Leipomon tulipalo sammui – kipinä yrittämiseen ei

Kainuulaisnuoret ovat saaneet koristella runsas vuosi sitten palaneen leipomorakennuksen seinät. Palkitut yrittäjät Kaisa ja Kaija Marin suhtautuvat valoisasti tulevaisuuteen. Uusi leipomo saadaan käyttöön jo muutaman kuukauden päästä. Kuva: Jarno Mela

Perinteikkään, 106-vuotiaan yrityksen historiassa yhden vuoden mittaiseen jaksoon voi osua enemmän merkittäviä käännekohtia kuin kokonaiseen vuosikymmeneen joskus menneen vuosisadan puolivälissä. Näin kävi kajaanilaiselle Leipomo- ja konditorialiike Pekka Heikkiselle.

Viime vuoden toukokuussa yritystä kohtasi suunnaton menetys, kun 70 vuotta sitten rakennetun leipomorakennuksen kattorakenteista alkunsa saanut tulipalo pysäytti oman leipomon toiminnan lähes kokonaan.

Yhtiön perinteistä puu-uuni­leipää ei ole sen jälkeen voitu leipoa, vaikka rakkaudella ja huolella vaalittu, vuonna 1915 Venäjältä Suomeen tuotu leipäjuuri palosta selvisikin.

Toisaalta palo varmasti avasi yritykselle ovet johonkin täysin uuteen, kuten yrityksen nykyinen toimitusjohtaja, neljännen polven yrittäjä Kaisa Marin ilmaisee.

Nyt uusi leipomo on rakenteilla ja vanha leipäjuuri on tarkoitus saada tositoimiin vielä tämän vuoden aikana, Marin kertoo.

Tulipalo oli yrittäjäperheelle pysäyttävä kokemus. Juuri hetkeä ennen haastatteluamme Kajaanin keskustassa ulvoivat paloautot, mikä saa Kaisan äidin, Kaija Marinin edelleen pudistelemaan päätään – paloautojen ääni nosti niin vahvasti vuoden takaiset muistikuvat pintaan.

Vaikka leipomorakennus on seissyt jo yli vuoden käyttämättömänä, sen yhteydessä olevassa matalassa osassa konditoria-kahvila toimii normaalisti. Kuva: Jarno Mela

Alle vuosi tulipalon jälkeen koitti suunnattoman ilon hetki. Kordelinin säätiö myönsi Kaija Marinille huhtikuussa Jaakko Kolmosen rahaston tunnustuspalkinnon tämän suomalaisen ruokakulttuurin eteen tekemästä työstä.

”Oman leipomon ja sen myymälän luotsaamisen lisäksi Kaija Marin on tehnyt ansiokasta työtä kainuulaisen leipäkulttuurin tunnetuksi tekemiseksi koko maassa”, palkinnon perusteluissa todettiin.

”Leipuriperheen tytär, leivän tuoksussa kasvanut” Kaija on tehnyt käytännössä koko työuransa suvun perinteikkäässä leipomossa.

1970-luvulla hän tosin ehti muuttaa pois Kainuusta opiskelemaan mutta palasi vuosikymmenen lopulla luotsaamaan yritystä yhdessä veljensä kanssa. Sisaruksilla oli selvä työnjako: veli hoiti leipomopuolen, sisko myymälän ja kahvilan sekä taloushallinnon.

Näin jatkui vuoteen 2009. Silloin veli päätti luopua omistajuudesta ja jäädä eläkkeelle.

Kaija matkusti Tampereella opiskelevan Kaisan luo ja kertoi, että ”ihan muodon vuoksi” kysyy tämän aikeita tulevaisuutensa suhteen.

”Et tule, mutta kysyn nyt kuitenkin”, muistelee Kaisa äitinsä yllättävää kysymystä.

Vastoin kysymykseen istutettua oletusta hän päätti palata. Tosin sen hän teki äidin asettamilla ehdoilla.

”Olin suunnitellut lähteväni opintojen jälkeen kiertämään Aasiaa. Äiti vaati, että toteutan suunnitelmani.”

Vuonna 2015 yritys siirtyi kokonaan Kaisalle ja tämän veljelle Juusolle.

Edellisen sukupolven tapaan myös heillä on selvä työnjako: Kaisa johtaa tällä hetkellä yritystä toimitusjohtajana, Juuso toimii yrityksen hallituksessa ja keskittyy uuteen leipomoon.

