Hullunkurinen lastenkirja hukkuu huumoriinsa – pastellinen kuvitus pehmentää satuja

Tuula Kallioniemi & Henna Ryynänen (kuv.): Jänisenpapanapolku. Otava. 48 sivua. Kuva: Niclas Mäkelä / Otava, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola

Lukemisto|Kirjallisuus

5.5.202423:05

Arvio

Janica Pörhönen

Jo lastenkirjan nimi Jäniksenpapanapolku saa itseni myhäilemään. Kymmenessä nykysadussa seikkailee perinteisiä hahmoja, kuten Prinsessa Hilirimpsis, Sammakkoprinssi ja Känkkäränkkä-noita, mutta pääosassa ovat tavalliset kouluikäiset lapset.

Joidenkin hahmojen nimet yllättävät mielikuvituksellisuudellaan, kuten puhuva puu. Tämä on sitä nykyaikaa ja hyvän mielen kirjallisuutta.

Kirja on ajassa kiinni siten, että siinä puhutaan muun muassa puhelimesta, tabletista sekä uraputkessa menevistä vanhemmista. Miljöönä on lähiluontoa ja kerrostaloja.

Lapsi voi tunnistaa tarinoista tuttuja teemoja: yksinäisyys, tavarakateus, mielikuvitusystävä. Erilaiset ystävät ovat rikkaus, moni tarina opettaa. Kuvittelun voima on toinen kärkiteema. Eräs satu kertoo esimerkiksi koko lastenhuoneen kokoisesta lehmästä, joka pitäisi saada mahtumaan parvekkeelle.

Kerronnassa on vekkulimaisuutta. Aikuinen lukijakin menee sekaisin, kun yhdessä tarinassa on Marja Puuro, Marja Piirakka ja Otto Potto -nimiset lapset. Sanojen monimerkityksellisyys huvittaa, koska itselläni sanasta Marja Piirakka juolahtaa mieleen jälkiruokana nautittava marjapiirakka.

Oululaisen kuvittaja Henna Ryynäsen kuvat ovat maalauksellisia ja pastellinsävyisiä. Pehmeä kuvitus tuo mukavan kontrastin hullunkuriselle ja jopa kärkkäälle tekstille. Teos saa kiitoksen myös siitä, että kuvia on joka sivulla ja ne on taitettu usein leveästi koko aukeamalle.

Karhulassa syntyneen lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Kallioniemen kielellinen äly on terävän yllätyksellistä. Hänelle ominaista onkin tilannekomiikka. Siinä on jotain samaa kuin ylistetyllä lastenkirjailija ja runoilija Kirsi Kunnaksella.

Ystävyyden merkityksellisyys jää kuitenkin lystikkään kielen alle. Kirja on niin mahdottoman hullunkurinen, että se saattaa syödä tarinoiden opetuksen voimaa.

Luulin jäniksenpapanapolun tarkoittavan muuten jotain symbolista asiaa, mutta se tarkoitti sitä konkreettisesti. Yksinäinen lapsi alkaa seuraamaan metsässä jäniksenpapanajonoa. Hän uskoo löytävän aarteen polun päästä.

Ikäsuositusta en löydä Otava-kustantajan nettisivuilta, mutta arvioisin tarinoiden sopivan alakoulu- tai eskari-ikäiselle lapselle.

Tuula Kallioniemi & Henna Ryynänen (kuv.): Jänisenpapanapolku. Otava. 48 sivua. Kuva: Otava