Rotta hyppäsi hiuksiin ja tierosvo yritti puhkoa renkaat – konekauppias on nähnyt urallaan kaikenlaista

Heikki Kuuskosken pajan erikoisuuksiin kuuluu eräältä insinööriltä 50 eurolla ostettu lastenauto, jossa on lasinpyyhkijän moottoreista tehty, akuilla toimiva neliveto.  Kuva: Jussi Partanen

Heikki Kuuskoski, 71, on ehtinyt myydä vähintään tuhat konetta ja korjannut saman verran, mutta into koneisiin ei ole vieläkään sammunut. Niitä tulee ja menee, sillä mies ei osaa sanoa niille ”ei”.

”Vaimon kanssa tässä jo jäähdytellään”, hän toppuuttelee.

Kuuskoski asustaa Sinikka-vaimonsa kanssa 3,5 hehtaarin alalla Kankaanpään Veneskoskella. On tupa, perunamaa ja konehalli.

Tila on siirretty virallisesti jo nuorimmalle pojalle. Silti paikkakuntalaiset tietävät, että Heikki kyllä yhä ostaa tai vaihtaa ja että Heikillä ei ole aukioloaikoja.

Antoisa mutta kova elämä on jättänyt jälkensä.

”Olkapää ja polvet on korjattu, ja sydämen kanssakin on ollut ongelmia.”

Kova työteko leimasi Kuuskosken ja hänen sisartensa lapsuutta. Silloinen kotitalo, pappilan vanha torppa sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuuskoskien nykyisestä talosta. Tontilla ollut pieni tiilitehdas paloi 1954, ja isä perusti raunioille sirkkelisahan.

Suomea rakennettiin kiivaasti sodan jälkeen, joten rakennusmateriaalille oli kova kysyntä. Kuuskosken isä osti paikallisilta viljelijöitä tukkeja, ja äidin veli ajoi niitä myös kauempaa. Kuuskoski oli usein ”saksimiehenä” mukana.

”Koulun jälkeen haettiin jopa kaksi lastia illassa. Läksyt jäivät vähemmälle, ja usein nukahdin pöydän ääreen”, hän muistelee.

Opettajille lienee jäänyt mieleen koulun kuusijuhla Veneskoskella 1963. Kuuskosken olisi pitänyt lausua siellä runo, mutta kymmenvuotiasta ei vain näkynyt. Opettaja lähti kyselemään poikaa kotoa ja sai kuulla, että tämä oli hakemassa velipojan kanssa tukkeja metsästä.

Loppujen lopuksi pikkumies pääsi juhlaan, ja runokin tuli lausuttua.

Jokin naksahti päässä, kun tontilla käyvien kuorma-autojen lavoilla oli työkoneita: Kuuskoski ei tahtonut saada silmiään niistä irti.

”Ihailin noita romuja ilman minkäänlaista kateutta.”

Kuuskoski sanoo, että isällä oli kyky motivoida työhön. Hän oli ankara mutta osasi sopivalla hetkellä myös kehua.

Lisäksi hän palkitsi aherruksesta myös reilusti rahalla, ja niinpä teini-ikään ehtinyt Kuuskoski lähti kerran veljensä kanssa Porin kaupungin huutokauppaan Pihlavaan taskussaan viikon palkka, kokonaista 100 markkaa.

”Huusin 52 markalla 19 sähköhellaa. Heti sen jälkeen huutokaupassa tuli mies juttusille ja kysyi, myisinkö yhden helloista hänelle.”

Liikemiesvaisto nosti päätään, ja nuorukainen myi yhden hellan 50 eurolla.

Myyntiuran alkuvaiheessa kuitenkin pärekorikauppa oli se, joka kannatti. Maatalousvaltaisessa Suomessa koreja tarvittiin esimerkiksi olkien, perunoiden ja halkojen siirtämiseen.

Kankaanpäässä oli paljon pienimuotoista koriteollisuutta.

”Jollain tiloilla koko suku teki niitä. Puusta vedettiin puukolla päreitä, ja taitavat kädet punoivat ne nopeasti yhteen.”

Kuuskoski lainasi isältään autoa ja kauppasi koreja ovelta ovelle eri puolilla maata, kunnes 1970-luvulla muovi alkoi korvata päreet.

Varastossa olevat pärekorit muistuttava ajasta, jolloin Suomessa ei tultu niitä ilman toimeen. Kuva: Jussi Partanen

Kuuskoski avioitui Sinikkansa kanssa, ja he ostivat Heikin vanhemmille päätyneen pientilan 1971. Lapsia tuli, ja elämä vakiintui. Perhe asui sähköttömässä talossaan 10 vuotta, piti lehmiä ja harjoitti kauppaa siinä sivussa.

