Kemiläinen Jouko Lauri nappasi vuoden 2022 lippoamiskauden ensimmäisen saaliin, 12,5-kiloisen nousulohen. Kala on 110 senttiä pitkä. Kuva: Kai Tirkkonen
Pohjoisen joilla kiehuu – Uusi laki saattaa romuttaa satavuotisen oikeuden
Oikeus koskikalastukseen on kärjistynyt repiväksi riidaksi pohjoisen suurilla joilla. Vastakkain ovat valtio, voimayhtiöt ja paikalliset asukkaat. Tornionjoen Kukkolankoskella pelätään vuosisataisen kalastusperinteen kuihtuvan, jos kalastusoikeudet menetetään.Tornio
Kukkolankosken koski-isäntä Risto Leinonen lippoaa Kallionnokaksi nimetyltä paikalta keskiviikkona 8. kesäkuuta. Kukkolankoskella on harjoitettu lohen ja vaellussiian lippokalastusta satojen vuosien ajan. Kuva: Kai TirkkonenPäivän ensimmäinen saalis on 12,5-kiloinen nousulohi, mittaa 110 senttiä.
Kesäkuun 8. päivänä Tornionjoessa sijaitsevalla Kukkolankoskella lippouskausi on alkanut.
Siellä täällä rantaan rakennetuilla laitureilla, krenkuilla, miehet käyvät läpi kosken pohjan kuoppia pitkillä lippovarsilla, joiden päässä on ohuesta teräsvaijerista valmistettu havas.
Iltaan mennessä koskesta on noussut kuusi lohta.
Lohen ja vaellussiian lippoaminen on täällä ikiaikainen perinne. Jokivarren talot ovat jakaneet kalastusoikeudet ja saaliit samalla menetelmällä ainakin 500 vuoden ajan.
Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2015, kun uusi kalastuslaki astui voimaan. Pian sen jälkeen paikallisten kalastusoikeuksia ryhdyttiin kiistämään.
Syynä on lain viides pykälä, jonka mukaan kalastusoikeus kuuluu vesialueen omistajalle, ellei toisin säädetä.
Kukkolankoski on vain yksi esimerkki tapauksista, joissa pohjoisen jokien rantatilojen kalastusoikeus ja puhevalta kiistetään uuden kalastuslain perusteella.
Osapuolina ovat paikalliset kalastajat, koskitiloja omistavat voimalayhtiöt ja Suomen valtio.
”Koskikalastusoikeuden kiistämisestä oli merkkejä jo aiemmin 2000-luvulla, mutta tilanne kärjistyi Kukkolassa pahasti vuonna 2019”, kertoo Tornio-Muoniojokiseura ry:n puheenjohtaja Kalervo Aska.
Kolme vuotta sitten Ylitorniolla oltiin perustamassa uuden kalastuslain mukaista kalatalousaluetta.
Perustamiskokous päädyttiin lopulta keskeyttämään.
Kokouksen alla Lapin ely-keskus oli liittänyt kokouskutsuun Excel-taulukon, jossa kalastusoikeus osoitettiin voimayhtiöille ja Kukkolankoskella Metsähallitukselle.
Vuoden 1982 kalastuslaissa oli kirjattuna mahdollisuus irrottaa ja luovuttaa kalastusoikeus vesialueen omistuksesta. Laissa oli erikseen säädös koskitilan kalastuskunnasta.
Voimayhtiön kalastusoikeus määräytyi koskitilan manttaalin mukaan. Pykälä koskitilan kalastuskunnasta siirrettiin vuonna 2001 yhteisaluelakiin.
Yhteisaluelain nojalla tällainen omistajuuden ja kalastusoikeuden erottaminen on edelleen mahdollista tehdä.
Perustamiskokouksessa ely-keskuksen linja kuitenkin oli, että kalastuslakia noudatetaan, sillä kalatalousalue kuuluu kalastuslakiin.
Usean tunnin keskustelu jälkeen puheenjohtajana toiminut Aska keskeytti kokouksen. Pöytäkirjan mukaan hän sanoi, että on kohtuutonta asettaa kokousväki ratkaisemaan, kumpaa lakia rikotaan, jotta kokousta voitaisiin jatkaa.
