Metsän keskellä elää maalaisromantiikkaa kuvaava menestyskirjailija, jota edes naapurit eivät tunnista taiteilijanimen takaa

Anu Joenpolvi on oikealta nimeltään Anne Järvinen, ja harva osaa yhdistää näitä keskenään. Kuva: Sanne Katainen

Anu Joenpolvi ei unohda neljän vuoden takaista päivää. Palatessaan töistä hän huomasi saaneensa sähköpostia Karisto-kustantamosta. Viestissä kehuttiin hänen lähettämäänsä tekstiä ja kerrottiin, että se halutaan julkaista kirjana.

”Sydämeni hakkasi ja koin jonkinlaisen järkytyksen. Mietin, että näinkö tässä kävi, että minunlaiselta tavalliselta duunarilta halutaan julkaista kirja. Tarinalle pyydettiin jatkoa saman tien, enkä ollut suunnitellut kirjoittavani sellaista”, Joenpolvi muistelee nyt.

Tähän mennessä hän on julkaissut kolme kepeän kesäistä ja maaseudun idyllisiin maisemiin sijoittuvaa Rantakylä-romaania.

Vuonna 2021 julkaistu esikoiskirja Poutaa ja perunankukkia saavutti heti suuren lukijakunnan. Tänä kesänä julkaistu kolmas teos Tunteita ja tuulenpuuskia oli kesä–heinäkuussa 11. myydyin romaani. Lisäksi hänen kirjansa ovat olleet lainatumpien joukossa kirjastoissa.

Joenpolvi asuu Viiru-maatiaiskissan kanssa keskellä metsää Pöytyän sivukylällä. Pieni maatila on hänen syntymäkotinsa. Hän lunasti talon omakseen hiljattain.

Anu Joenpolvi on kirjailijanimi. Se on peräisin kodin vieressä virtaavan joen mutkasta, jota kutsutaan Joenpolveksi.

Kirjoittaminen on hänelle samalla kertaa rakas harrastus ja sivutyö. Hän työskentelee päätyökseen elintarvikealalla. Joenpolvella on myös maatalousteknikon ja puutarha-alan koulutukset. Välissä hän oli kymmenen vuotta omaishoitajana ja kotiäitinä.

”Useasta ammatista on ollut se hyvä puoli, että olen löytänyt aina töitä kotiseudulta. Olen asunut vuosia kaupungissakin, mutta kotiseutu kutsui.”

Joenpolvi ei ole käynyt kirjoittajakoulua, eikä hänellä ollut aiempaa kirjoittajataustaa lapsena kynäiltyjä hevostarinoita lukuun ottamatta.

Muutama vuosi sitten hänelle iski palava tarve kirjoittaa. Hän päätti huvikseen kokeilla, miten häneltä onnistuisi viihteellisen maalaisromanttisen tarinan laatiminen.

”Olin kovin innoissani. Kirjoitin vinttikamarissa viikonloppuisin ja työpäivien jälkeen vanhanaikaisesti kynällä paperille. Oli kiva huomata, että lauseen rakentaminen ja kielioppi ovat hallussa. Dialogin laatiminen olikin haastavampaa. Sain tekstin valmiiksi kahden vuoden pyörittelyn jälkeen”, Joenpolvi sanoo.

Anu ei halunnut jättää vetävää tarinaa pöytälaatikkoon. Hän lähetti tekstin erääseen pienkustantamoon, jossa siitä kiinnostuttiin. Jossain vaiheessa hän alkoi miettiä, mitä isommassa kirjakustantamossa tykättäisiin käsikirjoituksesta.

”Päätin lähettää käsikirjoituksen Karisto-kustantamoon, joka julkaisee maaseuturomaaneja. Halusin saada suoraa palautetta, mutta en edes haaveillut kirjasta. Printtasin käsikirjoituksen ja sorvasin huolella saatekirjeen. En kehdannut lähettää kirjettä paikallisesta postitoimipisteestä, vaan ajoin 20 kilometriä naapurikuntaan ja postitin sen sieltä”, Joenpolvi muistelee hymyssä suin.

