Veden varaan joutuminen oli kova kokemus: "En olisi selvinnyt, jos en olisi avantouimari – nyt en mene edes sup-laudalle ilman liivejä"
Suomen saunaseuran varapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma nauttii kuumasta ja kylmästä. Sekä saunominen että avantouinti ovat lapsuuden perintöä.
Ritva Ohmeroluoma kuvattuna Helsingin Lauttasaaren Vaskiniemessä, jossa Suomen saunaseuran saunat sijaitsevat. Kuva: Sanne Katainen"Meillä ei ollut omaa saunaa, joten kävimme lauantaisin yleisessä saunassa. Talvella mentiin potkurilla. Kun suljen silmäni, voin vieläkin nähdä pitkät lauteet ja tuntea sen tuoksun."
Suomen saunaseuran varapuheenjohtajan Ritva Ohmeroluoman vanhimmat saunamuistot ovat varhaislapsuuden Mikkelistä.
Saunomaan lähtikin iso porukka: puutalossa asuivat vanhempien lisäksi isovanhemmat ja isän parikymppinen veli. He olivat kotoisin Viipurista.
"Isäni opiskeli talvet toisella paikkakunnalla, mutta kävin silti saunassa aina miesten puolella. Jotenkin jutut olivat siellä semmoisia, että sinne oli kiva pikkutyttönä mennä. Tulin äidin kanssa naisten pukuhuoneeseen, mutta livahdin sitten pyyhkeen kanssa saunomaan minulle hyvin rakkaan Kaarlo-sedän kanssa."
"Äiti suri sitä, etten koskaan tullut naisten puolelle. Olin ainoa lapsi ja lapsenlapsi, se vielä korosti sitä."
Peseytyminen oli saunassa tärkeää.
"Harjalla tai vampulla eli luonnonsienellä pestiin lujaa ja kovaa, hangattiin varmaan päällimmäinen kerros ihostakin pois. Saippua oli Sun-palasaippua, muistan sen paketinkin."
Lauantai säilyi saunapäivänä, kun Ohmeroluoman perhe muutti Sääminkiin, Savonlinnan taakse. Arkena saunaa ei lämmitettykään.
"Sielläkin oli ulkosauna, jonne isäni Pelle Pelottamana rakensi kaiuttimet. Niistä kuunneltiin sitten rauhassa Lauantain toivottuja levyjä."
Saunaan liittyy vuosien varrelta myös paljon ruokamuistoja.
"Meillä oli lapsena aina saunamakkaraa, myöhemmin röpörieskaa ja munavoita. Mehua, joskus olutta ja kotikaljaa."
Kotoa Ohmeroluoma sai saunomisen lisäksi perinnöksi avantoharrastuksen.
"Äitini ui avannossa, ja isoisäni kävi 82-vuotiaanakin päivittäin avannossa. Hänen aamunsa alkoi avannon kannen avauksella ja pulahduksella, ilman saunaa, eikä kyllä koskaan ollut sairas. Tapa jäi vasta lonkan murruttua."
Ohmeroluoma itse suunnitteli aikaisemmin osallistuvansa avantouinnin Suomen mestaruuskisoihin. Hän harjoitteli uimalla kahden laiturin välistä 25 metrin matkaa edestakaisin.
"Jalat yltivät pohjaan siinä kohdassa pohjaan niin, että kömpimälläkin olisi päässyt ylös. Kun aloitat, olet notkea ja 25 metriäkin vielä menee. Mutta sitten kun käännyt, niin et jäädy, mutta liike on kuin hidastettua, toinen laituri lähenee hyvin hitaasti. "
Kilpailuun osallistuminen jäi lopulta, kun Ohmeroluoman äiti kuoli. Uusi suunnitelma on osallistua yli 80-vuotiaiden sarjaan, jos sellainen perustetaan.
"On paremmat mahdollisuudet pärjätä", uimari virnistää.
"Vaikka mäkin olen jo tämän ikäinen, en ole flunssapiikkiä ottanut kertaakaan. Avanto on mun piikki."
Harjoittelusta oli elintärkeää hyötyä myös eräänä myrskyisenä marraskuun iltana noin kymmenen vuotta sitten.
"Siitä en olisi selvinnyt, jos en olisi avantouimari. Oltiin menossa saareen, soutajalta irtosi airo. Me yhdessä typerät, soutaja ja minä, kurotettiin samalle puolelle sitä airoa ja kiikkerä vene kaatui."
"Minulla oli päällä kumiteräsaappaat ja takki, jonka paksu teddyvuori tuli kastuttuaan hirveän raskaaksi. Soutaja, joka oli nuori mies, ui lähimpään purjeveneeseen ja kiipesi sinne. Totesin, että minulta se ei onnistu. Lähdin uimaan lähimpään rantaan, matka oli 10–15 metriä. Vaatteet painoi kuin synti, vaikka en kyllä tiedä mitä synti painaa, mutta laskin että en tuhlaa energiaa niiden riisumiseen."
Tuuli oli työntänyt veneen rantaan. Ohmeroluoma onnistui kääntämään sen, vaikka se oli täynnä vettä.
"En vieläkään tiedä, mistä sain voimat siihen. Varastin, ihan suoraan sanoen, toisesta veneestä airot, jotka eivät sopineet veneemme hankaimiin ja soudin sen kuin joku Venetsian gondolieeri hakemaan nuoren miehen sieltä veneestä."
Saaressa oli tarkoitus saunoa, ja osa seurueesta oli jo siellä. Matka oli vain noin 50 metriä, eikä pelastusliivejä siksi tullut ajateltua.
Vaikka molemmat huusivat veneen kaaduttua apua, ei se tuulessa kuulunut saunan sisälle.
"Kun olet vesillä, tuulessa ja myrskyssä, ääni katoaa. Kun lopulta pääsimme saunalle, olivat kaikki tietysti ihan kauhuissaan. Onneksi pääsin heti lauteille lämmittelemään ja keskustelimme ystävättärien kanssa tilanteen moneen kertaan läpi", Ohmeroluoma muistelee.
"Se oli kova kokemus. Silloin tajusi mitä veden varaan joutuminen on, eikä se heti unohdu. Kyseessä oli niin lyhyt matka, ei tullut mieleenkään, että olisi jotain pelastusliiviä tunkenut takin päälle. Nyt en mene sup-laudallekaan ilman liivejä enkä anna muidenkaan mennä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
