
Aarre-lehti: Suomen vanhin seppä takoo yhä, mutta ei juo tai käy lääkärissä – katso video
"Takominen ei tunnu miltään, se ei rasita", Yrjö Puronvarsi kertoo.
Sepän ammatti on ollut minulle luonteenpiirre, josta en ole voinut päästä eroon, vaikka olen joskus yrittänyt, Yrjö Puronvarsi kertoo. Kuva: Risto Jussila
Puronvarren suku on takonut rautaa Alahärmässä 1800-luvulta lähtien. Myös Yrjö Puronvarren tyttärenpoika Antti Mäkinen jatkaa suvun seppäperinnettä. Kuva: Risto JussilaAlahärmäläinen Yrjö Puronvarsi on takonut pajassaan 63 vuotta. Ikää on jo 89 vuotta. Taito on tallella, ja seppien parissa häntä arvostetaan ammattikunnan vanhimpana.
Eteläpohjalaiseksi Puronvarsi on vaatimaton. Piirre tulee esiin, kun häntä kutsuu mestarisepäksi. Seppä -nimitystä sopisi paremminkin käyttää. Puronvarren mielestä sepän tittelin täyttämisessä kunnialla on jo tekemistä.
Vaikka mies itse ei halua "trossata", suomalaisten seppien keskuudessa Puronvarsi on korkealle arvostettu ammattimies, kaikkien tuntema "Ylli".
Puronvarsi syntyi seppien sukuun joulukuussa 1927. Hän painoi syntyessään viisi ja puoli kiloa mutta kärsi varhaisina vuosinaan heikkoudesta.
"Terveyteni oli kehno ja ennuste huono. Ei kukaan uskonut, että minusta mies tuloo."
Mutta sen pahemmin vikaan ei ennuste olisi voinut mennä. Lääkärissä Puronvarsi ei ole käynyt elämänsä aikana monta kertaa.
"Ei ole tarvinnut."
Harvinaista seppienkin keskuudessa on se, ettei raskaan pajavasaran paukuttelu ota vieläkään Puronvarren niveliin.
"Takominen ei tunnu miltään, se ei rasita. Mutta jos teen jotakin muuta raskasta, kädet väsyvät. Ja viime aikoina on ollut sellaanen vaiva, jotta joskus toiseen poloveen pistää."
Aarre-lehden jutussa seppämestari kertoo elämänsä vaiheista, hiljaisista vuosista pajalla kuin myös menestyksen hetkistään.
Seppä Yrjö Puronvarsi on ammattikuntansa vanhin Suomessa
Korjaus 15.3. klo 14:45. Nimi on Yrjö Puronvarsi, ei Pujonvarsi kuten jutun alussa aiemmin mainittiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