Anu Joenpolven romaaneissa lukijalle annetaan mieluummin rentoutumisen kokemuksia kuin ahdistusta. Kuva: Sanne Katainen

Anu Joenpolven romaanit sijoittuvat kuvitteelliseen Rantakylän maalaispitäjään. Kirjojen päähahmot ovat kolmekymppisiä, maalla viihtyviä ja meneväisiä naisia. Kepeät ja elämänmakuiset tarinat sisältävät romantiikkaa, huumoria ja luontokuvausta kuulaine kesäöineen ja koivuntuoksuineen.

”Viipyilen mieluummin menneessä ja ehkä vähän utopistisessa maailmassa. En ainakaan tähän asti ole tuonut kirjoissa esille epäkohtia, kuten ympäristötietoutta tai maaseudun kuihtumista. Haluan tarjota lukijoilleni mukavan ja rennon lukukokemuksen.”

Joenpolvi on asunut enimmäkseen maaseudulla ja ammentanut kirjoihinsa paljon eletystä elämästä, joskin tapahtumat ja varsinkin hahmot ovat fiktiivisiä.

Hän näkee, että laajasta työhistoriasta on hyötyä kirjoittaessa. Etenkin lomittajan työ tarjosi tarkan näköalan maaseudun elämään.

”Olin vuosia lomittajana ja näin sinä aikana maaseudun murroksen. Näin läheltä, kuinka pienet tilat hävisivät yksi toisensa jälkeen. Olen lypsänyt lehmää käsin laitumella, käyttänyt lypsyrobottia ja melkein kaikkea siltä väliltä. Toisessa romaanissani kuvataan muun muassa käsinlypsyä, joten tiesin hyvin mistä kirjoitin.”

Julkisuudesta on tullut olennainen osa kirjailijan ammattia, mutta Joenpolvi ei kaipaa itselleen suurempaa näkyvyyttä. Tämä on hänen ensimmäinen lehtihaastattelunsa. Vain harva paikallinen on osannut yhdistää hänet kirjailijaan, koska hän käyttää kirjailijanimeä.

Joenpolvi asuu lapsuudesta tuttujen maisemien keskellä. Taloa ympäröi sakea metsä. Hänen lapsuudenkodissaan elettiin pientilallisen arkea ja myös lapset tottuivat jo varhain työntekoon.

”Isä oli maanviljelijä ja äiti emäntä. Meillä oli kahdeksan lehmää ja niillä käytännössä elätettiin kuusihenkinen perhe. Ehkä vanhan ajan maaseutuelämää ihannoidaan tänä päivänä jo liikaakin. Ei se ollut helppoa tulla toimeen muutamalla lehmällä.”

Anu Joenpolvelle maaseudun perinteiset työt aina käsin lypsämisestä lähtien ovat tuttuja. Kuva: Sanne Katainen

Joenpolvi pitää tärkeänä, että hänen perheessään harrastettiin lukemista. Hän oli hyvä äidinkielessä ja sai ainekirjoituksista kiitettäviä.

”Luin lapsena paljon ja olin paikallisen kirjaston suurkuluttaja. Usein poikkesin koulusta palatessa kirjastoon, ja kotimatkalla oli koululaukku painavana kirjoista. Se on varmasti ollut suurin syy siihen, että kirjoitan itse.”

Menestyminen kirjailijana ei ole tuonut mukanaan suorituspaineita. Itseluottamus on kasvanut kirjailijanpolun edetessä.

“Tärkeintä on kirjoittaa sellaista tekstiä, mistä itse pitää, eikä liikaa miettiä muiden miellyttämistä.”

Joenpolven esimerkki osoittaa, että elämä on arvaamatonta ja unelmistaan kannattaa pitää kiinni. Kirjoittamisen myötä elämässä on auennut uusi sivu.

”Elämäni parhaat asiat ovat tapahtuneet silloin, kun olen uskaltanut mennä rohkeasti kohti uutta. Olen onnellinen, että uskalsin lähettää tekstin kustantamoon. Sen ansiosta olen saanut kokea elämäni toiseksi parhaan asian lapseni syntymän jälkeen, ja vieläpä yli viisikymppisenä”, Joenpolvi iloitsee.