26 kotia takana: ”Kun opin sanomaan, että olen maalta, tunsin tulleeni kotiin”

Karoliina Löytty on vaihtanut asuinosoitettaan tiuhaan. Vihdoin hän on löytänyt oman paikkansa. Kuva: Riitta Mustonen

Mistä sinä olet kotoisin? Joudun usein vastaamaan tähän kysymykseen: En mistään. Kun on muuttanut koko elämänsä säännöllisin väliajoin, parilla mantereellakin, sitä todella kokee ettei ole elämässä kiinnittynyt mihinkään paikkakuntaan tai yhteisöön.

Siinä oppii sopeutumaan nopeasti. Mutta syvällä sisimmässään tietää, että on aina jollain tavalla ulkopuolinen, ei mistään kotoisin.

Olen asunut elämäni aikana kahdessakymmenessäkuudessa kodissa kahdella mantereella. Kun viime vuonna muutimme puolison ja lasten kanssa maalle Ikaalisten Luhalahteen, meistä tuntui että, ensimmäistä kertaa meidät otettiin sisäpiiriin.

Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntui siltä että kuulun johonkin. Että täällä minut tunnetaan ja hyväksytään ja olen osa yhteisöä. Se tarkoittaa vaikka sitä, että voi ulos mennessään morjestaa naapuria, ja jos koira karkaa, kaikki tietää kenelle se kuuluu.

Viime aikoina kyläläisiä on yhdistänyt kyläkirjan ilmestyminen. Kaikki sitä lukivat, kehuivat kilpaa ja kaikki olivat ylpeitä kylästä ja sen historiasta. Nyt kylällä on uusi puheenaihe, nimittäin Ikaalisten kaupunki on lakkauttamassa 130-vuotiasta kyläkoulua.

Kyläkoulun puolustaminen on nostanut taas uuden yhteisöllisyyden aallon. En ole koskaan elämässäni kokenut vastaavaa. Fiksut ja sanavalmiit ihmiset ovat valmiita laittamaan itsensä likoon yhteisen hyvän eteen, eikä se jää pelkiksi sanoiksi.

Suomi oli ennen kylien maa. Itseasiassa ihmiset ovat maailman sivu asuneet kylissä. Edellisillä vuosisadoilla kyläyhteisöt ja seurakunnat järjestivät niin kouluopetuksen kuin köyhäinhoidon.

Naapurit auttoivat toisiaan, ja yhdessä rakennettiin Suomesta maa, joka se nyt on. Yhteisö on sellainen ihmisten joukko, joka jollain tavalla tukee toisiaan ja näkee vaivaa yhteiseksi hyväksi. Muutama sata henkeä on yhteisössä ideaali.

Pahimmassa tapauksessa yhteisö rajoittaa ja käyttää valtaa ihmisiin — parhaimmillaan se antaa turvaa ja konkreettista apua jäsenilleen. Ei tarvitse selvitä ihan yksin pahassa maailmassa. On naapureita, joiden kanssa istuttaa perunat, tai joille käydä kaupassa. On ihmisiä, jotka vetävät auton ojasta tai joiden lasta voi hoitaa pari tuntia.

Kun tämä ihmisyhteisöjen salaisuus on lopulta valjennut minulle, alan ihmetellä miksi 10000 jäsenen organisaatiot väittävät olevansa yhteisöjä. Ja miksi toimivia eläviä yhteisöjä edelleen ajetaan alas lakkauttamalla kouluja tai muuten heikentämällä palveluja?

On nimittäin tutkittu juttu, että jos ihminen ei oikeasti kuulu johonkin aitoon yhteisöön, hän ei voi hyvin. Yhteisö laajentaa sosiaalista verkkoa ydinperhettä suuremmaksi. Erilaisten yhteyksien kautta ihminen saa elämäänsä turvaa ja kuulumisen tunteen. Se vähentää masennusta ja yksinäisyyttä.

Koko elämäni kokenut olevani muukalainen, joka paikassa ulkopuolinen. Sen takia olen jo vuosia olen vain sanonut olevani maalta. Nyt tuntuu siltä että olen vihdoin saapunut kotiin.

Kirjoittaja on pappi, somevaikuttaja ja maatilan emäntä.