Kaija ja Kaisa Marin ehtivät istahtaa haastattelun ajaksi aloilleen kahvilansa terassille. Kuva: Jarno Mela

Muutama päivä leipomon tulipalon jälkeen rakennusta sivuavalla kadulla vietettiin kuudetta kertaa Välikadun valtaukseksi nimettyä kaupunkitapahtumaa. Tapahtumaa järjestävät paikalliset kulttuuriyhdistykset yhdessä leipomon kanssa.

Tapahtuman perinteisiin ovat kuuluneet Pekka Heikkisen leipomon tarjoamat pullakahvit kaupunkilaisille.

”Ilmoitimme, että pullaa ei ole, mutta kahvit keitämme”, Kaisa kertoo.

Tapahtui kuitenkin onnellinen käänne, kun 10 leipomoa ympäri Pohjois-Suomea toimitti kahvin seuraksi pullaa.

Yhteistyö kainuulaisten leipomoiden kanssa on jatkunut myös Välikadun valtauksen jälkeen. Kun myymälä ja kahvila saatiin tulipalon jälkeen avattua, myymälän yhteydessä leivottujen kakkujen ja leivosten lisäksi valikoimaa on täydennetty kaverileipomoiden – kuten Marinit niitä kutsuvat – leivonnaisilla.

Marinit muistelevat edelleen runsaan vuoden takaista kaupunkitapahtumaa lämmöllä. Ihmisten myötätunto vahvisti heidän uskoaan siihen, että yrityksen toiminta ei lopu tulipaloon.

”Yhteisöllisyys tuntui ihan järisyttävältä”, Kaisa kuvailee. ”Se oli jotain niin ainutlaatuista, syvältä kumpuavaa myötäelämistä.”

Myös tänä vuonna yritys järjesti Välikadun valtauksen, eikä yhteisöllisyys ollut vuodessa kadonnut. ”Se ei ollut mitään tulipalon jälkimaininkeja.”

”Se Kajaani ja Kainuu, jossa minä elän, on valtavan yhteisöllinen”, Kaija Marin toteaa.

Leipomorakennuksen tulipalo sai alkunsa kattorakenteista. 70-vuotiaan rakennuksen on aikanaan suunnitellut Eino Pitkänen, jonka käsialaa on Kainuun keskustan taloista moni. Kuva: Jarno Mela

Haastattelun alussa Kaisa Marin sanoi vanhan leipäjuuren olevan toinen yrityksen korvaamattomista aarteista. Se toinen on työntekijät.

Ilman omistautunutta henkilökuntaa alalla ei olisi mahdollista toimia, Kaisa Marin korostaa. ”Tällä alalla voisi pistää vaikka kuinka paljon rahaa likoon, mutta menestystä ei tule, ellei tuote ole kunnossa. Ja se ei onnistu ilman työntekijöiden osaamista ja tietotaitoa.”

Kyse ei ole vain fyysisestä tuotteesta vaan kokonaisuudesta.

”Kun asiakas tulee kahvilaan ja haluaa juhlistaa jotain merkkipaalua elämässään, hänellä on tietyt odotukset. Jos tuote ei sillä hetkellä ole sitä mitä hän odotti, tilanne on katastrofi. Teemme joka päivä töitä sen eteen, että tuotteemme on hyvä.”

Marinin perheen työ on tänä vuonna huomioitu myös toisella palkinnolla äiti-Kaijan saaman Jaakko Kolmosen tunnustuksen lisäksi. Toissapäivänä lauantaina Kaisalle myönnettiin Kainuun vuoden nuori yrittäjä -palkinto.

Nuori yrittäjä kokee yrittämisen myös työksi yhteiskunnan hyväksi. ”Yrittämisen kautta voin viedä eteenpäin tätä yhteiskuntaa. Tämä on työtä koko yhteisön ja Kainuun elinvoiman hyväksi”, hän pohtii.

Vaikka yrittäjän uralle mahtuukin tulipalon kaltaisia takaiskuja, tärkeintä hänelle on työn ja kokeilujen tuoma riemu.

”Monesti ihmiset miettivät vähän liian pitkään. Kannattaa vain mennä rohkeasti eteenpäin, kyllä elämä kantaa.”