”Onneksi istutimme viime vuonna yli 40 tuhatta tainta. Nyt sellainen urakka olisi jäänyt tekemättä”, Arto Kujanpää sanoo. Kuva: Jouni Hirn
Eteläpohjalaista marjatilaa uhkasi työvoimapula – eläkeläiset riensivät avuksi
Kun tieto marjatilojen ahdingosta levisi mediassa, eteläpohjalaisen yrittäjän puhelin alkoi soida.
Marjatilallinen Arto Kujanpää toteaa, että kukinnan perusteella mansikan sesonki on lähes kaksi viikkoa myöhässä. Näin ollen satokausi olisi parhaimmillaan heinäkuun puolivälissä. Kuva: Jouni HirnMarjatilan yrittäjä Arto Kujanpää on liikuttunut saamastaan tuesta. Moni eläkeläinen on luvannut tulla poimimaan mansikkaa talkoohengellä, jotta tila pelastuisi.
Ilmajoella toimiva Myllyniemen marjatila työllistää kymmeniä kausityöntekijöitä joka vuosi. Valtaosa heistä tulee ulkomailta, pääosin Ukrainasta ja Moldovasta.
Tällä hetkellä marjatiloilla on poikkeuksellinen tilanne, koska ulkomaalaisia kausityöntekijöitä ei koronatilanteen takia toistaiseksi päästetä Suomeen. Työvoimapula uhkaa monia tuottajia, koska kotimaista työvoimaa ei ole kaikkialla tarjolla.
Kun tieto marjatilojen ahdingosta levisi mediassa, Arto Kujanpään puhelin alkoi soida. Hän sai lukuisia huolestuneita yhteydenottoja eri puolilta Etelä-Pohjanmaata.
”Useat eläkeläiset ovat soittaneet, että he voisivat tulla poimimaan. Moni on sanonut, että palkallakaan ei ole väliä. He ovat olleet huolissaan, että lopetammeko me kokonaan.”
”Olen yllättynyt ja liikuttunut, että meitä muistetaan tällä tavoin. En ole itse ihan ymmärtänyt, kuinka tärkeä tämä paikka on monelle”, Arto Kujanpää toteaa kiitollisena.
Myllylammen marjatila on toiminut vuodesta 1977 lähtien. Monille perheille marjatilalla käynti on jokakesäinen perinne useammassa polvessa.
”Sukupolvet seuraavat toisiaan. Kun vanhemmat tuovat tänne lapsiaan, niin vuosien päästä he tulevat tänne omien lastensa kanssa.”
Myllylammen marjatilalla on kolme ja puoli hehtaaria mansikkaa ja lähes hehtaari pensasmustikkaa. Tilan marjoista poimitaan 70–80 prosenttia itsepoimintana, mutta tänä kesänä suhde voi kääntyä päälaelleen.
”Suurin kysymysmerkki on, että uskaltavatko riskiryhmäläiset tulla itsepoimintaan vai ei. Jos he eivät tule, se tarkoittaa sitä, että meidän on saatava entistä enemmän kesätyövoimaa.”
Tilalla on varauduttu koronaan. Poimijoille määrätään riittävät turvaetäisyydet ja halutessaan asiakas voi tilata marjat kotiovelleen.
Kujanpää uskoo, että työntekijöitä saadaan riittävästi, koska myös paikallinen suunnistusporukka ja kymmenkunta afgaaniopiskelijaa ovat ilmoittautuneet poimijoiksi. Hän tähdentää, että jokaisella työntekijälle maksetaan normaali palkka.
Parikymmentä vuotta sitten poimijoina oli lähiseudun nuoria, mutta ajat ovat muuttuneet. Mansikanpoiminta ei enää kiinnosta kesätyötä hakevia nuoria.
”Kun kännykät keksittiin, nuoria ei ole enää napannut. Siksi meidän on ollut pakko turvautua ulkomaiseen työvoimaan. Yhtenä kesänä poimijoita oli kuutta eri kansalaisuutta. Kaukaisin oli Keniasta.”
Kujanpää on päätyökseen käsityönopettaja. Eläkeikää lähestyvä mies on harkinnut mansikanviljelyn lopettamista, mutta asiakkailta saatu palaute on auttanut jaksamaan. Edesmenneen isän kanssa perustetusta marjatilasta on muodostunut elämäntapa.
Monet vakioasiakkaat ovat käyneet poimimassa vuosikymmeniä, ja heidän kanssaan juttua riittäisi vaikka kuinka.
”Joka kesä vaihdetaan kuulumiset, kenelle on syntynyt lapsenlapsia ja kuka on kuollut. Tässä työssä tarvitaan myös psykologista taitoja.”
”Sotaveteraanit olivat aikoinaan innokkaita poimijoita. Varasimme heitä varten tuoleja ja omat mansikkapenkit parkkialueen vierestä. Kerran eräs iäkäs veteraani koputteli kävelykepillä tuvan ikkunaan aamuviideltä, että herätkää jo töihin.”
Mansikkapelloilla on syttynyt vuosien aikana myös romansseja.
”Kuudet häät on vietetty poimijoiden kesken”, Kujanpää myhäilee lopuksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
