuutensa Joensuun Uimaharjun Honkavaaralla ja Imatralla.

”Koko Suomea vaivaa se, että kaikki muuttavat pääkaupunkiseudulle. Tuntuu, ettei kukaan halua etenkään Itä-Suomeen. Ihmisiä mietityttää toimeentulo siellä. Venäläiset ovat olleet iso ostovoima. Tosi monet yrittäjät ovat aivan lirissä. Että ei nyt vaan kuolisi koko hiton Itä-Suomi”, sanoo Veitola.

”Se on minulle rakas ja tärkeä paikka.”

Nuorempana Imatra oli Veitolalle ahdas kasvuympäristö. Hän kirjoitti ylioppilaaksi keskellä 1990-luvun lamaa. Teollisuuspaikkakunnalla jäi paljon ihmisiä työttömiksi. Näköalattomuus valtasi alaa.

Pienellä paikkakunnalla ei ollut mahdollisuuksia esimerkiksi taideharrastuksiin.

”Voin tosi huonosti lukiossa, se oli ahdistava paikka. Nykyään on ihanaa, kun Imatralle voi mennä turistina. Kukaan ei yritä pitää minua lieassa ja sanoa, että tuon näköisenä et voi tulla musiikkitunnille.”

Nuorena pitää hänen mukaansa riuhtaista itsensä irti juurista ja kasvukulttuurista, jotta pystyy luomaan oman näköisen elämän. Tietyssä iässä juuret kuitenkin palaavat mieleen.

”Luulen, että olen pateettinen keski-ikäinen, joka kiinnostuu juuristaan”, Veitola sanoo Helsingissä Karjalaisten kesäkodin Villa Salmelan aurinkoisella pihalla.

”Z-sukupolvi puhuu kauheasti identiteeteistä. Olen itse ruvennut miettimään identiteettiäni. Mikä kaikki on vaikuttanut itseen? Itä-Suomen juuret vaikuttavat tosi paljon. Ja se on ihanaa.”

Maria Veitola on tehnyt someen postauksia karjalaisuudesta. Ne ovat inspiroineet ihmisiä tutkimaan omia sukujuuriaan ja tekemään reissuja Itä-Suomeen. Kuva: Jarno Mela

Veitola aloitteli 1990-luvulla radiouraansa Helsingissä Radio Cityssä, joka oli siihen aikaan kaupunkikulttuurin mekka.

Imatran murteen vääntäminen ei varsinaisesti tuonut katu-uskottavuutta. Oli selkeää, että ”sie” ja ”mie” piti karsia puheenparresta pois.

”Helsingissä syntynyt ja kasvanut ystäväni taas kertoi, että hän oli samoihin aikoihin aloitellut uraansa Radiomafiassa. Siellä kaikille helsinkiläisille oli sanottu, että olisi hyvä, että olisi vähän jotain murretta puheessa.”

Itämurteiden pehmeyttä ja lempeyttä ei Veitolan mukaan edelleenkään ole hyväksytty kovassa bisnesmaailmassa.

Mitä erityisen hauraassa asemassa oleville Itä-Suomen murteille käy? Se jännittää Veitolaa.

Itse hän vaihtaa murteeseen heti, kun Imatralla asuva äiti tulee kylään tai Veitola matkaa itään.

”Oman lapsen kautta sen tajuaa, että vitsi, murteet eivät siirry. Vaikka mummo puhuu murretta ja minä puhun sitä lapselle, niin ei se vain lähde.”

Murteiden lisäksi myös vähemmistökielet katoavat helposti.

Karjalan kielen asema pitäisi Veitolan mukaan tunnustaa ja saada Suomen perustuslakiin. ”Olisi hyvä, että kieltä voisi opiskella jo alakoulussa.”

Elias Lönnrotin patsas Helsingissä sotkettiin elokuussa. Vastuun teosta otti anonyymi karjalaisten aktivistien ryhmä. ”Ymmärrän, että nuoruuteen kuuluu aktivismia. Se valitettavasti helposti nähdään vain vandalismina. Mutta mitä voit tehdä, jos olet nuori ja aktivisti? Miten voit edistää asiaasi niin, että kaikki yhtäkkiä kiinnostuisivat?”, miettii Maria Veitola. Kuva: Jarno Mela

Karjalaisuus on kiinnostanut Veitolaa nuoresta lähtien. Teeman pohdiskelu on näkynyt hänen some-kanavissaan pitkin vuotta.