Kokouksen jälkeen aluehallintovirasto päätyi Metsähallituksen pyynnöstä pyörtämään aiemman päätöksensä, jossa se hyväksi Kukkolan osakaskunnan sääntöjen vahvistamisen.
Tapauksen jälkeen tilanne ajautui umpisolmuun paikallisten ja valtio-omistajan välillä.
Lippoamista varten paikalliset rakentavat kauden kynnyksellä puisia laitureita eli krenkkuja. Laitureiden paikat on nimetty ja ne ovat pysyneet samoina yli sukupolvien. Kuva: Kai TirkkonenKukkolan kalastusoikeuksia koskevan riidan alkuperä on yli sata vuotta sitten tehdyissä koskikaupoissa. Vuonna 1917 konsuli Einar Åström osti Oulun läänissä pauhaavia koskia voimalaitosten perustamista varten.
Myös osa Kukkolan kylän osakaskuntaan kuuluvista taloista myi koskiosuutensa Åströmille.
Hän puolestaan myi ne vuonna 1918 eteenpäin vastasyntyneelle Suomen valtiolle.
Vastaavia koskikauppoja tehtiin pohjoisen joilla pitkin 1900-lukua. Kalastuslain viides pykälä uhkaa viedä vanhan kalastusoikeuden sadoilta tuhansilta jokivarsien asukkailta.
Alkujaan ostajia kiinnosti virtojen valjastamaton voima. Myyjille tärkeintä olivat kudulle nousevat arvokalat.
Myös Kukkolan vanhoissa kauppakirjoissa kalastusoikeus jätettiin myyjille.
Eduskunnankin nähtävänä käyneellä paperilla Åström myi valtiolle ”Kukkolan kylän jakokunnan omistamat kosket ja vesivoimat käyttövoimineen, pohjineen, saarineen ja muine etuuksineen lukuunottamatta kalastusoikeutta”.
Kun Tornionjoen patoamista suunnitelleille voimayhtiöille selvisi, että hankkeet eivät etene, ne menettivät kiinnostuksen koskiin ja jättivät asian sikseen.
Kukkolassa oikeus koskikalastukseen pysyi kiistämättömänä lähes sata vuotta.
Vanhojen talojen koskikalastus perustuu ylimuistoiseen oikeuteen. Jo ennen isojakoa oikeus kuului Kukkolan kylälle.
Tornionjoki-varressa on noudatettu satoja vuosia perinnettä, jossa kylän talot jakoivat kalastusoikeutta ja saalista manttaaleittain.
Talon oikeus kalastukseen määräytyi sen mukaan, montako manttaalia koskitilasta omistettiin.
Oikeutta ei käsitelty erikseen vuonna 1840 rekisteröidyssä isojaossa. Perinne jatkui kuitenkin jaon jälkeen samalla tapaa kuin ennenkin.
Asiasta virisi 1950-luvulla kuitenkin riita Kukkolan talojen kesken.
Asia koski sitä, onko isojaon jälkeen perustetuilla uusilla taloilla samat kalastusoikeudet kuin vanhoilla.
Kymmenen vuotta kestänyt kiista ratkaistiin lopulta vuonna 1961 Korkeimmassa oikeudessa.
Siellä asia ratkaistiin vanhojen talon hyväksi. Oikeus kuului niille ”vanhanvanhastaan”, kuten maa- ja metsätalousministeriön edeltäjä Maataloushallitus oikeusjuttuun antamassaan lausunnossa muotoili.
Kukkolalaisten mielestä nämä seikat osoittavat päivänselvästi, että kalastusoikeus kuuluu heille.
Kun oikeutta ei kerran ole koskaan myyty, se ei ole voinut taloilta kadota. Korkeimman oikeuden päätöksellä oikeus kuuluu Kukkolan jakokunnan 16 vanhalle talolle.
Toisella puolella Kukkolankoskea on Ruotsi. Lippokalastus vanha tapa molemmin puolin nykyistä rajaa. Kuva: Kai TirkkonenViranomaisten mukaan asia ei ole näin yksinkertainen.
Lainopilliset ongelmat liittyvät kysymyksiin rekisterimerkinnöistä ja laintulkinnasta.
