Kamera ja taivaankannellinen ihmeitä: Mika-Pekka Markkanen taltioi pohjoisen maagiset maisemat

”Revontulet voivat olla joillekin pohjoiseen tullessa kaikki kaikessa." Kuva: Mika-Pekka Markkanen

Ennen kuolemaani haluaisin nähdä revontulet.

Toiveessa ei ole mitään omaperäistä.

Revontulet ovat kärkipäässä, kun ihmiset laativat listaa asioista, jotka he haluavat kokea elämänsä aikana, kertoo Telegraph-lehden selvitys.

Aurinkotuulen taikaa lukemattomia kertoja todistanut valokuvaaja Mika-Pekka Markkanen on kiertänyt Pohjoismaita revontulioppaana.

Kiinnostus revontuliin on kasvanut merkittävästi, hän allekirjoittaa.

Islannissa, Pohjois-Norjassa ja Suomessa on useamman vuoden ajan puhuttu revontuliturismin buumista.

Revontuliretkiä tehdään Lapissa huhtikuun alkuun asti.

Islanti on maisemavalokuvaajien mekka ja kuvaajia on liikkeellä etenkin kauniina revontuliöinä. Pitkä ja hankala matka jääluolaan tuotti ainutlaatuisen otoksen. Revontulet heijastuvat kuunvalossa jääluolan pinnasta. Kuva: Mika-Pekka Markkanen

Hiljattain Markkanen toimi valokuvaoppaana Lapissa kahdelle singaporelaiselle. Revontulisaalis jäi vähäiseksi, mutta onneksi se ei ollut maisemakuvaajille kaikki kaikessa.

Norjan Tromssa on revontulia metsästävälle helppo kohde, sillä esimerkiksi ilmasto on leudompi kuin muualla niin pohjoisessa, hän kertoo. Oppaan työ on parhaimmillaan, kun on hyvä ryhmä ja upeat revontulet.

”Revontuliopas kuulostaa unelmatyöltä, mutta kyllä se on aika haastavaa. Odotukset ovat kovat”, Markkanen kertoo.

Kaikki suomalaiset eivät vaivaudu katsomaan revontulia edes omalle takapihalleen, mutta osa turisteista matkustaa niiden takia toiselle puolelle maapalloa. Kun perillä sää onkin pilvinen, pettymyksiä ei voi välttää.

”Revontulet voivat olla joillekin pohjoiseen tullessa kaikki kaikessa. Osa on reissulla ties kuinka monetta kertaa, mutta ei ole vieläkään nähnyt niitä.”

Yksi Markkasen lempikuvista on otettu Kuusamon Kitkajoelta. ”Lähdin pitkällä valotusajalla kokeilemaan, miltä akanvirrassa pyörivät jäälautat näyttävät. Mahdollisuus oli korkeintaan kymmeneen kuvaan ennen kuin kameran akku petti kylmyydessä.” Kuva: Mika-Pekka Markkanen

Upeat revontulikuvat, jollaisia Markkanenkin ottaa, ovat osasyy buumiin.

Hienot maisemakuvat eivät synny sattumalta. Parhaimmista syntyy tarinoita.

National Geographic on julkaissut kirjassaan kuvan, joka esittää kuun valaiseman jääluolan pinnasta heijastuvia revontulia.

Markkanen teki tuolloin eräopaskoulutuksensa työharjoittelua Islannissa ja oli nähnyt luolan jäätikköretkellä. Oli täysikuu, hyvät revontulet luvassa, ainoa vapaapäivä – ja flunssa. Hän varoi kertomasta uhkarohkeasta yrityksestään muille.

Sulavesikanavaa seuraava väylä oli harvoin ajokunnossa.

Matkalla hän ohitti kuuluisan jäätikkölaguunin, jonka äärellä lauma kuvaajia ikuisti samaa näkymää. ”Nappasin varmuuden vuoksi pari kuvaa revontulista, että olisi ainakin jotakin.”

