Kivenveistossa ratkottiin Suomen mestaruus Juuassa
Kansainvälisessä sarjassa voitto jouduttiin ratkaisemaan äänestämällä.
Minna Vartiaisen teos Kukoistus voitti käsinveistäjien sarjan Kivenveiston SM-kilpailuissa. Kuva: Pentti KallinenMinna Vartiainen ja Lasse Martikainen uusivat mestaruutensa Juuan Kivenveiston 2022 SM-kilpailuissa viime viikonloppuna, kertoo kilpailun järjestäjiin kuuluva Ellin taitajat ry tiedotteessaan.
Tuomariston mukaan kilpailun korkeasta tasosta kertoo, että tuomareiden henkilökohtaisissa pisteytyksissä oli hajontaa.
Lasse Martikaisen Kaunein uni -veistos voitti kivenveiston suomenmestaruuden koneveistäjien kilpailussa. Itseoppinut kuvanveistäjä Kolilta uusi viimevuotisen mestaruutensa. Hopea tuli Juukaan Jukka Nykäselle ja Päivänsäde ja menninkäinen -teokselle. Pronssin sai varkautelainen Marika Walldén ja veistos Rakkaudesta. Walldénille tämä oli ensimmäinen kilpailu kivenveiston parissa.
Käsinveistäjien teoksista parhaaksi valittiin joensuulaisen Minna Vartiaisen teos Kukoistus. Myös Vartiainen voitti jaetun ensimmäisen sijan viime vuonna. Toiseksi tullut Mikko Korte Joensuusta oli mukana kilpailussa ensimmäistä kertaa.
Kansainvälisessä sarjassa päädyttiin tasapisteissä äänestykseen palkintosijasta.
Kansainvälisen kilpailun voittajaksi julistettiin Lasse Martikainen, joka samalla työllä vei koneveiston SM ykkössijan. Niin ikään Jukka Nykänen tuplasi kakkostilansa koneveistossa. Kolmanneksi tuli saksalainen käsinveistäjä Carmen Bahlo. Martikaisesta tuli tämänvuotisen kivenveiston kolminkertainen voittaja. Hän oli myös yleisöäänestyksen ykkönen.
Toista kertaa Juuassa järjestetyn kivenveistokilpailun järjestivät Ellin Taitajat ry ja Juuan kunta. Järjestäjien mukaan kyseessä on Suomen ainoa kivenveistokilpailu.
Lue myös:
Katso videolta, kuinka 13-vuotias seppä takoo – metalli on pehmeää Jere Siltalan käsissä
Suomen ruukit kiinnostavat kesämatkailijaa - Monessako listan kohteessa olet käynyt?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