Viranomaisten tulkinnan mukaan Kukkolankoskeen kohdistuvia erityisiä etuuksia ei ole mahdollista kirjata kiinteistörekisteriin
Maanmittauslaitos (MML) toimii asiassa kirjaavana viranomaisena.
Sen jälkeen kun konsuli Åström oli myynyt kosken valtiolle, se lohkottiin osakaskunnan joidenkin talojen yhteisistä vesistä Kukkolankosken koskitilaksi.
Lohkomistoimituksessa vuonna 1924 maanmittausinsinööri Wäinö Calamnius kirjasi, että kalastukseen oikeutetut saavat sitä jatkaa, jos toiminnasta ei ole haittaa suunnitelmissa olleelle voimalalle.
Lohkomisessa tilojen ja talojen hyväksi ei kuitenkaan perustaa kalastusrasitetta.
Sen estivät vuoden 1895 keisarillinen osittamisasetus ja vuoden 1916 jakolaitosasetus, jotka eivät tunnista kiinteistön hyväksi syntyvää erityistä kalastusetuutta tai kalastusrasitetta.
Vuonna 2015 MML:n tekemä toimituspäätös vahvisti, että Kukkolankoskeen ei kiinteistönä kohdistu erityisiä etuuksia, jotka olisi mahdollista merkitä sellaisenaan kiinteistörekisteriin.
Tiivistäen viranomaisten kanta on, että valtio omistaa kosken, eikä siihen kohdistuvaa erityistä kalastusetuutta voi kirjata rekisteriin.
Tornio-Muoniojokiseuran puheenjohtajan Kalervo Askan mukaan oikeuden olemassaolo ei voi olla kiinni rekisterimerkinnästä. Rekisteröinnillä voidaan todeta olemassa oleva oikeus, mutta ei voi luoda tai kumota sellaista.
”Lait ja rekisterijärjestelmät ovat oikeuksien turvaamiseksi, ei niiden kumoamiseksi. Tässä on mennyt reki hevosen edelle.”
Rekisteröintiä käsitelleessä MML:n toimituspäätöksessä vuodelta 2015 ei kiistetty kukkolalaisten oikeutta kalastukseen.
Lainvoiman saaneessa toimituksessa linjataan, että kalastusoikeus on luovuttajakiinteistöjen omistajille kuuluva sopimusrasite, sillä sitä ei ole luovutettu kauppakirjalla.
MT:n haastatteleman maanmittausneuvoksen Markku Markkulan mielestä jonkinlainen oikeus tosiaan on olemassa.
Hänen mukaansa maanmittausinsinöörin toimituspäätös ei kuitenkaan voi olla lopullinen lausunto mahdollisten kalastusoikeuksien oikeudellisesta luonteesta ja olemassaolosta.
”Oikeus, joka on jäänyt koskikauppojen jälkeen, on edelleen olemassa, mikä se sitten oikeudellisesti onkin.”
Hänen kantansa poikkeaa toimituspäätöksen linjasta, jonka perusteella oikeus kuuluu luovuttajakiinteistöjen omistajille.
Markkulan mukaan kauppakirjaan perustuva kalastusoikeus, jota ei voida perustaa rekisterissä kiinteistörasitteeksi, on nykytulkinnan mukaan myyjän henkilökohtainen oikeus.
Koskea hallinnoiva Metsähallitus on samoin katsonut, että oikeus kuuluu talojen sijaan kaupassa mukana olleille yksityishenkilöille.
Näiden tulkintojen mukaan kalastusoikeus on mennyt myyjien mukana hautaan.
”Kaikilla meillä on kotona mapit tästä asiasta”, kertoo Tornio-Muoniojokiseuran puheenjohtaja Kalervo Aska (oik.). Kuvassa mukana vasemmalta Pekka Kangas, Risto Leinonen ja Pertti Ylihurula. Kuva: Kai TirkkonenPahasti kärjistynyttä riitaa on yritetty ratkoa.
Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi kertoo MT:lle, että kukkolalaisten kanssa on neuvoteltu kalastuskäytännöt määrittävästä sopimuksesta.
”Sopimus ei ottaisi kantaa siihen, kuka omistaa kalastusoikeudet koskeen. Tarkoituksena olisi sopia kalastuksen käytännöistä niin, että tämä arvokas perinne siellä jatkuisi”, Bisi sanoo.
