Yksinäisyys, työuupumus ja kulttuurishokki: Muutto ulkomaille voi polttaa loppuun – Merimieskirkko kuuntelee yksinäisiä ulkosuomalaisia

Brysselin merimieskirkko järjestää perhekerhoja useana päivänä viikossa. Viime viikolla kerhoa veti Kari-Antti ”Kartsu” Kitunen (selin). Kuva: Juha Roininen

Monelle työtarjous ulkomailla on unelmien täyttymys. Kun lentokone irrottaa pyöränsä Suomen kamaralta, ura voi samalla lähteä nousukiitoon.

Pappi Katri Oldendorff työskenteli kolme vuotta Brysselin merimieskirkossa ja näki myös ulkomaille muuton kääntöpuolet läheltä. Koska osa joutuu jättämään muutossa taakseen perheen, ystävät ja harrastukset, uusi elämäntilanne voi tuntua raskaalta.

”Osa Brysseliin saapuneista suomalaisista palaa loppuun ja jää yksin, koska työtavat ovat erilaiset kuin Suomessa. Töitä painetaan aamusta iltaan ja hidas byrokratia testaa suomalaisten kärsivällisyyttä”, Oldendorff selventää.

Kun arki uudessa kansainvälisessä työyhteisössä lyö kovaa kasvoille, kaikilla ei ole ketään, jolle sitä purkaa.

Siksi on Brysselin merimieskirkko.

EU-kortteleihin kätkeytyvä suomalaisten kohtaamispaikka tarjoaa kuuntelevan korvansa niille, jotka kaipaavat juttuseuraa vaikeissa elämäntilanteissa. Virallista terapiaa se ei ole, tärkeää ajatustenvaihtoa kylläkin.

”Työuupumus on yksi yleisimmistä kahdenvälisistä keskustelunaiheista. Voi olla, että Bryssel on ollut pitkään toivottu unelma, mutta tapa työskennellä ei välttämättä ole kaikille sopiva. Uupumus ja yksinäisyys voivat johtaa sairaslomiin tai Suomeen paluuseen”, nyt Pohjois-Saksan ulkosuomalaispappina työskentelevä Oldendorff kertoo.

Merimieskirkon sosiaalikuraattorin tai papin kanssa jaettu murhe on usein sama kuin Suomessa. Yksinäisyys, hankalat perhesuhteet, alkoholismi tai heikko terveydentila huolettaa mantereesta riippuen.

”Suurimmalla osalla täällä Brysselissä asuvista suomalaisista asiat ovat hyvin. Mutta joillakuilla on iso kynnys tunnustaa, että on yksinäinen tai väsynyt. Siksi teemme myös kotikäyntejä”, sosiaalikuraattori Piia Lännenpää sanoo.

Uupuneita suomalaisia yhdistää monesti riittämättömyyden tunne.

”Uusia tulokkaita voi turhauttaa se, että harvasta työasiasta voi tehdä itsenäisesti päätöksiä. Se, miten asioissa edetään, tulee sopia monikansallisen työyhteisön kautta”, Oldendorff lisää.

Joihinkuihin Bryssel kolahtaa välittömästi. Kaikille siitä ei koskaan tule kotia, ja ikävää kannetaan mukana kuin raskasta taakkaa.

”Suomen kaipuu on pahimmillaan silloin, kun asiat eivät kotopuolessa ole hyvin. Ikävä voi moninkertaistua, jos vanhemmalla todetaan vakava sairaus, eikä häntä voi olla paikan päällä auttamassa. Riittämättömyyden tunne tulee tässäkin esiin: täältä käsin on vaikea hahmottaa, miten läheisillä oikeasti menee”, Lännenpää ja Oldendorff sanovat.

Merimieskirkon väki on huomannut myös brysselinsuomalaisten lasten ja nuorten kärsivän uupumuksesta. EU-instituutioissa työskentelevien vanhempien lapset käyvät koulunsa yleensä vaativassa Eurooppa-koulussa.

