Kouvolan Dekkaripäivillä jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain murhattua
Perinteinen rikos- ja jännityskirjailijoiden ja lukijoiden kohtaaminen on tänä vuonna yksipäiväinen.
Dekkaripäivien jatkoilla kirjahallin lavalla käydään Reuna-kustantamon ohjelmaperinteeksi muodostunut pudotuspeli ”Tapetaan kirjailija”. Kuva: Kouvolan DekkaripäivätKouvolan Dekkaripäivät järjestetään lauantaina 11. kesäkuuta jo 26:nnen kerran.
Perinteinen rikos- ja jännityskirjailijoiden ja lukijoiden kohtaaminen on tänä vuonna yksipäiväinen eikä siihen liity kirjoituskilpailua, koska koko tapahtuman järjestäminen oli katkolla.
Järjestäjänä ja rahoittajana on Kouvolan kaupunginkirjasto, mutta ohjelmasuunnittelu ja käytännön järjestelyt ovat talkoolaisten vastuulla.
Pitkään toiminut talkooryhmä päätti viime vuonna eläköityä tehtävästä. Uudessa tilanteessa apuun tulivat paikalliset kustantajat ja kirjoittajayhdistys, ja samalla konseptia uudistettiin.
Kouvolan kaupungintalon suuren salin päiväohjelman jälkeen jatkot on Myllykoskella, Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan kirjahallissa.
Dekkaripäivien jatkoilla kirjahallin lavalla käydään Reuna-kustantamon ohjelmaperinteeksi muodostunut pudotuspeli ”Tapetaan kirjailija”. Tappolistalla ovat tällä kertaa dekkaristit Tapani Bagge, Milka Hakkarainen, Johanna Hasu ja Risto Malin.
Jatkojen musiikkiesityksestä vastaavat oikeuspsykologi, laulaja Julia Korkman sekä muusikot Aki Hauru ja Robi de Goszinsky. Korkmanin ja yhtyeen Lauluja rikosrekisteristä -konserttien kappaleet käsittelevät eri tavoin rikollisuutta, uhrin tai tekijän mielenmaisemaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