Tilanteessa on hänen mukaansa lähdetty siitä, että pitkät, kalliit ja kivuliaat oikeusprosessit omistajuuden selvittämisestä vältettäisiin.
Kukkolassa asiaan liittyy kuitenkin huolia. Vaikka kalastus saataisiin sopimuksella järjestetyksi, tilanne voisi jäädä väliaikaiseksi. Kiistan ytimenä oleva kalastusoikeuden omistajuus jäisi ratkaisematta.
”Tämä tilanne siirtyisi aikanaan Kukkolassa seuraavien sukupolvien asiaksi, ja he eivät ole tilanteeseen niin hyvin perehtyneitä kuin me. Meillä on kova tahto saada asia ratkaistuksi tämän sukupolven aikana”, Kukkolankosken koski-isäntä Risto Leinonen sanoo.
Kukkolalaisten ja muiden jokivarren asukkaiden huolena on, että ilman selvää kalastusoikeutta he eivät voi kehittää alueen kalastus- tai matkailuelinkeinoja omilla ehdoillaan. Valta ja puheoikeus olisivat valtiolla ja voimalayhtiöillä.
Tällä hetkellä Kukkolassa valmistellaan lippoamiskulttuurin liittämistä Unescon ylläpitämään aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Hakemus olisi Suomen ja Ruotsin yhteinen.
Paikalliset pelkäävät vuosien valmistelutyön menevän hukkaan, jos kalastusoikeudet siirtyvät valtiolle.
Kalervo Askan mielestä on kestämätöntä, että perustuslakivaliokunnan vaatimia kirjauksia vuoden 1982 kalastuslakiin ei ole enää huomioitu vuoden 2015 kalastuslaissa. Kuva: Kai TirkkonenKukkolankosken yläpuolisella Matkakoskella on käyty samankaltaista riitaa kalastusoikeuksista. Osapuolina ovat yksityinen Matkakoski Oy ja paikalliset lippoajat.
Tapaus saattaa pian antaa esimerkin kalastusoikeuksista myös Kukkolankoskelle.
Vuonna 2021 Rovaniemen hovioikeus palautti riidan käräjäoikeuteen. Hovi perusteli päätöstään sillä, että kauppakirjojen perusteella asia pitää käsitellä siviiliasiana, ei kiinteistöasiana.
Käsittely oli tarkoitus pitää toukokuussa 2022, mutta se siirtyi syksylle kuolemantapauksen vuoksi.
Kalastusoikeuksista on olemassa myös perustuslakivaliokunnan (PeVL) kannanotto. PeVL vaati vuonna 1981, että pohjoisen koskitiloilla kalastavien oikeus on turvattava lainsäädännöllä.
Valiokunta lisäsi, että varallisuusarvoisina etuuksina nämä oikeudet kuuluvat hallitusmuodon 6. pykälän omaisuudensuojan piiriin. Pykälä vastaa nykyisessä perustuslaissa turvattua omaisuudensuojaa.
Tornio-Muoniojokiseuran puheenjohtajan Kalervo Askan mukaan tämä on ainoa suora kannanotto, jonka PeVL on antanut pohjoisen koskikalastusoikeuksista.
Hänen mielestään on kestämätöntä, että vuoden 1982 kalastuslakiin tehtyjä perustuslakivaliokunnan vaatimia kirjauksia ei ole enää vuoden 2015 kalastuslaissa.
Lain ollessa auki vuosina 2018–2019 maa- ja metsätalousvaliokuntaan asiantuntijana kuultavaksi kutsuttu Kalervo Aska teki ehdotuksia, jotka olisivat turvanneet paremmin koskikalastusoikeudet.
Maanmittausneuvos Markku Markkula antoi asiasta myös MML:n lausunnon.
Neljän sivun mittaisessa selonteossa hän kiteytetty, miksi ei puolla kalastusoikeuksien kirjaamista lakiin: rekisterijärjestelmä muuttuisi entistä monimutkaisemmaksi.
Valiokunta jätti lakimuutoksen tekemättä, mutta velvoitti valtioneuvoston selvittämään asiaa.
Lue myös:
”Pitäisi ilmeisesti herätellä kuolleista” – Lainhuudon virhe kuohuottaa Kukkolankoskella
- Osaston luetuimmat
