Ite-taiteen äiti Liisa Heikkilä-Palo: "Rahasta puhuminen tappaa luovuuden"

Ikonit ja Ite-taide näkyvät Liisa Heikkilä-Palon kodissa Espoon Tapiolassa. Kuva: Lari Lievonen

Espoon Tapiolassa hehkuu syysväreissä puutarha, jonka jokaisella kasvilla on tarina. Liisa Heikkilä-Palo saa tarinat kuulostamaan kiehtovilta.

"Eräskin kasvi on tiettävästi aikoinaan salakuljetettu Suomeen."

Puutarha on Heikkilä-Palon silmäterä. Sinne on rakennettu viihtyisiä soppia, joissa voi istuskella rupattelemassa ystävien kanssa. Siellä täällä katsojaa valvovat Ite-taiteilijoiden työt. Taidetta löytyy myös puutarhan syleilyssä olevasta omakotitalosta.

Tietenkin, onhan Liisa Heikkilä-Palo Suomen Ite-taiteen äiti. Toukokuussa 70 vuotta täyttänyt Heikkilä-Palo jäi kesällä virallisesti eläkkeelle. Mutta tuo ei taida olla koko totuus.

"No enhän minä nyt kaikesta voi luopua kerralla. Olen juuri ollut pystyttämässä Valamoon Ikoni - Maalari -näyttelyä, johon tarjottiin yli kolmeasataa työtä. Jyrytyksen jälkeen esille tulee 128 työtä. Tradition vastaisesti nyt tuodaan esille myös ikonimaalairi, tekijä ikonin takana."

Aihe on Liisa Heikkilä-Palolle henkilökohtaisesti tärkeä. Ortodoksiksi aikoinaan kääntynyt Heikkilä-Palo esittelee kotonaan ikoneita täynnä olevaa seinää. Miniatyyrit ovat vallanneet viereisen seinän, jolle on lehtikullalla maalattu oksa pieniä ikoneita varten.

Merijärvellä, isovanhempiensa kammarissa syntynyt Liisa Heikkilä-Palo pitää syntymäänsä itselleen soveliaana.

"Ei missään sairaalassa. Ite-synnytys. Sekin vielä", hän nauraa.

"Olen käynyt Oulaisissa kouluni ja tunnen, että se on minun kotipaikkani. Pääsin ylioppilaaksi vuonna 1968 ja muutin sitten Helsinkiin."

Korutaiteilijan urasta haaveillut nuori nainen opiskeli ensin taideteollisessa ammattikoulussa metallialaa ja yliopistossa kasvatustiedettä.

"Päädyin 1972 töihin Maaseudun Sivistysliittoon liiton ensimmäiseksi kulttuurisihteeriksi. Sain aloittaa puhtaalta pöydältä."

Pikku hiljaa tehtävä kasvoi. Organisaatio levittäytyi koko maahan ja tehtävä muuttui kulttuuritoimenjohtajaksi.

"Ajatukseni oli, että emme tee mitään tuohivirsuhommia, vaan pyrimme valtakunnalliseksi kulttuurijärjestöksi. Täytyi tehdä jotain sellaista, että meille ei naureskella."

Heikkilä-Palo rakensi kontaktit suoraan taiteilijoihin, mikä osoittautui tehokkaaksi tavaksi toimia.

"Halusin yhdistää ihmiset. Taidetta suoraan tekijöiltä taiteen kuluttajille."

Samaan aikaan työ juurtui maakuntatasolle. Maakuntakeskuksissa järjestettiin taidenäyttelyitä, elokuvatapahtumia, kirkkopäiviä ja kirjallisuustapahtumia. Osa tapahtumista elää vieläkin.

"Kovalla työllä pääsimme kulttuurin keskiöön. Taide-elämyksiä täytyy olla tarjolla niin maakunnissa kuin Helsingin ytimessä. Maaseudun Sivistysliitto on tehnyt yhteistyötä kaikkien tärkeiden kulttuuritoimijoiden kanssa."

Jos Liisa Heikkilä-Palon 45 vuoden työuraa tarkastellaan jälkikäteen, vuosikymmenet voi jakaa aikakausiin. Ensimmäiset kymmenen vuotta nuori Liisa harjoitteli.

