Jopa Paralympiakomitea kiinnostui keravalaisen optikon Instagram-tilistä – ”Saan luonnosta itseni voittamisen kokemuksia, joita ei paikallaan pysymällä saa”

Tiina Nopanen ulkoili Keravalla Ollilanlammen läheisyydessä. Kuva: Annika Haapanen

Viime syksystä lähtien keravalainen Tiina Nopanen on rohjennut kääriä vasemman lahkeensa. Nyt hän uskaltaa näyttää, että hänellä on toisessa jalassaan proteesi.

”Aloin olla 38-vuotiaana riittävän sinut itseni kanssa ja niin sanotusti tulin kaapista proteesini kanssa.”

Nopanen sairastui nelivuotiaana osteomyeliittiin eli luutulehdukseen. Kuusi vuotta myöhemmin tulehdus oli levinnyt vasemmasta nilkasta niin pahasti, että säären alaosa piti amputoida. Kun Nopanen oli 15-vuotias, jalkaa piti amputoida vielä lisää, sillä kertaa polven yläpuolelta.

Melkein kokonaisen jalan puuttuminen ei ole Nopasen menoa haitannut, sillä hän on innokas retkeilijä. Luontoon hän lähtee puolisonsa Tuomo Nykäsen ja rescue-koiransa Yoshin kanssa.

Pariskunnan retkeilyinnostuksen alkutahdit soitettiin melkein parikymmentä vuotta sitten, kun he aloittivat lintuharrastuksen. Vähitellen lintujen perässä liikkuminen laajeni luontoretkeilyksi.

Nopanen oli jo vuosia pitänyt Instagramissa retkeilyaiheista tiliä nimeltä Toinen jalka ulkona. Tili oli kuitenkin tarkoitettu vain retkikuvien ja -tarinoiden jakamiseen perheelle ja ystäville.

Viime syksynä Nopanen pääsi mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kokeiluun, jossa hän pääsi kokeilemaan uudenlaista, mikroprosessorin avulla toimivaa proteesia. Kun Nopanen yritti googlata mikroprosessoriproteeseihin liittyviä käyttäjäkokemuksia, niitä ei juuri löytynyt.

Hän alkoi pohtia, että eipä hänellä ollut ennenkään ollut jonoksi asti vertaistukea proteesiasioissa. Nopasen jalka amputoitiin ensimmäisen kerran 1990-luvulla, jolloin käytännössä ainoat proteesien tai pyörätuolin kanssa liikkuvat henkilöt, joita julkisuudessa näki, olivat sotaveteraaneja.

”Jos ei näe, että omankin ikäisiä ihmisiä kamppailee samojen kysymysten kanssa, on helppo kuvitella, että on maailman ainoa juuri tämän ikäinen liikuntarajoitteinen.”

Näistä ajatuksista alkoi Nopasen aiempaa avoimempi esiintyminen proteesin kanssa. Hän asetti Instagram-tilinsä kaikille avoimeksi ja alkoi kuvin ja tekstein kertoa, millaista on elää ja etenkin retkeillä proteesin kanssa. Tavoitteena oli antaa muille amputoiduille vinkkejä ja jakaa omia ajatuksia uudesta proteesista.

Omin jaloin kulkeva ei todennäköisesti tule ajatelleeksikaan, millaista työtä uuden proteesin kanssa elämään opetteleminen vaatii.

Mikroprosessoriproteesi ei saa kastua eli retkeilyreitti ei saa sisältää suossa rämpimistä tai vedessä kahlaamista. Kuva: Annika Haapanen

Valtaosa alaraaja-amputoiduista kulkee mekaanisen proteesin kanssa. Mekaaninen jalkaproteesi kulkee aina samaa nopeutta, eli sillä ei pysty esimerkiksi ottamaan spurttia bussipysäkille. Lisäksi mekaanisen proteesin kanssa pystyy kulkemaan portaita vain asettamalla molemmat jalat vuorotellen samalle portaalle.

Koska Nopanen oli kulkenut valtaosan elämästään mekaanisen proteesin kanssa, hänen kävelytapansa oli mukautunut siihen. Vaihtaminen mekaanisesta proteesista mikroprosessoriproteesiin vaatikin sekä aikaa että vaivaa.

Viime vuoden loppu oli Nopaselle kuluttavaa aikaa.

”Kokeilin kolmen kuukauden aikana kolmea eri polviniveltä, ja elämä oli jatkuvaa testiä, fysioterapiaa ja kotijumppaa. Lopputulos oli kuitenkin palkitseva.”

Mikroprosessoriproteesi sisältää pienen tietokoneen ja paljon hienostunutta tekniikkaa. Sensorit tarkkailevat kehon asentoa useita kertoja sekunnissa, joten uudella proteesillaan Nopanen pystyy ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin säätelemään kävelynsä nopeutta ja kulkemaan portaita vuorotahtiin sekä ylös että alas.

Nopanen työskentelee optikkona, ja uuden proteesin parantamasta lihastasapainosta on ollut hyötyä seisomista vaativassa työssä. Aivan erityistä hyötyä proteesista on kuitenkin ollut retkeillessä.

