Salattu Jumala
Sana sunnuntaiksi
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä
noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän
noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.
Matt.28:18–20
Kevään kylvämisen ja kasvamisen keskellä kirkko viettää ensi sunnuntaina Pyhän Kolminaisuuden päivää. Kolminaisuudenpäivä puhuu meille salatusta Jumalasta, jonka olemusta emme kykene ymmärtämään. Jotakin hyvin keskeistä Jumala kuitenkin meille itsestään ilmoittaa. Tätä meille annettua ilmoitusta olemme käyneet läpi, kun olemme eläneet kirkkovuotta joulun, pääsiäisajan ja helluntain kautta tähän pyhään asti.
Jumalan salaisuus alkoi avautua ihmisille ensimmäisenä jouluyönä. Jumala lähetti maan päälle enkelinsä, joka kertoi paimenille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle: Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.
Jeesuksen noin kolme vuotta kestänyt julkinen toiminta herättää suurta huomiota. Jeesus opettaa, hoitaa ja parantaa. Arkipäivän pienet asiat saavat Jeesuksen opetuksessa uutta syvyyttä: vesi sammuttaa janon – Jumala on elämän vesi, leipä ravitsee nälkäisen – Jumala on elämän leipä, valossa on turvallista elää – Jumala on elämän valo. Sairaat saavat terveyden, moni toivoton saa elämäänsä uuden alun ja toivon. Jeesus alistuu vangittavaksi ja suostuu surmattavaksi ja kuolee ristillä meidän puolestamme.
Pääsiäisaamun ihme ylittää murtuneiden ja pelokkaiden oppilaiden ymmärryksen. Taas tarvitaan enkeli taivaasta, nyt tyhjään hautaan, kertomaan, että Jeesus on herännyt kuolleista. Tämän yllättävän uutisen kuuleminen saa monet havahtumaan ja nostamaan päänsä: Ei Jeesus olekaan haudassa, Hän elää ja mekin saamme elää.
Eikä Jumala jätä mitään ihmisen oman ymmärryksen varaan, vaan lahjoittaa Jeesuksen seuraajille Pyhän Hengen, Puolustajan ja Totuuden Hengen. Pyhä Henki lahjoittaa meille uskoa, ettemme menettäisi luottamustamme ja toivoamme elämän salaisuuksien ja kysymysmerkkien edessä.
Osa Jumalan olemuksesta jää meille salaisuudeksi. Tärkeimmän tiedon Jumala on meille ilmoittanut, sen, että Jumala on meille hyvä ja armollinen Isä, elämänsä puolestamme antava Poika ja meitä uskon tiellä taluttava Pyhän Henki. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen meidät on kastettu, niin kuin Jeesus opetuslapsiaan ohjeisti ja tähän kolmiyhteiseen Jumalaan meitä kutsutaan uskomaan.
Kolminaisuuden päivä ei ole sattumalta kesän kynnyksellä. Elämän heräämisestä ja kasvusta on kysymys Jumalan läheisyydessä. Jumalan pyhä kolminaisuus ei ole niinkään käsittämistä ja ymmärtämistä, vaan ihmettelyä, kiittämistä ja palvontaa. Vaikka en tunne Jumalan viisauden syvyyttä, hän on minulle Isä, jolla on minua kohtaan hyvä tahto. En tavoita hänen ajatustensa korkeutta, mutta Vapahtajana hän kulkee kanssani ja lupaa: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.
MARKKU YLINEN
on Peräseinäjoen
kappeliseurakunnan
johtava kappalainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

