
Nenäsumutteen kanssa on syytä olla tarkkana – liian pitkäaikainen käyttö ei avaa nenää, vaan päinvastoin
Nenän avaamiseen on myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja, kuten suolaliuoksia.Flunssakausi asettaa tähän aikaan vuodesta esteitä yhteen jos toiseenkin nenään, ja moni tukkonenäinen hakee helpotusta nenäsumutteista.
Nenäsumutteiden käyttäjän kannattaa kuitenkin malttaa lukea tuotteen käyttöohje huolella, kertoo Yliopiston Apteekin johtava proviisori Mikaela Pammo. Nenäsumutteissa on nimittäin eroa sen mukaan, sisältävätkö ne lääkeainetta vai ei.
Avaavan nenäsumutteen liian pitkäaikainen käyttö johtaa helposti kierteeseen, jossa nenä tuntuu jatkuvasti tukkoiselta ja nenäsumutteen tarve jatkuvalta.
Niin kutsuttujen avaavien nenäsumutteiden teho perustuu lääkeaineen, kuten ksylometatsoliinin, nenän limakalvon pieniä verisuonia supistavaan tehoon. Tällaisia avaavia suihkeita on kuitenkin turvallista käyttää vain viikon ajan, Pammo muistuttaa. Lapsilla aikaraja on vielä lyhyempi, viisi päivää, ja lapsille tarkoitetut valmisteet sisältävät avaavaa ainetta pienempänä pitoisuutena.
”Jos avaavaa nenäsumutetta käyttää liian pitkään, se ei enää helpota tukkoista oloa, vaan päinvastoin.”
Avaavan nenäsumutteen liian pitkäaikainen käyttö johtaa helposti kierteeseen, jossa nenä tuntuu jatkuvasti tukkoiselta ja nenäsumutteen tarve jatkuvalta. Jatkuva käyttö muuttaa nenän limakalvojen toimintaa, mikä taas saa nenän tuntumaan tukkoiselta.
Tällaisen ”nenäsumutekoukun” kehittyminen voi johtaa jopa siihen, että hengittäminen ilman sumutetta tuntuu mahdottomalta ja nenäsumutetta täytyy alkaa lääkärin ohjeistamana vähentää portaittain (IS 24.10.2021).
Nenäsumutekoukun riskin vuoksi avaavia nenäsumutteita voikin ostaa apteekista vain yhden pakkauksen kerrallaan. Pammon mukaan apteekeissa henkilökunta selvittää, onko asiakas tietoinen tuotteen oikeasta käyttötavasta.
”Myös mediassa on viime vuosina kirjoitettu aiempaa enemmän itsehoitolääkkeiden riskeistä, joten osa asiakkaista on hyvinkin valveutuneita.”
Apteekeissa myytävät nenähuuhtelukannut, eli sarvikuonot, tarjoavat nekin lääkkeettömän avun niiskuttajalle.
Avaavan nenäsumutteen käyttöön kannattaa havahtua viimeistään siinä vaiheessa, jos valmistetta on tullut käytettyä yli viikko, Pammo huomauttaa. Tällöin valmisteen käyttö on syytä yksinkertaisesti lopettaa, jolloin nenän limakalvot saavat mahdollisuuden palautua normaaliksi.
Nenäkannua voi käyttää flunssan, poskiontelotulehduksen tai allergian lievittämiseen. Kuva: Jarkko SirkiäJos oireet jatkuvat tai pahenevat, tai jos tuntuu siltä, ettei pärjää ilman avaavaa suihketta, Pammon mukaan on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
Avaavien nenäsumutteiden käyttöä ei tarvitse flunssaisena pelätä, kunhan muistaa noudattaa käyttöohjetta, Pammo muistuttaa.
Tukkoisen nenän avaamisessa voi turvautua myös lääkkeettömiin vaihtoehtoihin, kuten suolaveteen.
Pammo mainitsee esimerkiksi merisuolaa sisältävät nenäsumutteet, joiden teho perustuu osmoottiseen vaikutukseen, eli käytännössä siihen, että neste alkaa suolan vaikutuksesta poistua turvonneilta limakalvoilta. Suola ei kuitenkaan kuivata limakalvoja.
Apteekeissa myytävät nenähuuhtelukannut, eli sarvikuonot, tarjoavat nekin lääkkeettömän avun niiskuttajalle. Sarvikuonon käyttö perustuu siihen, että kannusta kaadetaan yhteen sieraimeen suolavettä, joka virtaa nenän läpi ja poistuu toisesta sieraimesta vieden kuonat mennessään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








