Viljelijä luottaa tulevaan, kun hän ei muutakaan voi – "Ei tässä olisi mitään järkeä, jos ei usko, että voi onnistua"
Teemu Haimi on kotitilansa kahdestoista isäntä. Vaikeidenkin vuosien jälkeen hän jaksaa uskoa, että edessä on hyvä satokausi.
Teemu Haimi soittaa kouvolalaisessa Äijäkanteleet-yhtyeessä. Bändi on tunnettu hauskasta ja rempseästä otteestaan. Vastapainoksi tälle Haimi liittyi juuri Hauankaivajat-kanteleyhtyeeseen, jossa soitetaan mollivoittoisia kappaleita hautajaisasuissa. Niillä keikoilla on hymyileminenkin kielletty. Kuva: Sanne KatainenKaksi edellistä vuotta eivät ole kohdelleet Kouvolan Aitomäessä sijaitsevaa Kuuselan tilaa lempeästi. Kaksi vuotta sitten härkäpavut jäivät puimatta. Sopivia puintisäitä ei saatu, vaikka joulukuuhun asti odotettiin.
Viime kesän kuumuus kiusasi myös Kouvolassa, ja viljasadot jäivät pieniksi. Tilan isäntä Teemu Haimi näkee kuitenkin viime vuodessa valoisiakin puolia.
”Gammayökkösiltä säästyttiin, ne eivät löytäneet peltojani. Eikä se ollut katastrofivuosi, huono vuosi vain.”
Haimi muistelee pohtineensa vuosi sitten muiden viljelijöiden kanssa, ettei toista yhtä huonoa vuotta voisi tulla perään. Nyt kahden heikon kauden jälkeen usko tämän kesän viljelysäihin elää taas vahvana.
”Ei tässä olisi mitään järkeä, jos ei usko, että voi onnistua. Se on sama, jos urheilussa lähtisi häviämään ottelua.”
Keittiön seinälle ripustettu taulu kertoo, että Kuuselan tila on ollut Haimin suvussa vuodesta 1673 saakka. Haimista tuli tilan kahdestoista isäntä vuonna 1998 vain kahdeksantoista vuoden iässä.
”Tunsin olevani todella nuori. Harva kai niin nuorena saa tilan omiin nimiin.”
Käytännössä Teemu Haimin isä Ahti Haimi jatkoi tilan töissä, olihan pojalla vielä koulut kesken ja armeija käymättä. Sukupolvenvaihdosta ei silti haluttu lykätä pidemmälle, sillä jossain kohtaa se olisi kuitenkin ollut edessä.
Oman suvun tarina on taltioitu tilan seiniin ja peltojen multaan. Ja on kertomuksia ihan konkreettisestikin merkitty muistiin, sillä Haimin isällä oli tapana kirjoittaa pieniä muistelmia sekä omaksi että muiden iloksi.
Joistain kaskuista on apua jopa arkisessa viljelytyössä. Haimin isällä oli tapana tarinoida muun muassa lonkkanivelleikkauksestaan.
Lääkäri oli alallaan Suomen paras kirurgi. Siitä huolimatta Ahti Haimi sai kuulla heti heräämössä, että kaikki ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan ja edessä olisi uusi leikkaus.
”Vaikka olisi Suomen paras, aina ei voi onnistua. Sama juttu viljelyssä. Vaikka kuinka tekee itse kaiken niin hyvin kuin voi, se ei riitä, jos säät ovat vääränlaiset.”
Teemu Haimi on haaveillut itsekin tilan tarinoiden taltioimisesta omalle jälkikasvulleen, mutta toistaiseksi siihen ei ole riittänyt aikaa.
Esimerkiksi vanhasta navetasta riittäisi kerrottavaa. 1960-luvulla siellä oli vielä lehmiä, mutta sittemmin siirryttiin sonneihin. Niistäkin piti luopua Haimin isän leikkauksen jälkeen.
Vuoden 2010 lumisena talvena tyhjillään olleen navetan vanha katto petti. Haimi suunnitteli korjauttavansa rakennuksen kesällä mutta päätyi lopulta purkamaan koko tönön.
”Purkuvaiheessa sieltä löytyi vaikka mitä yllätyksiä, esimerkiksi äitini ja isäni välisiä rakkauskirjeitä. Ne oli piilotettu johonkin rakoon seinässä. Kun kaivuri purki rakennusta, ne valahtivat esiin. Se oli oikea aarre.”
Oman tilan tulevaisuus askarruttaa välillä Haimia. Aiemmin hänen tarkoituksenaan oli kasvattaa viljelysalaa, mutta nykyinen 75 hehtaaria on tuntunut sopivalta jo useamman vuoden ajan.
”Olen ostanut omaksi sellaisia peltoja, jotka ovat olleet aiemmin vuokralla. Niitä velkoja maksellessa tuntuu, että täytyykö muka ottaa vielä enemmän velkaa, jotta saisi enemmän maata.”
Haimilla on kaksi lasta, jotka ovat jo olleet mukana tilan töissä. Kahdeksan- ja kymmenenvuotiaat lapset ovat myös välillä miettineet, kumpi heistä ottaisi tilan hoitaakseen isänsä jälkeen.
”Yritän aina sanoa, että älkää vielä liikaa miettikö sitä. Lapsien ei pidä ottaa tuollaisesta paineita. Mutta samalla muistutan, että tällainen mahdollisuus on olemassa ainakin tällä hetkellä.”
On lasten kanssa puhuttu siitäkin, että tilojen määrä vähenee jatkuvasti eikä tulevaisuudesta voi koskaan olla aivan varma. Mutta turha sitäkään on etukäteen pelätä.
Vaikka viljelijällä on aina omat murheensa, ei Haimi sentään kaikkea vapaa-aikaansa käytä menneiden satojen tai tulevaisuuden myrskypilvien pohtimiseen. Aiemmin hevimaajussina tunnettu Haimi käyttää aimo osan ajastaan kansanmusiikin parissa.
Haimi liittyi kouvolalaiseen Äijäkanteleet-yhtyeeseen 9.3.2013. Ai miksi Haimi muistaa tuon päivämäärän ilman empimistä?
”Sen lisäksi, että minut liitettiin bändiin, tapasin sinä iltana nykyisen naisystäväni. Tähtikuviot olivat kohdallaan sinä päivänä.”
Tuolloin kuusi vuotta sitten Haimi nautti kansanmusiikista Haminassa järjestetyssä Samuelin Poloneesi -tapahtumassa.
Vuotta aiemmin perustettu Äijäkanteleet sattui esiintymään samassa tapahtumassa, ja yhtyeen perustaja bongasi Maajussille morsian -ohjelman ensimmäiseltä tuotantokaudelta tutun ja samalla kylällä asuvan hevimaajussi-Haimin yleisöstä.
”Kai hän vähän yllättyi mutta ajatteli sitten, että pidän myös kansanmusiikista. Konsertin jälkeen hänellä oli suunnitelmat valmiina, ja hän liitti minut yhtyeeseensä.”
Haimi ei ollut aiemmin soittanut kannelta, mutta kuusikielinen soitin alkoi totella yllättävän nopeasti.
Ei Haimi sentään ole raskaampaakaan musiikkia kokonaan hylännyt. Sekä hevimetalli- että kansanmusiikkitapahtumissa on Haimin mukaan samanlaista yhteisöllisyyttä, vaikka musiikki ja ihmiset ovat hyvin erilaisia.
”Olen aina ajatellut, että Nummirock on maailman paras festari, mutta kyllä Kaustinen on sen kanssa tasoissa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
