Lehmiin ihastuneesta toimitusjohtajasta tuli itäsuomenlehmän osaomistaja – "rapsutusoikeushan tämä on"

Sekä Eeva Punta (oik.) että tuottaja Pauliina Karvinen tunsivat toisensa jo entuudestaan nimeltä yhteisten ystävien kautta. Kuva: Harri Mäenpää

Kimppahevoset ja nimikkolampaat ovat jo tuttu juttu. Mutta miksi kutsutaan itäsuomenkarjan vasikkaa, jolla on eläinrekisterissä yksi omistaja, mutta sen lisäksi sillä on osaomistaja, joka haluaa päästä rapsuttelemaan sitä ja seurata sen kehitystä?

Sehän on nimeltään sijoitus­lehmä, vastaavat lampuri ja itäsuomenkarjankasvattaja Pauliina Karvinen sekä Eeva Punta iloisesti hymyillen.

Viime keväänä Punta selaili hotellissa ajankuluksi kännykkäänsä ja pohti, miten mukava olisi omistaa lehmä. Ajatus on absurdi, sillä Punta on ympäristöalan asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen toimitusjohtaja ja omistaa vain yhden eläimen, porokoiran.

”Laitoin kuitenkin erääseen Facebook-ryhmään viestin, että haluaisiko kukaan tarjota lehmän osaomistajuutta minulle.”

Aivan puskista lehmäntuska ei iskenyt. Punta ei ole maatilan tyttöjä, mutta isoäidin lehmiä hän pääsi aikanaan hoitamaan, ja jo monta vuotta sitten hän ideoi Pohjois-Karjalan ensimmäisen lehmäleirin.

”Itäsuomenkarja rotuna ja sen historia sekä genetiikka kiinnostavat. Lehmän rooli on ollut myös Suomen historiassa merkittävä.”

Karvinen huomasi lehmän hakuilmoituksen ja pyöritteli mielessään ajatusta osaomistajuuden tarjoamisesta. ”Miksipä ei, oli päällimmäinen ajatukseni.”

Karviselle ja hänen miehelleen Antti Mutaselle lampaiden ja itäsuomenkarjan kasvatus eivät ole päätoimentulo, vaan he käyvät tilan ulkopuolella töissä.

”Eevan nimi oli yhteisten ystävien kautta tuttu. Se varmasti madalsi osaltaan kynnystä vastata hänelle, että miksipä en voisi osaomistajuutta hänelle tarjota.”

Naiset tapasivat toisensa ja alkoivat pohtia, miten lehmän omistajaksi käytännössä ryhdytään. Kaikkein järkevimmäksi vaihtoehdoksi osoittautui kahdenvälisen sopimuksen tekeminen lehmän omistamisesta ja hoidosta. Eläinrekisterissä on vain Karvisen nimi, joka saa myös kaikki tuet.

Kuin tilauksesta keväällä syntyi kaksi lehmävasikkaa, Olka ja Opsi. Näistä kahdesta Punta valitsi omakseen Olkan.

Sopimukseen kirjattiin lähes kaikki mahdollinen ja mahdoton sen varalta mitä Olkalle voi sattua ja mihin pitää varautua. Sopimusta muokatessa keksittiin järjestelylle myös nimi, Olka on sijoituslehmä.

Vasikka tuottaa hyvinvointia ja hyvää mieltä minulle, rapsutus­oikeushan tämä on, nauraa Punta. Mutta on sijoituslehmässä kyse myös itäsuomenkarjan vaalimisesta ja rodun säilyttämisestä, ei vain rapsutuksista, hän tarkentaa.

”Minä pääsen nyt hyvällä omallatunnolla osaksi tilan arkea ja töitä. En kaipaa mitään kiiltokuvaa, vaan ihan sitä tavallista arkea tuotantoeläinten kanssa.”

Punta sanoo olevansa nöyrin mielin liikkeellä opettelemassa vasikan hoitoa ja käsittelyä. Taluttamista on jo harjoiteltu, suunnan ja vauhdin on hyvin pitkälle määrännyt vielä Olka.

Punta painottaa ymmärtävänsä, että sijoituslehmä järjestely ei olisi mahdollinen millään isolla tilalla, missä maatalous olisi pääelinkeino ja tuotantoeläimiä paljon. Mutta hän näkee sijoituslehmä-järjestelyissä potentiaalia. ”Tämä olisi hyvä tapaa hyödyntää kuluttajien kiinnostus ruuan alkuperää ja tuotantoeläimiä kohtaan.”

”On tässä myös vähän keski-­ikäisen naisen anarkiaa voimallista kasvissyönnin markkinointia vastaan. Jos tästä järjestelystä ei muuta synny, niin syntyy siitä ainakin pihvi­lihat”, hän toteaa virnistäen.

Kun sopimusta tehtiin, Karvinen myöntää pohtineensa myös sitä, mitä hyötyjä järjestely hänelle toisi. Alkuperäisrotutuki vaatii säilyttämään tilan eläinmäärän vakiona.

”Korvaavan eläimen on löydyttävä välittömästi, se voi olla itäsuomenkarjan osalta kova haaste. Korvauseläimet eivät ole alkuperäisrotujen kasvattamiseen tarkoitetun tuen piirissä, joten niitä ei välttämättä haluta tilalla pitää ikään kuin pahan päivän varalle. Eevan kanssa sovittiin, että saan tarvittaessa hallintaoikeuden hänen sijoituslehmäänsä, mikäli joskus tulee tilanne löytää pikaisesti korvauseläin meidän omille lehmillemme.”