Aikuinen tarjoaa yhdessäoloa ja läheisyyttä lapselle lukemalla ääneen somen räpläämisen sijaan

Elina Komulaisen kirjoittama Mekon matka -kirja julkaistiin elokuun alussa. Aiemmin hän on julkaissut kaksi omakustannekirjaa. Uusia tarinanraakileita putkahtelee mieleen jatkuvasti. Kuva: Pentti Vänskä

Elina Komulainen (oik.) kirjoitti opettavan tarinan ja Mirka Tuovinen ompeli mekon kirjan kuvitusta varten. Kuva: Pentti Vänskä

Kuusi vuotta sitten Elina Komulainen oli iltakävelyllä esikoisensa kanssa. Tytär alkoi pohtia, minkälaisiin koteihin hänen kirpputorilla myydyt vaatteensa päätyivät. Kuinka jännittävää olikaan kuvitella, mitä kaikkea vanhat vaatteet vielä pääsisivät näkemään!

”Seuraavana päivänä aloin kirjoittaa tarinaa”, Komulainen kertoo.

Mekon matka -kirja jatkoi muotoutumistaan, kun Komulainen samana kesänä vieraili tekstiilikierrätykseen vihkiytyneessä Mirka Pukine -ompelimossa.

”Siellä hypistellessäni otin tarinan puheeksi Mirkan kanssa, ja siitä syntyi idea tytön mekosta, joka esiintyisi kirjassa valokuvina.”

Nyt vuosia myöhemmin Elina Komulaisen ja Mirka Tuovisen idea on vihdoinkin kansien välissä.

Monen suomalaisen vaatekaapissa riippuu vaatteita, jotka elävät jo toista, kolmatta tai ehkä jopa yhdeksättä elämäänsä. Vanha pöytäliina on ehkä kiepautettu hameeksi tai lahkeista rispaantuneet housut leikattu mukavan hiutuneiksi shortseiksi.

Komulaisen omassa lapsuudessa vaatteiden kierrätys oli arkipäivää. Pukimet haalittiin kirpputoreilta tai isommilta serkuilta. Kaikki oli kierrätettyä ja korjattua.

”Samalla tavalla omien lasteni vaatteet ovat jatkaneet elämäänsä ystävieni lasten tai aivan ventovieraiden luona.”

Tätä ajatuskehää ja tekstiilinkierrätyksen käytäntöjä Komulainen halusi uudella kirjallaan välittää. Vuosien saatossa satukirja kuitenkin kiilasi tietokirjamaisten elementtien edelle, mutta paljon alkuperäisestäkin ajatuksesta on mukana. Mekon matka -kirjan lopussa jopa neuvotaan, miten kierrätystekstiileistä voi ommella oman nuken.

Kirjan kuvituksesta ovat vastanneet Kristiina Haapalainen ja Sami Vähä-Aho. Ja kas, sinne piirroskuvien keskelle on upotettu valokuvia siitä mekosta, jonka Mirka Tuovinen ompeli Elina Komulaisen innoittamana.

”Toivon, että kirja herättää lukijoissa ajatuksia. Lapsille lukeville vanhemmille tai isovanhemmille voisi esimerkiksi herätä muistoja tämän kirjan teemasta. Toivon myös, että näitä tarinoita jaettaisiin yli sukupolvien”, Komulainen sanoo.

Päivätyössään neuvolapsykologina Komulainen on aitiopaikalla seuraamassa vanhempien kanssa lukemisen merkitystä lapsille. Viime vuosina sillä saralla on ollut näkyvissä huolestuttavia merkkejä.

”Ihan selkeästi monet aikuiset ovat siirtyneet kirjojen äärestä muiden laitteiden pariin, mikä vie aikaa lukemiselta. Äänikirjoillekin on oma aikansa, mutta puollan kovasti perinteisten kirjojen lukemista ääneen.”

Komulaisen mukaan neuvolassa huomaa heti, missä perheissä lapselle kannetaan kirjastosta säännöllisesti kassillinen kirjoja kotiin. Kirjojen keskellä varttuneiden lasten sanavarasto karttuu nopeammin. Tarinoiden kautta lapsen kanssa voi lisäksi käsitellä hankaliakin tunteita tai aiheita.

Usein ne vanhemmat, joille on lapsena luettu paljon, lukevat myös omille lapsilleen, Komulainen kertoo.

”Kielellisen kehityksen lisäksi ääneen lukeminen tarjoaa lapselle yhdessäoloa ja läheisyyttä. Aikuinen ei voi silloin räplätä somea, vaan hänen täytyy keskittyä olemaan lapsen kanssa.”