”Kuljen nykyään paljon varmemmin epätasaisessa maastossa, enkä kompastele ja kaatuile lainkaan entiseen malliin.”

Nopanen on esitellyt proteesiaan Instagramissa avoimesti, ja hänen saamansa palaute on ollut pelkästään myönteistä. Ilokseen Nopanen on huomannut, että hänen tilinsä kiinnostaa liikuntarajoitteisten lisäksi muitakin ihmisiä.

Alkuvuonna myös Paralympiakomitea bongasi Nopasen tilin. Hän onkin ollut kokemusasiantuntijana Paralympiakomitean mukana esimerkiksi Apuvälinemessujen Luontomaa-osastolla, jossa esiteltiin esteetöntä retkeilyä.

Otetaan tähän väliin ajatusleikki. Olipa sinulla liikuntarajoite tai ei, haluaisitko tietää lisää siitä, miten liikuntarajoitteinen pääsee luonnon helmaan? Jos vastaus on kyllä, kysyisitkö mieluummin retkeilyä harrastavalta keravalaiselta optikolta vai aloittaisitko aikaavievän googlaussavotan?

Juuri näin ihmiset ovat suhtautuneet Nopaseen. Hän on helposti lähestyttävä ja hän antaa kasvot asialle, jota ei välttämättä muuten tulisi ajatelleeksi.

Maailma oli vielä vuosituhannen alussa paljon nykyistä esteellisempi, Nopanen huomauttaa. Jos valtaosa ympäristöstä on esteellistä, erilaisten vammojen kanssa elävät ihmiset eivät pääse liikkumaan vapaasti eivätkä myöskään näy katukuvassa.

Jos ainoat liikuntarajoitteiset, joita ihminen näkee, ovat huippukuntoiset paralympiaurheilijat mediassa, se vääristää käsitystä siitä, mikä on liikuntarajoitteiselle mahdollista.

”Ei minulla ole tarvetta olla esikuva, mutta haluan osoittaa muille liikuntarajoitteisille, että tällainen ihan tavallinen tallaajakin pystyy vaikka mihin”, Nopanen kuvailee.

Yhteistyö Paralympiakomitean kanssa on ollut sen verran palkitsevaa, että Nopanen toivoo voivansa tulevaisuudessa työskennellä enemmänkin esteettömän luontoliikunnan edistämiseksi.

Nopanen on esitellyt proteesiaan Instagramissa avoimesti, ja hänen saamansa palaute on ollut pelkästään myönteistä.  Kuva: Annika Haapanen

Retkeilystä ja ylipäätään luonnossa liikkumisesta on luotu mielikuvilla jotenkin käsittämättömän vaikeita asioita, Nopanen pohtii.

”Sosiaalisesta mediasta päätellen asfaltilta ei voi poistua ilman 500 euron varusteita, vaikka oikeasti luonto ei vaadi muuta kuin sen, että siellä ei roskata. Ei luonto vaadi suorittamista.”

Luonnossa liikkuessa ei tarvitse kerätä kilometrejä tai kavuta mahdollisimman korkealle. Nopanen huomauttaa, että luonnosta voi nauttia myös käymällä omalla suosikkipaikalla eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina, sillä luontokokemus on joka kerta erilainen.

Nopanen ja Nykänen ovat retkeilleet ympäri Suomea sekä Norjan pohjoisosia. Pariskunnalla on monta suosikkikohdetta Utsjoelta Seitsemiseen ja Norjan Senjalta Punkaharjulle.

”Jos meillä on vaikka kolme viikkoa kesälomaa, se tarkoittaa, että olemme kolme viikkoa retkellä.”

Usein kaksikko vuokraa mökin ja tekee sieltä käsin päiväreissuja tai yhden tai parin telttayön pyrähdyksiä.

”Päiväretki voi olla pitkäkin, kunhan on mökki, johon palata ja jossa pääsee lepäämään, palautumaan ja huoltamaan kehoa, varusteita ja proteesia”, Nopanen kertoo.

Hänen proteesinsa asettaa tiettyjä rajoituksia reittivalintoihin. Hän pystyy kulkemaan polulla, muttei risukossa. Toisaalta esimerkiksi Nuuksion erittäin kuluneet polut lukuisine puunjuurineen ovat hänelle liian haastavia esteratoja.

Mikroprosessoriproteesi ei saa kastua, eli reitti ei saa sisältää suossa rämpimistä tai vedessä kahlaamista. Lisäksi proteesin akku pitää ladata 4–5 päivän välein.

Aina retket eivät mene ihan putkeen. Nopanen on kuitenkin joka reissun jälkeen tyytyväinen, että retkelle tuli lähdettyä.

”Saan luonnosta itseni voittamisen kokemuksia, joita ei paikallaan pysymällä saa”, hän tiivistää.

Suomen Paralympiakomitea ja Suomen Latu järjestävät yhdenvertaisen luontoliikunnan kokemuspäivän Oittaan ulkoilualueella Espoossa 9. kesäkuuta 2022 kello 12–19. Tapahtuma on esteetön.