Ulkoa kantautuva jylinä sai Maggien heittämään kattilat ja juoksemaan – sodan kauhut ja koronahelvetin läpikäynyt yrittäjä asuu nyt ”paratiisissa”
Libanonilainen Maggie Lindholm kasvoi sodan keskellä, mutta aikuisuus Suomessa on antanut turvaa ja opettanut, että elämä kantaa. Kunnes iski korona. Onneksi on enkeleitä.
Maggie Lindholm on onnellinen saadessaan nyt vastata Cafe Söderlångvikin keittiöstä. Ravintolassa tarjotaan kesällä joka päivä välimerellistä buffet-lounasta. Kuva: Annika HaapanenMä olin helvetissä, sanoo Maggie Lindholm. Hän ei nyt puhu lapsuudestaan Libanonissa sodan keskellä, vaan koronan aikaansaamasta painajaisesta yrittäjälle.
Tarinaansa hän kertoo ”paratiisissa”, Söderlångvikin kartanon tiluksilla Kemiönsaaressa. Matkan varrella helvetistä paratiisiin Maggie on kohdannut enkeleitä.
Juuri ennen koronaa Maggie oli avannut toisen paikan lounaskahvilalleen Cafe Rougelle Helsingin keskustassa. Ensimmäisessä pienessä kuppilassa oli aina tungosta lounasaikaan. Maggien herkullinen libanonilainen ruoka ja sydämellisyys vetivät väkeä.
Lounaskuppiloiden ohella Maggie teki catering-keikkoja. Ne olivat tärkeä lisä yrittäjän tuloihin.
Keväällä 2020 seuraavalle kesälle oli viitisenkymmentä catering-tilausta: häitä ja erilaisia tapahtumia.
Sitten puhelin alkoi soida. ”Kaikki peruuntui yhdessä viikossa.”, Maggie kertoo. ”Soitan sinulle, kun korona on ohi, he sanoivat.”
Samaan aikaan ihmiset siirtyivät etätöihin, Helsingin keskusta ja Cafe Rougen lounaskahvilat tyhjenivät.
Kun Yle teki tuolloin juttua koronan vaikutuksista yrittäjille ja haastatteli Maggietä, tämä purskahti itkuun.
Seuraavana päivänä Maggielle soitti iäkäs rouva, joka oli nähnyt uutispätkän ja se oli koskettanut häntä.
”Vienkö nyt sinun aikaasi”, rouva huolehti. Maggiellä oli aikaa kuunnella, hänellä ei ollut ainuttakaan asiakasta.
Vanha rouva halusi lukea Maggielle raamatusta Jeremian kirjasta kohdan 29:11: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
”Aloin itkeä, kuinka voit sanoa minulle noin”, Maggie kertaa.
”Ole kärsivällinen, sä et ole yksin, Jumala on kanssasi, nainen sanoi mulle.”
Maggie talletti sanat sydämeensä, vaikkei onneksi ymmärtänyt, että hänen painajaisensa oli vasta alussa.
Jollain tavalla naisen sanat kantoivat häntä seuraavat pari vuotta. ”Rouvan sanat olivat kuin liekki, joka paloi mielessä. Tulevaisuus ja toivo.”
Korona-aika. Vaikeita aikoja Maggiellä on todella ollut elämässä ennenkin. ”Olen aina ollut vahva ja aina olen löytänyt jotain, mikä on pelastanut mut.”
Nyt kiintopistettä ei löytynyt. ”Olin kuin myrskyn silmässä, mistään ei saanut kiinni. Tuntui, että olen vene, jossa on reikä.”
Vuokrat oli maksettava, mutta tuloja ei ollut. Ja kun toisen kahvilan tiloista oli lopulta pakko luopua, menivät samalla kaikki sen remonttiin tehdyt investoinnit hukkaan.
Tili tyhjeni ja laskupino kasvoi. Yöunet menivät ja Maggie alkoi saada paniikkikohtauksia. Terveys reistaili, parisuhde kriisiytyi.
”Olen nainen, joka tulee sodasta. Nyt seurasin kaikkea sivustakatsojana, ei minulla ollut mitään asetta tähän sotaan.”
”Pahinta oli, mitä se kaikki teki mielenterveydelle. Tuntui, ettei pysty enää uimaan, on pakko antaa periksi.”
Maggie haki apua psykoterapeutilta ja seurakunnasta.
”Joskus Jumala toimii käsittämättömällä tavalla”, Maggie toteaa.
Ennen koronaa Maggien avaaman toisen kuppilan vuokranantaja oli Konstsamfundet, ruotsinkielinen kulttuurisäätiö.
Maggie oli ihmeissään, miten hyvin säätiö kohteli vuokralaistaan: tehtiin remonttia ja muuta yrittäjän hyväksi. ”Ja kun sairastuin koronaan, mulle soitettiin: älä mieti vuokraa.”
”Olin ajatellut, että tällaisissa säätiöissä mietitään vain rahaa ja valtaa. Mutta nämä olivatkin humaaneja: ojensivat käden jo ennen kuin pyysin. Ihmeekseni he tahtoivat mulle hyvää.”
”Yhtäkkiä minulla olikin turvaverkko. Se oli balsamia haavoille.”
Konstsamfundetin henkilökunta kävi lounaalla Cafe Rougessa.
Vuosi sitten toimitusjohtaja Stefan Björkmanin tullessa lounaalle Maggie päätti kertoa huolensa tälle.
”Mitä mä teen kesällä, kun ei ole asiakkaita? sanoin. Stefan vastasi: Maggie ole kärsivällinen.”