"Toinen vaihe oli kokeellista. Tuli kaikenlaisia avantgarde-tapahtumia ja esimerkiksi performanssitaiteen tunnetuksi tekeminen maakunnissa. Kolmannessa vaiheessa pääsimme näyttämään ja palaamaan suomalaisen taiteen alkulähteille aina soille saakka."

Heikkilä-Paloa ärsytti nuorempana helsinkiläisten kulttuuripiirien suhtautuminen Maaseudun Sivistysliittoon.

"Ajattelivat, että siellä ne aitovierillä hiiviskelee. Ei hiiviskelty! Me menimme toreille, museoihin ja teattereihin. Sinne, missä ihmiset olivat."

Seuraavassa vaiheessa liitto avarsi näköalojaan kansainvälisiksi. Muut ihmettelivät millä ilveellä ja rahalla Maaseudun Sivistysliiton estetiikkaseminaareihin saatiin maailmalta kovan luokan asiantuntijoita puhumaan?

"Täytyy tunnustaa, että niistä kukaan ei lähettänyt laskua. Huipputason kansainväliset luennoitsijat tulivat kiljuen tänne, kun pääsivät kokemaan Suomen. He halusivat suolle ja mehtään. Sinne niitä vietiin."

"Ensin murhasimme tuohivirsukulttuurin ja sitten ryhdyttiin ite-taiteeseen. Meillä oli hyvä maine, koska teimme sen mitä olimme suunnitelleet."

Kun Kaustisten Kansantaiteenkeskus vihittiin käyttöön, sinne piti saada jotain visuaalista taidetta. Keskus kääntyi Maaseudun Sivistysliiton puoleen. Hankkikaa vaikka niitä karhuveistoksia, kuului toive.

"Teimme etsintäkuulutuksen, jolla haimme veistoksia ei-ammattitaiteilijoilta. Ei ollut mitään valmiita yhteystietoja, ne piti haalia."

Siitä se sitten lähti. Löydettiin suomalainen Ite-taide. Kaustisista se rynni suoraan Meilahden ja Kiasman taidemuseoon.

"Kiersimme tutustumassa kansainvälisiin outsider-taiteen kokoelmiin ja näyttelyihin. Se oli ihanaa ja jännittävää. Hurahdin niin ite-taiteeseen, että sitä on kotonakin runsaasti. Se on rosoista, rehevää ja täynnä mieletöntä henkeä."

Yksi asia erottaa ammattitaitelijat Ite-taiteilijoista heti kättelyssä.

"Ammattitaitelijat alkavat puhua herkästi heti rahasta. Sehän tappaa kaiken. Ite-taiteilijat haluavat puhua tekemisestä, materiaaleista ja mitä haluavat ilmaista."

Heikkilä-Palo korostaa, että molemmille on tilaa. Ite-taiteilijat eivät kilpaile ammattitaiteilijoiden apurahoista.

"Ammattitaiteen rinnalla täytyy olla oikeus kenellä tahansa ilmaista itseään. Suomalaiset ovat kautta aikojen olleet tietämättään melkoisia taiteilijoita. Musiikki- ja teatteritoiminnassa harrastajat ovat olleet pitempään tunnustettuina, mutta nyt myös kuvataiteessa ite-taiteilijoilla on oma vapautensa ja sijansa taiteen kentässä."

Keittiöstä leijuu suloinen tuoksu. Heikkilä-Palo rientää ottamaan uunista parsakaalipiirakan, jonka ohjetta hän kehuu helpoksi ja nopeaksi.

"Saa nähdä mitä tästä tuli. Sanotteko, että Liisan ei pidä toimittaa keittokirjoja?" hän puhisee asetellessaan piirakkaa esille.

Heikkilä-Palo paljastaa valmistelevansa ikiomaa keittokirjaa. Parsapiirakka on ainakin herkullista. Toinenkin pala maistuu yhtä hyvältä.

Vaikka neljä vuosikymmentä kulttuurityötä näyttää jälkikäteen upealta saavutukselta, Heikkilä-Palo tunnustaa, että vaikeitakin hetkiä mahtui matkalle.

"Miksen sitten lähtenyt lätkimään? En halunnut jättää työtä kesken. Missään muualla en olisi saanut tehdä tätä kaikkea. Vieläkin tuntuu huikealta."