Veitola kasvoi itäsuomalaisessa karjalaisuudessa eikä ole ikinä kyseenalaistanut omaa karjalaisuuttaan.

Ensimmäisen kerran hän törmäsi ajatukseen karjalaisuuden rajaamisesta Joensuussa itkuvirsikurssilla.

Opettaja varoitteli vihan ja arvostelun aallosta, kun Veitola pohti, laittaisiko kurssista jotain someen – Veitola kun ei ole ortodoksi eikä karjalankielinen.

”On mielestäni järkyttävää, jos täytyy olla isovanhempi tai muu yhteys siihen kieleen tai ortodoksisuuteen, jotta voit puhua karjalaisuudesta.”

”Samaa keskusteluahan käydään saamelaisuuteen liittyen, kuka on oikea saamelainen ja kuka oikea karjalainen. Eivät vähemmistöt siitä ainakaan vahvistu, jos sitä hirveästi vartioidaan, kuka niihin saa kuulua ja kuka ei.”

Asia nousi esille esimerkiksi Karjalaisilla kesäpäivillä. Veitolalta kysyttiin, onko hän oikea karjalainen. Onko isovanhempia, jotka ovat kotoisin luovutetusta Karjalasta?

Veitola läpäisi testin, sillä hänen kaukaiseksi jäänyt isoisänsä oli Karjalankannaksen Heinjoelta.

”Mielestäni karjalaisuuteen kuuluu aina mukaan kutsuminen ja ilon jakaminen. Siksi tuntuu erityisen hullulta, jos karjalaiset sanovat, että et ole oikea karjalainen.”

Isovanhemmilta ei saa enää apua identiteettipohdintoihin. Siihen sukupolveen nyt 51-vuotias Veitola ei pystynyt luomaan syvällistä dialogia.

Lappeenrannassa asunut mummi piti eteläkarjalaisuutta intohimoisesti yllä. Sodan nähnyt sukupolvi on kuitenkin halunnut kertoa tietynlaista tarinaa – jos siis edes pystyi puhumaan.

Veitolankin suvusta löytyy esimerkki sodasta traumatisoituneesta, joka vain itki ja joi viinaa.

”Tunnistan itsessäni, että puhuessa juttu vähän lipeää ja lääräytyy. Varsinkin vapaa-ajalla kerron todella pitkästi ja dramatisoiden kaikkia asioita”, Maria Veitola kuvailee arkista karjalaisuuttaan. Kuva: Jarno Mela

Mitä arkinen karjalaisuus Veitolalle on?

Viemisiä, kun menee itse kylään. Ruokalahjoja eli rotinoita, kun jollekulle syntyy vauva. Jutustelua tuntemattomien kanssa.

Ihmisten kutsumista kylään. Vieraista huolehtimista ja hyviä tarjoiluja.

Kaikki eivät niitä järjestä, sen Veitola on huomannut Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaa tehdessään. Hän on toisinaan ollut ensimmäinen ihminen, joka jollakulla käy yökylässä.

Elitismi ja ihmisen arviointi statuksen perusteella ei Veitolan mukaan karjalaisuuteen kuulu.

Karjalaisuus on myös isoja, vuolaita tunteita. ”Itku ja nauru ovat lähellä toisiaan.”

Kodin vaaliminen ja laittaminen on ollut Veitolalle tärkeää ja sitä hän näkee muissakin karjalaisissa. ”Totta kai se liittyy sota-aikaan ja siihen, että kun on joutunut lähtemään ja jättämään kaiken.”

Veitolasta olisi hyvä, että koulussa opetettaisiin, mitä lähdön jälkeen tapahtui. Sitä, miten karjalaisuutta kitkettiin Suomessa pois evakoista, kun kaikkia ajettiin tiettyyn suomalaisuuden muottiin.

Evakot ja heidän jälkeläisensä ovat kertoneet karjalaisten kohtaamasta rasismista: karjalaisia on pidetty likaisina elukoina.

”Karjalaisuutta on oikeasti pesty pois. On pakotettu luopumaan omasta kielestä ja kohdeltu tosi huonosti.”

Onko Kalevalan uusissa painoksissa mainittu, että suuri osa runoista on alunperin karjalankielisiä, kysyy Veitola. ”Ajattelen, että tuommoiset ovat hyviä paikkoja opettaa asioita.”

”Olisi tosi tärkeää tunnustaa tosiasiat ja käydä keskustelua karjalaisuudesta. Ihan yleissivistyksen kannalta.”