Ratsastusmatkailija lomailee hevosen selässä Afrikan safareilla ja tulivuoren rinteillä Ecuadorissa

Riitta Kosonen on alusta asti harrastanut hevosten kanssa ratsastuslajeja laidasta laitaan. Monipuolisuus kehittää ratsastajaa, esimerkiksi lännenratsastuksesta voi ammentaa oppia kouluratsastukseen. Kuva: Carolina Husu

Elokuussa 2009 espoolainen Riitta Kosonen ratsasti kaksi viikkoa Mongolian vuoristossa ja aroilla. Kolmesataa kilometriä mongolianhevosen selässä, yöunet jurtassa ja teltassa.

Päiväkausiin vastaan ei tullut kuin villihevoslaumoja ja lampaita. Eräänä yönä teltan ulkopuolella tassutteli susi.

"Se ei ollut vain ratsastusmatka Mongoliaan vaan myös aikamatka tuhat vuotta taaksepäin", muistelee Kosonen.

Kymmenen vuoden aikana Kosonen on käynyt ratsastusmatkoilla 17 maassa ja 27 kohteessa. Hän on ajanut karjaa hevosen selässä istuen Argentiinassa ja harjoitellut kouluratsastusta Portugalissa.

"Kroatiassa mentiin kiitolaukkaa sänkipellolla. Eräällä matkalla Ranskassa ei kovin montaa laukkapätkää otettu, mutta piknikit olivat sitäkin rikkaampia. Ruokatauoilla laitettiin aina metsään pöytä koreaksi välijuustoineen. Sen matkan idea oli nähdä satumetsiä ja Ranskan maaseutua."

Kosonen ei suinkaan viettänyt lapsuuttaan hevostalleilla, vaan ratsastuksen pariin hän ajautui vasta aikuisena, kun hänen ystävänsä vei työporukan kokeilemaan ratsastusta.

"Hölskyin satulassa sen kokeilun ajan ja kun pääsin kotiin, nukahdin heti. Se oli sellainen happimyrkytys."

Seuraavana aamuna Kosonen havahtui edelleen pökerryksissä mielessään vain yksi ajatus – tätä on saatava lisää.

Kosonen ehti harrastaa ratsastusta viitisen vuotta ennen kuin ruuhkavuodet iskivät täydellä voimalla päälle. Kymmeneen vuoteen häntä ei talleilla näkynyt. Sitten hänen tyttärensä innostui hevosista, ja Kososenkin askeleet kulkivat jälleen pilttuita kohti.

Aika pian Kosonen alkoi miettiä että tämä ei riitä. Vaikka hän harrasti lajeja esteistä maastoratsastukseen, kaipasi hän vielä jotain muuta.

Ratsastusmatkan hän löysi ystävänsä kautta. Ensimmäiseksi hän suuntasi Viroon, heti perään Mongoliaan.

Mongolian matkan lisäksi moni muukin reissu on jäänyt unohtumattomana Kososen mieleen.

Ecuadorissa saattue kiipesi tulivuorelle yli neljän kilometrin korkeuteen. Vuoristoihin tottuneet hevoset pärjäsivät hyvin, Kosonen sen sijaan oli välillä heikossa hapessa ihan kirjaimellisestikin.

Vuoristotauti ei onneksi iskenyt, mutta muuten jännitystä kyllä riitti. Välillä kuljettiin lähes pystysuoria rinteitä pitkin. Siinä ei sopinut lähteä riuhtomaan, piti vain luottaa siihen, että hevonen tietää mitä tekee.

"Se oli aika hurja kokemus."

Euroopan kohteista erityisesti Albania on tehnyt Kososeen vaikutuksen.

"Albania on avautunut aika myöhään. Pääsin syvään Albaniaan ja yövyimme perheissä. Albanialaista yhteiskuntaa pääsi tarkastelemaan hevosten kautta."

Aluksi Kosonen teki pääsääntöisesti vähintään viikon matkoja. Nykyään hän reissaa useammin, sillä välillä mukaan ovat tulleet lyhyemmät pyrähdykset.

"Viikonlopun aikana voi olla hevosen selässä enemmän kuin moni on kahteen kuukauteen."