”Viimeinen kilometri piti kävellä jäätikkötuulta vastaan, joka autosta noustuani paiskasikin kameran lumeen.”

Vaiva palkittiin, kun odottelun jälkeen taivaalle syttyneiden revontulten tanssi heijastui jääluolan pinnasta. ”Annoin kameran valottaa kuvan toisensa perään ulvoessani tuulen kanssa kilpaa onnesta.”

”Kuvasta tekee erityisen revontulten lisäksi noin -33 asteen lämpötila. Suon olin valinnut sattumalta valosaastekarttoja ja maastokarttoja tutkiessani. Oli uskomatonta huomata kuinka kameroiden akunkesto ja kylmänsieto onkaan kehittynyt.” Kuva: Mika-Pekka Markkanen

Joistakin maisemista netin kuvapalvelut – erityisesti Instagram – ovat tehneet nopeasti maailmankuuluja.

Norjassa kuvaajia houkuttaa kieleke nimeltä Trolltunga (suom. ”peikon kieli”).

Kun vuonna 2010 kivimuodostelman luo vaelsi noin 800 ihmistä vuodessa, vuonna 2016 vierailijoita oli yli 80 000. Jonot kielekkeelle ovat The Independent -lehden mukaan pahimmillaan tuntien mittaisia.

Täydellistä kuvaa metsästävä voi ummistaa silmänsä ympäristöltään.

Myös ammattilaiskuvaajalla on kokemuksia tilanteista, joissa luonnonnäytelmä jää kakkoseksi kuvakulmia etsiessä.

”Kuvan ottamisesta voi tulla niin tärkeää, että hienolla hetkellä voit olla vain ahdistunut.”

Toisaalta kameran kanssa on usein tarkkaavaisempi, hän jatkaa. Innokkaat valokuvaajalaumat ovat kaksipiippuinen juttu. Varsinkin pohjoisen luonto on herkkää.

”Valokuvaajien piirissä on paljon puhetta siitä, onko paikannimiä fiksua jakaa. Tuskin löytyy luontokuvaajaa, joka ei ole samalla luonnonsuojelun puolestapuhuja.”

Kameratekniikka on harpannut muutamassa vuosikymmenessä.

”Akut kestävät kylmää ihan erilailla ja kehittynyt kennotekniikka takaa korkealaatuiset yökuvat. Kamera poimii pilkkopimeästä maiseman ja värit.”

Revontulet näyttävät kameran näytöllä usein värikkäämmiltä kuin paljaalla silmällä.

Ihmissilmä tarvitsee tarpeeksi voimakasta valoa kyetäkseen erottamaan värejä. Pimeässä valoa on harvoin riittävästi värinäön aktivoimiseen, Markkanen selittää.

Jos on epävarmaa, onko taivaalla revontulia, hän saattaa tarkistaa tilanteen kamerallaan. ”Kameralla ei ole mitään rajoitteita. Kaikki väri tulee näkyviin.”

Voimakkaiden revontulten loistoa ja liikettä ei toisaalta pysty välittämään kauneinkaan kuva.

Pohjimmiltaan kuvien tarkoituksena on jakaa iloa ja tehdä luonnolle kunniaa.

”En välttämättä mainosta kyseistä paikkaa, mutta mainostan miten hieno paikka maapallo on.Toivon, että se lisäisi luonnosta kiinnostumista ja luonnon kunnioittamista.”

Eivätkä kuvat lopulta ole tärkeimpiä, vaan seikkailut ja elämykset. ”Vien kameraa ja kamera vie mua.”

Syysaamu Kolilla. ”Aamulla muistan herättäneeni itseni väkisin herätyskellolla. Vilkaisin ulos ja päätin jatkaa unia, kunnes yhtäkkiä huomasin valon tulvivan telttaani. Kylmän syysyön jälkeinen kosteus nousi auringon lämmittäessä ylös upeana usvana, jonka matala vastavalo värjäsi kultaiseksi.”