”Eurooppa-koulussa nuorten on pakko pärjätä, vaikkei opetustyyli heille sopisikaan. Päivät ovat pitkiä ja raskaita, ja uusi kieli uuvuttaa”, Lännenpää toteaa.

Oldendorffilla on omakohtaista kokemusta sopeutumisen haasteista. Vaikka hän itse viihtyi Brysselissä, hänen lapsensa halusi takaisin Suomeen, koska kaupunki ei tuntunut kodilta vielä muutamankaan vuoden jälkeen.

”Viihtyminen uudessa maassa on monen asian summa. Kaikille ulkomaille muuttaminen ei ole unelmien täyttymys.”

Kun joku tulee Lännenpään tai Oldendorffin juttusille, ongelmia on voinut esiintyä jo pidemmän aikaa.

Brysselin merimieskirkko haluaakin toiminnallaan antaa ennaltaehkäiseviä työkaluja sekä aikuisille että nuorille tilanteeseen, jossa jaksaminen alkaa loppua tai yksinäisyys kaihertaa.

Kirkko tarjoaa useana päivänä viikossa erilaisia aktiviteettejä, kuten perhekerhoja, muskareita sekä sukututkimus- ja kirjapiirejä.

”Pyrkimyksemme on tukea yhteisöllisyyttä ja auttaa ihmisiä, jotta heillä on parempi olla. Muskarit, perhekerhot ja kahvila ovat paikkoja, joissa kasvatetaan verkostoja. Verkostot voivat juuri kaupunkiin saapuneilla olla vielä hyvin pienet”, Lännenpää sanoo.

Helposti yksin jäävät esimerkiksi kotiäidit tai -isät, jotka ovat muuttaneet kaupunkiin puolison perässä.

”Annamme alkusysäyksen heille, jotka haluavat tavata uusia ihmisiä. Yksin ei tarvitse jäädä kotiin.”

Näkymättömän auttamistyön lisäksi merimieskirkolla on tarjota myös kepeää ohjelmaa. Sauna lämpiää joka viikko, ja tiistaista perjantaihin lounaaksi on tarjolla suomalaista ruokaa. Torstaisin kirkolle muodostuu ajoittain jonoa, kun tarjolla on hernekeittoa ja pannukakkua.

"Pappilan" kahvilasta löytyy suomalaisia herkkuja ja yläkerrasta suomalaista kirjallisuutta.

Brysselin merimieskirkko onkin kuin Suomi pienoiskoossa. Kaupasta haetaan Fazerin ja HK:n sinisiä, korvapuusteja, salmiakkia ja ruisleipää silloin, kun koti-ikävä painaa.

Suomen merimieskirkko perustettiin 1800-luvun lopulla merimiesten sielunhoitoon. Sitä tehdään edelleenkin: jos suomalaislaivalla tai maantiellä tapahtuu onnettomuus, kirkko ryntää apuun. Jouluna laivoille viedään Suomessa kudotut villasukat lahjaksi.

Merimieskirkko tekee Suomen suurlähetystön kanssa tiivistä yhteistyötä. Jos Belgiaan muuttaneet suomalaiset ovat hädässä, suurlähetystö on usein yhteydessä merimieskirkkoon.

Kirkon vakituisten työntekijöiden lisäksi auttamassa on kourallinen vapaaehtoisia, jotka työskentelevät ruoka- ja majoituspalkalla.

Sosiaalikuraattori tekee käyntejä myös vankiloihin ja sairaaloihin.

Uskonnollisella vakaumuksella ei ole väliä, vaan apua tarjotaan kaikille halukkaille.

”Kaikki ovat tervetulleita”, Lännenpää vakuuttaa.

Brysselin merimieskirkon rahoitus tulee useasta pienestä purosta. Varoja tulee kahvilasta ja jäsenmaksuista, sillä merimieskirkko on yhdistys.

Tukea tulee lisäksi opetusministeriöltä, Kirkkohallitukselta ja erilaisten lahjoitusten kautta.

Entinen raha-automaattiyhdistys, nykyinen sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA maksaa sosiaalityön kustannukset.