Passipaikalla Ees taas tiellä taistojen
Kun joku Kalevi Sorsan (sd.) hallituksista veti takaisin tai muutteli kiisteltyjä esityksiään, kansa hoilasi vanhaa työväenlaulua mukaillen: Ees taas, ees taas tiellä taistojen… Kari Suomalainen taisi levittää vitsiä piirroksellaan.
Hallitusten vaihtuessa virkamiehet aina kaivavat esiin vanhoja, torpattuja ideoitaan. Varoituksista huolimatta uudet, onnesta pökertyneet ministerit niistä joitakin nielevät.
Opposition on helppo niitä eduskunnassa vastustaa, kun ovat äsken hallituksessa tyrmänneet.
Hallitus puolustautuu, että niin sanotun tehokkaan katumisen laki noudattaa Sampsa Katajan (kok.) johtaman
valtiovarainvaliokunnan verojaoston taannoista vaatimusta. Eläkeläisten asumistuen leikkauksista Juha Sipilän (kesk.) hallitus kantaa täyden vastuun.
Ei enää alusta
Kymmenen vuotta kiehunut sote-soppa on kypsyttänyt mielet. Eduskunnan sali laidasta laitaan oli helpottunut, kun hallitus vihdoin löysi ratkaisun, joka on mahdollista viedä läpi.
Vain SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman vaati hallitusta aloittamaan sote-uudistuksen alusta. Hän lupasi hallitukselle puolueensa täyden tuen, jos uudistus toteutetaan sosialidemokraattien vaatimalla tavalla.
Ex-ministeri Päivi Räsänen (kd.) parahti, että ei kai kukaan voi vaatia palauttamaan ja alkamaan uudistusta alusta.
Vihdoin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne rykäisi. Hän täsmensi, että vastedes yksityiskohdat kuten rahoitus, kiinteistöjen siirto ja henkilöstön asema on neuvoteltava parlamentaarisesti yhdessä.
Kostoa rautateillä
Opposition liikennepoliittinen välikysymys latistui vasemmiston palopuhekimaraksi rautateiden puolesta.
Kalle Jokinen (kok.) muistutti, että 93 prosenttia henkilöliikenteestä kulkee kumipyörillä. Ari Jalonen (ps.) totesi hallituksen antavan satoja miljoonia tiestön korjausvelkaan.
Demarien rautatieinto on ymmärrettävää, sillä Antti
Rinteen junttapäällikkönä puheenjohtajataistossa toimi rautatieläisten puheenjohtaja Vesa Mauriala.
Tohtori Maurialaa pidettiin puoluetoimistossa SDP:n pääideologina. Jutta Urpilaisen puoluesihteeri Mikael Jungner heitti hänet pellolle ja kosto alkoi kouria.
VR aikoo kertarysäyksellä lopettaa henkilöliikenteen
sähköistämättömiltä radoilta. Kokematon liikenneministeri Anne Berner (kesk.) nieli suunnitelman purematta.
Ministeri Berner esiintyi kuuden tunnin keskustelussa vakuuttavasti, ja omat tukivat ministeriään uhrautuvasti. Mutta ei hän kyennyt todistamaan, että poikittaisliikennettä Joensuusta pystytään hoitamaan busseilla.
Sotimaan ulkomaille?
Pariisin tapahtumista käynnistyi välittömästi voihke, että suomalaiset sotilaat eivät pääse selvittämään asiaa paikan päälle. Muukalaislegioonan komppaniaksiko aiotaan?
Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin on ryhtynyt painostamaan lainmuutokseen. Nykyisin Suomea saa puolustaa vain maan rajojen sisäpuolella.
Periaate oli aikoinaan kirjattu yya-sopimukseen. Suomen kansaa hieman rauhoitti tieto, ettei ystävyys vaatinut harjoittamaan sotilaallista avunantoa Neuvostoliitolle Ussuri-
joella tai Berliinissä.
EU:n keskinäisen avunantosopimuksen katsotaan vaativan vastavuoroisuutta. Meneekö periaatteellinen muutos todella pulinoitta läpi?
Puolueilla on näissä asioissa vakiintuneet äänitorvet.
Kokoomuksen Ilkka Kanerva ja perussuomalaisten Jussi Niinistö liputtavat alustavasti puolesta.
Keskustan äärivarovainen Seppo Kääriäinen ja vihreiden
äärimukava Pekka Haavisto haistelevat tuulta. Nyt odotetaan, milloin SDP:n ääriovela Eero Heinäluoma ajattelee ääneen.
Pekka Alarotu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