Afrikan safarit ovat hevosmatkailijalle aivan oma lukunsa. Hevosen selässä voi tuntea olevansa osa luontoa. Botswanan savannilla ei ollut aitoja, ja yöt vietettiin korotetuissa teltoissa.

"Laukkasin, ja seeprat laukkasivat vieressä. Kun kaukaisuudessa näkyi jotain oranssia, puolen tunnin askelluksen jälkeen olikin keskellä kuutta kirahvia."

Kososen mukaan savannin eläinten näkökulmasta ratsukko on yksi eläin. Ratsastaja ei ole vaarassa kunhan kun pysyy hevosensa selässä.

Toki varovaisuuttakin tarvitaan. Koulutetut puistonvartijat ratsastavat saattueen ensimmäisenä ja viimeisenä. Jos jokin eläin yllättäen hyökkää, jää eturatsastaja syötiksi takaratsastajan ohjatessa seurueen turvaan.

Vaaratilanteet tosin ovat harvinaisia, sillä oppaat seuraavat tarkasti maastojälkiä. Leijonia vältellään, niitä ei pidä kohdata ainakaan yllättäen.

Norsuja sen sijaan halutaan nähdä mahdollisimman läheltä, mutta silloinkin majesteetillisille eläimille täytyy antaa tarpeeksi tilaa.

"Ne eivät ole ihmissyöjiä, mutta liian lähelle ei saa mennä. Norsut kertovat hännällä, korvilla ja kärsällä kuinka lähelle saa tulla."

Välillä yllätyksiäkin sattuu. Kerran Kososen seurue huomasi yllättäen puskan takana vasta tapettua saalista syöneen gepardin. Se oli vain parin metrin päässä. Kaikeksi onneksi eläin päätti hypätä pois saaliinsa luota, poispäin ratsastajien.

Eläimiin liittyvissä matkoissa nousee aina esille kysymys eläinten hyvinvoinnista. Maailmalla on Kososen mukaan varmasti myös julmia toimijoita, mutta hän on itse kohdannut vain hevosiaan kunnioittavasti kohtelevia ammattilaisia.

Kososen mukaan eläinten hyvän kohtelun voi varmistaa lähtemällä suurien matkatoimistojen suosimille talleille, sillä toimistot valvovat yhteistyökumppaneidensa työskentelyä.

"Aina pitää mennä hevosen hyvinvointi edellä, mutta sitten on makuasioita siitä, miten vaikka joitain välineitä käytetään. Minusta pääasia on se, lähteekö hevonen tyytyväisenä hommiin. Moninaisuuden hyväksyminen on aika olennaista."

Luonnostaan pitkille pohjoismaalaisille on välillä kauhistus istahtaa pienten vuoristohevosten satulaan. Kosonen kuitenkin korostaa, että hevonen tulee valita maaston mukaan.

"Taitava, isokokoinen ratsastaja on pienelle hevoselle huomattavasti pienempi ongelma kuin pieni ja huono ratsastaja."

Hevosiin suhtaudutaan monissa maissa hyvin eri tavoin kuin Suomessa. Kosonen on huomannut, että Suomessa hevosia inhimillistetään paljon enemmän kuin maailmalla.

"Hevoset eivät ole muualla samalla tavalla lemmikkejä, mutta niitä kohdellaan hyvin ja niiden annetaan olla hevosia."

Monissa maissa hevoset ovat olleet kauan katkeamattomasti ja voimakkaasti osa kulttuuria. Maatalouden teollistumisen jälkeen hevoset menettivät Suomessa tehtävänsä, ja hitaasti niille on etsitty uutta roolia. Kaikkialla ei ole syntynyt tällaista harrasteroolia.

Matkoillaan oppii ratsastustekniikoiden lisäksi paljon muutakin. Vieraisiin kulttuureihin ja yhteiskuntiin perehtymisen lisäksi etenkin alkuperäisrotuihin tutustuminen kiehtoo Kososta.

"Mitättömän näköinen vuorihevonen omassa ketteryydessään ja sitkeydessään saa minulta yhtä paljon arvostusta kuin jokin korskea ja suuri hevonen. Molemmissa on oma vääntönsä, vaikka ne ovat aivan skaalan eri päissä."