Nykyinen talo ja iso konehalli valmistuivat tontille kaikin mukavuuksin 1980-luvulla, jolloin konekauppa syrjäytti kaiken muun myynnin. Karjaa he pitivät kuitenkin 1990-luvun loppuun saakka.

Yksityiset viljelijät alkoivat tarjota Kuuskoskelle koneita myyntiin ja vaihtoon. Yhteistyökumppaneiksi tulivat myös suuret keskusliikkeet Kesko, Tuko ja Hankkija.

Tietämys koneista oli hankittava kantapään kautta, sillä Kuuskosken todistus ei ollut aikoinaan riittänyt ammattikouluun autolinjalle. Vähitellen taito karttui, ja koneiden salat tutuiksi. Lisäksi korjaamiseen löytyi apuja omasta kylästä.

”Ikinä en ole päästänyt käsistäni yhtään laitetta, jonka olen tiennyt olevan rikki.”

Myyjäpuolella moraali ei aina ollut yhtä korkealla. Niinpä liika innokkuus ostamiseen kostautui, jos koneita ei ehtinyt tarkastaa riittävän perusteellisesti.

”Jos en ole saanut konetta kuntoon, niistä on aina saanut hyviä varaosia.”

Kauppa kuljetti Kuuskosken koneita Kankaanpäästä yhä kauemmaksi – aina Lappiin ja lopulta Baltiaan saakka.

Aluksi Kuuskoski oli mukana keräämässä Viroon koneita avustuksina. Sitten hän alkoi myydä niitä Viroon ja lopulta perusti sinne yrityksen.

Viro oli alkuaikoina kuin villi länsi: korruptio kukoisti, rosvot väijyivät eikä sheriffiin ollut aina luottamista. Kuuskoski sai olla todistamassa muutosta parempaan.

Kerran kotimaan poliisista soitettiin Viron kollegoiden asioilla ja kyseltiin, oliko Kuuskoski myynyt koneita ja maksanut niistä tullit.

”Sanoin, että kolme myin ja maksoin niistä tullia yhteensä 2 000 kruunua. Kävin vielä viemässä poliisille kuitit varmuuden vuoksi. Selvisi, että Viron tulli oli tilittänyt vain yhden laitteen eteenpäin.”

Heikki Kuuskoski iski silmänsä Sinikkaan jo kouluaikana, ja ihastuminen johti avioliittoon. Vieressä olevan traktorin hän hankki perunamaiden tarpeisiin.  Kuva: Jussi Partanen

Kerran Kuuskoski oli myyntireissulla Virossa vaimonsa kanssa ja sai puimurin kaupaksi. Paluumatkalla heidän eteensä ilmestyi vanha Ford Transit, joka pakotti pariskunnan ajamaan hiljaa mutta ei päästänyt ohikaan. Sitten sen takaikkunasta alkoi lentää pulloja tarkoituksena puhkaista renkaat.

”Puoleen tuntiin emme puhuneet Sinikan kanssa mitään. Sitten sanoin, että pidä kiinni ja nyt mennään.”

Kuuskoski onnistui kiskaisemaan Mersunsa roistojen ohi ja karistamaan nämä perästään. Kalmankalpeina he ajoivat tuttaviensa luo.

Riesaa oli jyrsijöistäkin. Kerran Kuuskoski majoittui tuttavansa remontoimattomaan asuntoon Tallinnan keskustassa. Yöllä hän heräsi siihen, kun rotta hyppäsi tukkaan. Hän singahti jalkeille ja näki, kuinka kolme pitkähäntää vilisti makuuhuoneesta eteiseen ja sieltä appelsiinin kokoisesta reiästä seinän rakenteisiin.

Pariskunnan viidestä lapsesta kolmeen on tarttunut yrittäjähenki. Heistä yksi jatkaa maataloutta, joka oli vuosien ajan perheen leivänjatke.

Pariskuntaa ilahduttaa, että kaikki lapset ovat jääneet lähistölle ja lapsenlapset ovat heidän ilonaan.

”Eläke elättää juuri ja juuri. En olisi pystynyt yrittäjävuosina maksamaan itselleni yhtään suurempaa.”

50 vuotta kestänyt yrittäjyys ei ole kaduttanut.

”Palo pitää olla, eikä pelätä saa.”

Eikä yrittäjyyden hedelmä ole puusta kauas pudonnut. Taannoin lapsenlapset olivat kylässä, ja Kuuskoski antoi kaikille kymmenen euroa. Yksi lapsista oli kuitenkin unilla, ja kun poika heräsi, oli hänen tietenkin saatava yhtä paljon kuin sisaretkin.

”Vinkkasin tämän kammariin. Poika veti oven perässään kiinni ja kysyi, että antaisiko ukki kuitenkin 20 euroa.”