Pahaa vastustetaan hyvällä

Suomalaisia yhdistää nyt lähimmäisenrakkaus ja myötätunto väkevämmin kuin aikoihin. Kun pimeys syttyi Euroopassa muutama viikko sitten, heräsi ennennäkemätön auttamisen aalto niin Suomessa kuin koko maailmalla. Jotkut marjatilalliset ovat tarjoutuneet ottamaan turvaan ukrainalaisia kausityöntekijöitä.

Ihmiset ovat kolunneet kaappejaan ja lahjoittaneet muun muassa vaatteitaan Ukrainan kriisin uhreille. Monet ovat osallistuneet järjestöjen toteuttamiin keräyksiin. Tässä vain muutama esimerkki lähimmäisenrakkauden teoista, mitä olemme viime aikoina nähneet niin yritysten, seurakuntien, järjestöjen kuin tavallisten ihmisten taholta.

Myötätunto on lahja, joka antaa meille kyvyn asettua toisen ihmisen tunteisiin. Myötätunnosta on kyse myös Raamatun Kultaisessa säännössä, jonka mukaan ihmisen tulisi tehdä muille se, minkä hän tahtoisi itselleen tehtävän. Myötätunto mahdollistaa lähimmäisen rakkauden teot ja rakentaa maailmasta kauniimman paikan elää.

Koemme syvää kohtalonyhteyttä ukrainalaisten kanssa. Onhan kyseessä itsenäisen eurooppalaisen valtion kansa, niin kuin mekin. Toisen maailman sodan aikaiset muistot saattavat virrata myös mieliimme. Kollektiivinen muisti elää.

Tunnistamme ukrainalaisissa jotain samaa, mitä meidän kansamme on historian aikana joutunut kokemaan. Ehkä koemme, että ukrainalaisten tilalla voisi olla kuka tahansa meistä. Koemme yhteenkuuluvuutta Ukrainan kansan kanssa, ja se on valtava rikkaus. Siksi myös haluamme auttaa heitä.

Sanotaan, että sodassa ei ole voittajia. Väitän, että voittajia ovat ne kaikki hiljaiset, jotka sydämestänsä tahtovat auttaa sodan viattomia uhreja ja heidän perheitään. Ne hiljaiset, joiden lähimmäisenrakkaus ei päädy mediaotsikoihin. Tietysti humanitääriset työntekijät ovat myös sankareita, sillä he uhraavat elämänsä kriisialueilla muiden elämän pelastamiseksi.

Sodassa voittajia ovat myös rukouksen kantajat. Tiedän, että jotkut Jumalan olemassaoloa epäilevätkin ihmiset ovat ristineet kätensä tässä epävarmassa maailman tilanteessa. Jumala kuulee jokaisen huokaisun taivaaseen. Kriisissä voimme turvata Taivaallisen isän tuomaan turvaan ja tiputtaa kyynelemme Hänen käsivarsilleen.

Ihmeellistä on, miten paljon hyvää voi kaiken pimeyden keskellä tapahtua. Tähän sopii evankeliumin teksti: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa” (Joh. 1:5). Uskon, että mitä synkemmäksi sota menee – toivoen tietenkin, ettei niin tapahdu - sitä enemmän löytyy valoa. Sitä enemmän vastaamme pahuuteen hyvällä.

Kirjoittaja on teologian maisteri.

Koemme syvää kohtalonyhteyttä ukrainalaisten kanssa. Onhan kyseessä itsenäisen eurooppalaisen valtion kansa, niin kuin mekin.