Elokuvan kulta-aika herää Mäenpään työväentalolla henkiin - katso video, mitä se on vaatinut

Jouko Valonen esittelee elokuvateatterin konehuonetta, joka on samassa asussa kuin 1941, kun teatteri otettiin käyttöön. Kuva: Kari Salonen

Vanhan elokuvan harrastajien ilolla tuskin on rajaa. Mäenpään työväentalon sodan aikainen elokuvaprojektori toimii taas Punkalaitumella. Jykevien ja paloa kestävien tiiliseinien sisällä hehkuu saksalaisen Bauerin valmistama elokuvaprojektori.

Laite on sen verran erikoinen, ettei toista toiminnassa olevaa taida löytyä ihan läheltä, työväenyhdistyksen aktiivi Jouko Valonen kertoo.

Kirkas valo tuotetaan valokaarella eli kahdella hiilellä, joiden väliin muodostetaan kirkas valo. Nurkassa seisoo jykevä sähkömuuntaja.

Valosen kädet käyvät ja puhe pulppuaa, kun hän kertoo projektorista ja sen kunnostamisesta.

Projektori saatiin kuntoon viime kesäksi ja äänikin alkoi kuulua, kun Nurmijärveltä löytyi viljelijä, joka osasi korjata vanhan putkivahvistimen.

Bauerin valokaareen perustuva projektori on valmistettu 1930-luvun lopulla. Yhdelle kelalle sopii 20 minuuttia filmiä. Kuva: Kari Salonen

Elokuvateatterin rakentaminen sodan aikana oli valtava urakka, koska sen aikaiset laiteet olivat erittäin palonarkoja. Lisäksi teatteri tehtiin vuonna 1908 valmistuneen hirsirakennuksen sisälle.

Talon toiseen kerrokseen muurattiin tiilistä palonkestävä huone, jonne elokuvaprojektori asennettiin. Arkistosta löytyy edelleen 5 000:n ja 3 000 tiilen tilauksia, työväenyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Mäkelä kertoo.

Alkuperäinen projektori on paikoillaan. Se kunnostettiin työväentalon remontin yhteydessä.

Ensimmäinen elokuva Kyökin puolella esitettiin helmikuussa 1941.

Suosituin elokuva oli Kulkurin valssi, jonka ensiesitys Punkalaitumen Elokuvissa oli jatkosodan aattona. Väkeä tuli niin paljon, että esitys uusittiin ainakin kuusi kertaa, Mäkelä kertoo.

Koneenkäyttäjälle on oma sisäänkäynti talon takana. Konehuoneeseen ei pääse muuta kautta paloturvallisuuden takia. Kuva: Kari Salonen

Kulkurin valssin kepeä musiikki ja Ansa ja Tauno palasivat valko­kankaalle ja teatterisaliin 78 vuotta ensiesityksen jälkeen viime vuoden kesällä. Väkeä oli korona-ajan ehdoin tupa täynnä, Valonen kertoo.

Myös Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta esitettiin vanhalla projektorilla. Se tarkoitti, että 20 minuutin välein piti vaihtaa kela.

Vaihto vie koneenkäyttäjän näppäryydestä riippuen kolmesta minuutista kymmeneen. Tauon ajaksi salin valot kytkettiin päälle ja pimennysverhot avattiin, kuten tehtiin 1940-luvulla.

”Elokuvaharrastajille tiedoksi, että ensi kesänä jatketaan, Huhtamo International Film Festivaalin merkeissä, jos korona sen sallii”, Mäkelä lupaa.

Projektorin käyttäminen on täyttä työtä. Valokaarta pitää säätää koko ajan, koska kuuma liekki kuluttaa hiiliä. Vanhoja hiiliä on jäljellä ja Kiinasta saattaa saada lisää, jos pääsevät loppumaan, Valonen myhäilee.

Projektorin paloherkkyyden takia käyttäjältä vaadittiin koneenkäyttäjätutkinto.

”Tutkintokoulutusta ei enää ole, mutta onneksi meillä on yhteistyökumppaneina vanhoja projektoreita käyttäneitä, vanhasta elokuvasta kiinnostuneita osaajia”, Valonen ja Mäkelä kertovat.

Teatteripenkit oli varastoitu vintille ja ne tuotiin työväentalon restauroinnin yhteydessä takaisin saliin. Kuva: Kari Salonen

Teatterin ensi-ilta oli jännittävä tapahtuma jatkosodan alkamisen aattona ja dramatiikkaa oli nytkin. Pari tuntia ennen näytöksen alkua huomattiin, että koneen sähkömoottori ei pyörinyt. Kylältä löytyi onneksi sähköasentaja, joka sai moottoriin eloa. Laakerit olivat kuivuneet, Valonen kertoo.

Vanha projektori oli käytössä siihen saakka, kun televisiot alkoivat yleistyä. Sitten se unohdettiin, mutta onneksi mitään ei hävitetty eikä hävinnyt, Mäkelä miettii.