Tuubihuivista tulikin hame 3-vuotiaalle, mutta se ei ollut Neulekekkerit-ohjekirjan syytä

Muhku-pipo valmistui Pirtin kehräämön hahtuvalangasta ja tupsu jämälangoista. Kuva: Terhi Torikka

Hahtuvakin soveltui pipon tekoon, mutta meleeratun langan vuoksi pinnan kuvio ei pääse oikeuksiinsa. Kuva: Terhi Torikka

Mehukekkerit-blogistaan tunnetun Veera Jussilan Neulekekkerit-kirja sisältää saumattomia neuleohjeita lapsille. Juuri saumattomuus vetosi satunnaiseen neulojaan, jolle tuottaa suurta tuskaa saada neuletakin etukappaleet yhteneviksi ja saumat mutkattomiksi.

Kirja yllätti runsaalla, toinen toistaan mukavamman oloisten pipojen ja tuubihuivien, valikoimalla. Yksinkertaisia, mutta ei kuitenkaan aivan tavallisia, malleja on tarjolla useampi.

Taive-tuubihuivin kokeiluun houkutti sen vino neulepinta, joka oli yllättävästi todella helppo tehdä. Tulen varmasti käyttämään ohjetta jatkossakin, vaikka nyt tuubi päätyi lapselle hameeksi. En halunnut ostaa uusia lankoja, koska varastoa on kertynyt liikaakin. Siispä kokeilin miellyttävän tuntuista puuvillasekoitetta, jota oli varastossa. Se osoittautui puolivälissä työtä liian raskaaksi, tuubista tuli veltto ja raskas.

Pahaksi onneksi lanka oli myös aika vaivalloinen purettava. Kun kuopus tuli kysymään, saako kokeilla hametta, jota olen tekemässä, muutin suunnitelmaa. Tein jälkimmäisen puoliskon jämäkällä villalangalla tiukkaa joustinneuletta, ja lapsi sai neulehameen, joka on kuulemma ihanan lämmin.

Helpoksi kuvatusta Muhku-piposta tuli nimensä veroisesti vaihtelevan pinnan ja paksun langan ansiosta muhkea.

Tein ensin pienimmän koon Pirtin kehräämön kotimaisesta hahtuvakiekosta, rohkeasti ohjeen lankavalikoiman ulkopuolelta. Omasta varastosta löytyi nyt vain meleeraattua hahtuvaa, jossa pinnan kuvio ei pääse parhaiten oikeuksiinsa. 3-vuotias käyttäjä kuitenkin arvostaa kevyttä pipoa ja pehmoista pintaa.

Seuraavan koon tein Pirtin kehräämön hahtuvalangasta, jota ohjeessakin oli käytetty. 6-8 -vuotiaan koko oli 6-vuotiaalle muuten sopiva, mutta jäi päälaelta hieman korkeaksi. Koska lanka on jämäkkää, pipo ei ainakaan heti laskeudu nätisti ruttuun, vaikka tupsu on kookas. Muuten olin lopputulokseen tyytyväinen. Lupaus helppoudesta toteutui ja ohjetta oli sujuvaa seurata. Tupsuun kului mukavasti jämälankoja, ja pipon saajakin pääsi osallistumaan tupsun tekoon.

Nyt työn alla on ensimmäinen oikea koitos saumattomuutta: villahousut. Nekin vaikuttavat siltä, että onnistuminen on aivan mahdollista, vaikka housut ovat tekijän ensimmäiset.

Neulekekkereissä ilahduttaa lupausten pitäminen, selkeys, kotimaisten lankojen käyttö sekä lopusta löytyvät ohjeet neuleiden huoltoon ja paikkaamiseen.

Veera Jussila: Neulekekkerit - saumattomat lasten neuleet 168 sivua. Tammi.