Supikoira tahtoo vain yhden puolison – pariuskollisuus käy kohtalokkaaksi, sillä ruotsalaiset ovat estäneet lajin leviämisen Juudas-tekniikalla

Laukaassa sijaitsevalla tilalla laitettiin ruokintapaikka rusakoille ja hirvieläimille, mutta sinne ilmestyi myös supikoirapariskunta.  Kuva: Katri Wahlberg

Jyväskyläläinen Katri Wahlberg viettää paljon aikaan avopuolisonsa sukutilalla Laukaassa. Sinne pariskunta on virittänyt ruokintapaikan ja riistakameran.

Valokuvauksen harrastajana Wahlberg tahtoi saada kuvia yöllisistä eläimistä. Rusakoita, kauriita ja kettuja siellä on näkynyt, ja ilves olisi unelmien täyttymys.

Metsän eläimistä supikoira on varastanut mielenkiinnon. Liikkeellä on nimittäin aina kaksi, uros ja naaras. Ne ovat kuin paita ja peppu – tulevat ja menevät aivan kuin päivän alussa sovittaisiin lounastreffit ja siitä pidetään myös kiinni.

”Petoja ja vieraslajejahan ne ovat, mutta omalla tavallaan veikeitä ja söpöjä. Inhimilliseksi ne tekee se, että ne ovat pariuskollisia elämänsä loppuun saakka”, toteaa Wahlberg.

Tutkijatohtori Sari Holopainen Helsingin yliopiston Kosteikkoekologian ryhmästä allekirjoittaa käsityksen.

”Ne tosiaan elävät pariskuntana, mutta eivät ne japanilaisen tutkimuksen mukaan välttämättä kovinkaan uskollisia ole.”

Holopainen selventää, että naaraiden on todettu parittelevan myös muiden kuin oman kumppaninsa kanssa.

”Harvat lajithan täysin yksiavioisia ovat.”

Kokemus on kuitenkin selvästi osoittanut supikoirille, että poikasten kasvatus onnistuu parhaiten vakituisen kumppanin kanssa omalla reviirillä – olipa isä kuka tahansa.

Helppoa se ei ole sittenkään, sillä Holopaisen mukaan poikasista vain harvat selviävät aikuisiksi.

”Pedot, autot, talven kylmyys ja metsästys vaativat veronsa.”

Suuresta kuolleisuudesta huolimatta lajin menestystä selittää Holopaisen mukaan sen sopeutuvaisuus. Se syö kaikkea ja elää melkein missä vain viljelysmaista vesistöjen rantoihin saakka.

Jos ja kun kumppani kuolee, loppuikäänsä supit eivät jää suremaan. Leski lähtee vaeltamaan ja etsii uuden kumppanin sekä reviirin.

Tätä rakkaudennälkää ruotsalaiset ovat oppineet hyvällä menestyksellä käyttämään hyväkseen ja estäneet pääosin supikoirien leviämisen Suomen kautta maahan.

”Tätä kutsutaan Juudas-tekniikaksi. Yksinäiselle supikoiralle laitetaan gps-panta, ja kun vaeltaminen loppuu, sen tiedetään löytäneen puolison. Signaalin avulla pariskunta voidaan löytää, ja tappamalla puoliso estetään supikoirien lisääntyminen.”

Suomessa peli on siinä mielessä menetetty, että edes Amorin nuolilla supeja ei meiltä enää saada lajistosta pois. Toki kantaa voidaan pitää kurissa metsästyksellä.

Yllättäen joukkoon liittyi kolmas supikoira. Mysteeriksi jäi, mikä se oli miehiään tai naisiaan. Kuva: Katri Wahlberg

Laukaan maisemissa ruokailevalla supikoiraparilla on selvästi oma reviirinsä.

Ne ovat viime ajat pitäneet pientä taukoa ruokintapaikalla käymisessä. Wahlberg arvelee niiden jopa menneen talvinokosille.

”Tiedämme todennäköisen pesänkin – kivenkolon, josta on myös toinen uloskäynti.”

Tutkijatohtori Holopainen kertoo talven ankaruuden vaikuttavan osaltaan siihen, unettaako supeja. Eteläisessä Suomessa niitä voi nähdä lauhoina talvina milloin vain.

”Ihmeen kesy tämä pariskunta kyllä on. Tuvan ikkunasta kun niitä tiirailee iltapimeällä otsalampulla, niin siinä ne ruokintapaikalla vain möllöttelevät silmät kiiluen”, kertoo Wahlberg.”

Seuraavalla viikolla Wahlbergilla on uutisia. Hän lähettää viestin ja vielä yhden kuvan.

”Kahden ison pulleron seuraan lyöttäytyi muutamana iltana yönä kolmas. Liekö heidän viime keväinen poikasensa, kun aterioivat niin sulassa sovussa?”