Monipaikkaisuus on jo totta – yhteiskunnan on päivityttävä vastaamaan uutta todellisuutta

MustReadin toimittajat haukkuivat äsken monipaikkaisuutta keskustapuolueen mielenpinttymäksi todeten, että ”varsin kammottava ilmaisu viittaa siihen, että ihminen asuu ja työskentelee välillä eri paikassa kuin yleensä, vaikkapa mökillä.”

Vuosi sitten olin itsekin vielä epätietoinen ja epäröivä uudissanan edessä. Nyt olen suuri fani. Monipaikkaisuus ei ole taikasauva, mutta se haastaa vanhentuneita näkemyksiä ihmisistä, perheistä ja tilastoista.

MustReadin kritiikin suurin virhe on siinä, että puhutaan ihmisestä eikä ihmisistä, monikossa.

Kun moni suomalainen voi nyt vapaammin valita missä työskentelee, kyse ei ole vain siitä, toimiiko nettiyhteys maaseudulla. (Joskaan teknisen infran merkitystä ei voi ylikorostaa: Raaseporissa etäkokoukseni kaatuvat tällä hetkellä joka kerta, kun jalkapallo-ottelu alkaa…)

Kyse on ennen kaikkea siitä, että monipaikkaisuus muuttaa yhteisöllisyyden muotoja: Onko enemmän tai vähemmän läsnä läheistensä arjessa? Onko etätöistä helpompi tavata ikääntyneitä vanhempia tai uutta seurustelukumppania? Laskevatko elinkustannukset sen verran, että uskaltaa haaveilla uudesta lapsesta?

Monipaikkaisuus haastaa myös tapoja määritellä ja mitata väestöä. Edelleen perheitä ymmärretään liian usein vain vakituisen asuinpaikan mukaan. Periaate ”yksi ihminen – yksi osoite” heijastaa kuitenkin mennyttä maailmaa ja politiikan teon tapoja.

Väestölaskenta ja koko ajatus ”väestöstä” kehittyi Euroopassa 1800-luvulla, jolloin kartoitettiin verovelvollisia ja rakennettiin kansallisvaltioita. Olennaista oli määritellä, kuka kuuluu väestöön ja kuka ei. Tähän tarpeeseen sopivat sellaiset yksiselitteiset väestötapahtumat, jotka toistuvat vain kerran tai harvoin. Jokainen syntyy ja kuolee vain kerran. Avioliittoja solmitaan kerran tai muutamia kertoja.

Sen sijaan muuttoliike ja useammat kodit jäävät perinteisen väestönäkemyksen ulkopuolelle. Ihminen voi mökkeillä, matkustaa, muuttaa ja vuoroasua kymmeniä, satoja jollei tuhansia kertoja elämänsä aikana. Mutta lasten vuoroasuminen, sesonkityö tai kahdessa maassa asuminen eivät erotu tarpeeksi tilastoissamme, eivätkä siten palvelujen ja etuuksien suunnittelussa.

Monipaikkaisuus ei ole vain sitä, että työtä tehdään välillä muualla. Monipaikkaisuus on sitä, että voi juurtua useampaan paikkaan, jossa asuu, kuluttaa, kohtaa muita ja vaikuttaa.

Liikkuvien ihmisten ja moninaistuvien perheiden Suomessa monipaikkaisuus on jo totta. Haaste on siinä, miten yhteiskuntapolitiikka ja sen tietopohja päivittyy vastaamaan uutta todellisuutta.

Kirjoittaja on Väestöliiton tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston dosentti.

Monipaikkaisuus ei ole vain sitä, että työtä tehdään välillä muualla.