Kirja-arvio: Rakkaus versoo sodan tuhkastakin

Kim Thúy on kirjoittanut kuudennen pienoisromaaninsa, joka kantaa nimeä Em. 

Sotaa – sodan mahdollisuutta – puidaan Euroopassa nytkin monilla foorumeilla. Jossain päin maailmaa aina soditaan. Siksi sodan todellisia seurauksia ei pidä koskaan unohtaa.

Kirjailija Kim Thúy (s. 1968) oli 10-vuotias, kun pakeni perheensä kanssa kommunismihallintoa Vietnamista Kanadaan. Lapsen silmin ja korvin hän oli kokenut, miten sota ruhjoi synnyinmaata. Olivathan Vietnamin sotaan (1965–75) suurvallatkin tuoneet tuho-osaamisensa.

Tytöstä kasvoi monitaitoinen tekijä: ompelija, tulkki, juristi ja ravintoloitsija. Hienoissa pienoisromaaneissaan hän on palannut kotimaahansa. Tässä viimeisimmässä hän tekee sen armottomammin kuin aiemmin.

Kumipuuviljelmillä syntyvän Tam-tytön vaiheet kannattelevat lyhyin välähdyksin etenevää tapahtumaketjua. Thúy tarkentaa katseen väkivallan ja sodan raaimmille näyttämöille, mutta myös pelastajiin ja pelastujiin.

Kun Thúy lopussa esittelee dokumentteja, tarinan järkyttämä näkee numerotkin kasvoina ja kohtaloina. Luonnon tilasta huolta kantavaa satuttaa muistaa, että 24 prosenttia Vietnamin maaperästä kasteltiin läpikotaisin myrkyillä.

Siten tapettiin puut suojaamasta piileskelijöitä ja ravinto sinnittelijöiltä. Myrkkyjen kylväjät saivat osansa tuulen palautteena.

Henkiin jäävätkin ovat sodissa häviäjiä. Vietnamissa taakkaa kantavat yhä etenkin sodan jälkeisen sukupolven synnyttämät epämuodostuneet lapset.

Mielettömyyksien keskeltä Thúy nostaa hentoja elämänlankoja. Sana ”em” merkitsee vietnamin kielessä pikkusiskoa tai -veljeä. Se ääntyy kuten ranskan rakkautta merkitsevä sana.

Rakkaus, yksittäiset hyväntekijät, lasten elämänvoima valaisevat kirjan.