Pari viikkoa myöhemmin toimitusjohtaja aloitti: ”Maggie, haluatko mennä töihin…”
”Haluan!” Maggie huudahti, ennen kuin mies oli saanut lauseen loppuun.
Odota kun sanon, Stefan jatkoi ja kertoi Söderlångvikista.
Maggie googlasi paikan, totesi, että se on maan ääressä, muttei se haitannut. Kotona hän pomppi riemusta: ”Saan töitä!”
”Se tuntui ihmeeltä. Minulle se oli pelastusrengas. Stefan ei ymmärrä mitä teki. Hän oli enkeli.”
Söderlångvikissa Maggie koki päässeensä paratiisiin, paikan kauneus puhutteli.
Häntä kosketti myös paikan luoneen Amos Andersonin tarina. Amos oli toiseksi nuorin kemiöläisen talonpoikaisperheen neljästä pojasta, eikä hänellä ollut lapsuudessaan ja nuoruudessaan mahdollisuutta kehittää itseään. Opettaja kuitenkin näki hänen potentiaalinsa ja kannusti häntä eteenpäin.
”Mietin näkivätkö nämä ihmiset minun potentiaalini. On paljon ihmisiä, joita ei nähdä. Miten paljon parempi maailma olisi, jos nähtäisiin potentiaali ihmisissä.”
”Ei ole mitään parempaa kuin että joku uskoo sinuun. Olen todella onnekas, joku uskoo minuun!”
Kesäpestin Söderlångvikin kahvilassa piti kestää muutaman viikon, mutta siinä menikin koko kesä. Kesän mentyä Maggie tajusi, ettei halua enää yrittäjäksi.
”Haluan tavallisen elämän, jossa on töitä. Jumala, anna mulle tylsä elämä.”
Maggien elämä on ollut kaikkea muuta kuin tylsää.
Viisi vuotta sitten Maggie oli tapansa mukaan lounaskahvilansa keittiössä kattiloiden äärellä, kun matala jylinä kantautui ulkoa. Siinä samassa Maggie heitti kattilat käsistään ja juoksi ulos kadulle.
”Luulin, että sota on alkanut.”
Mauno Koiviston hautajaisiin liittyvä hävittäjien ylilento sai Maggien sotatraumat pintaan ja aiheutti paniikkireaktion.
Sota alkoi, kun Maggie oli kolmevuotias. Hän näki lapsena kuolleita ihmisiä kaduilla ja palavia taloja. ”Inhoan sotaa, se on trauma. En voi katsoa mitään missä on sotaa tai väkivaltaa. ”
Ukrainan sota on saanut miettimään lasten sotatraumoja. ”Sota vie lapsilta viattomuuden. Lapsi on valkoinen paperi, sota polttaa sen paperin. Ei se ole kuoleman pelkoa, vaan kun lapsi näkee sen hirveän väkivallan, ei siitä palaudu koskaan.”
”Sota on minulle ääniä, hajuja ja makuja. Se on kaikkien aistien murhenäytelmä.”
Lapsuutta ei varjostanut vain sota, vaan myös rakkauden puute.
Nelivuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi Maggie oli siskonsa Vivianen kanssa Libanonissa ranskalaisten nunnien pitämässä sisäoppilaitoksessa.
Siskoksilla on ikäeroa vain reilu vuosi ja he ovat läheisiä, vaikka erilaisia. Kummallakin oli oma tapansa selviytyä.
”Sisko oli aina ahkera ja mä hauska”, Maggie nauraa. ”Tarve olla rakastettu on iso.”
Suomeen Maggie tuli siskonsa kanssa parikymppisenä. Libanonissa oli edelleen sota. ”Isä asui täällä, mutta emme tunteneet häntä.”
Siskokset eivät olleet koskaan edes nähneet isäänsä, eivät edes kuvissa, sillä kaikki kuvat olivat palaneet talon mukana tyttöjen ollessa pieniä.
”Suomi oli täydellinen maa meille. Meitä oli kesytetty 12 vuotta sisäoppilaitoksessa. Olimme oppineet kuria, kiitos nunnille”, Maggie virnuilee.
Maggien mukaan oli hyvä, että he tulivat Suomeen niin nuorina. ”Siinä iässä tutustuu ihmisiin. Kolmekymppisinä ihmisillä on jo ystäväpiirit ja suomalaiset ovat hyvin lojaaleja ystävilleen. Siinä vaiheessa on vaikeampi päästä piireihin.”
”Suomi on kohdellut mua hyvin, mutta myös minä olen kohdellut Suomea hyvin. Olen yrittänyt olla hyvä uusi suomalainen. Olen aina tehnyt työtä ja ylpeä siitä.”
Maggie on ehtinyt paljon. ”En koskaan sano ei asioille, olen ollut rohkea.”
”Mulla on aina ollut enkeleitä, vaikka kova elämä”, Maggie toteaa. ”Olen siunattu.”
Suomessa oleskelun piti olla väliaikaista, mutta Maggie ja sisko jäivät tänne. ”Suomi on tarjonnut sitä, mikä on kullanarvoista: rauhaa.”
Tänä keväänä hän sai palata vastaamaan Cafe Söderlångvikin keittiöstä. Nyt Maggiella on paikka paratiisissa jouluun saakka, mutta hän yrittää tehdä itsenä korvaamattomaksi.
Mieli on luottavainen. Vanhan rouvan sana kantaa. Sitä, kuka tuo vanha rouva oli, Maggie ei ole saanut tähän päivään mennessä tietää.
Ehkä hänkin oli enkeli?
”Ehkä”, Maggie nauraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
