
Saaristokuljetus Oy avaa Isosaaren yleisön käyttöön
Entinen Puolustusvoimien linnakesaari saa uuden elämän lomakohteenaSaaristokuljetus Oy on vuokrannut Senaatti-kiinteistöjen omistaman Isosaaren Helsingin edustalla Santahaminan eteläpuolella. Saari avataan yleisön käyttöön 10.6.
Saaristokuljetuksen toimitusjohtaja Tomi Ståhlbergin mukaan saaresta on tarkoitus kehittää loma-asumiselle sopiva kohde. Pieni osa saaresta on kuitenkin yhä varattu sotilaskäyttöön ja suljettu yleisöltä.
Aarresaarien saaristo-opas Jarmo Niemisen mukaan vielä kevättalvella saaren avaaminen näytti epätodennäköiseltä.
"Vasta vähän ennen vappua tehtiin sopimus Saaristokuljetuksen kanssa", hän kertoo.
Senaatti-kiinteistöjen kiinteistökehitys ja -myynnin johtaja Mauri Sahin mukaan saaren käyttökelpoisuutta tutkitaan parhaillaan. "Jos valtiolla ei kerran ole käyttöä, niin sitten se myydään", hän määrittelee.
Senaatti-kiinteistöjen omistuksiin kuuluu useita entisiä linnakesaaria, mutta Isosaari ja Hylkysaari ovat toistaiseksi ainoat, joita ollaan suunnittelemassa yleisön käyttöön.
Sahi esittää Isosaaren eduiksi mielenkiintoinen historian, runsaan pinta-alan ja kauniin luonnon. Puolustusvoimien ajasta muistuttavat maamerkit on lähes kokonaan riisuttu maisemasta kasarmirakennusta ja neljää suurta tykkiä lukuun ottamatta.
Ståhlberg lisää etuihin myös juoksevan veden ja viemäröinnin. Entinen varusmiesten ruokala on hänen mukaansa tarkoitus muokata uudelleen yleisön tarpeisiin sopivaksi juhlatilaksi. Rakennuksen vieressä aukeaa telttailualue, johon majoittuvilla ihmisillä on ruokalan ansiosta mahdollisuus puhtaaseen veteen ja sisävessaan.
Isosaari on Ståhlbergin mukaan tarkoitettu ensisijaisesti "syömiseen, juomiseen, saunomiseen, saaren nähtävyyksien katseluun ja luonnossa retkeilyyn."
Sahi suosittelee saaren tarjoamista aktiviteeteista erityisesti Saaristokuljetuksen ylläpitämää golf-kenttää. Nieminen paljastaa kentän saaneen alkunsa 1980-luvulla paikallisten upseerien talkootyönä ja olevan yksi Suomen vaativimmista golfradoista.
Niemisen mukaan myös presidentti Martti Ahtisaari hyödynsi rataa virkakautensa aikana.
Niemisen mukaan Senaatin vuokran myötä saari elää välivaiheessa. Vuokra-aikana saari kaavoitetaan.
Heinäkuussa julkaistaan matkailuopas Suomenlahden lomasaarista.
Isosaaren asema ensimmäisen luokan pohjavesialueena asettaa Niemisen mukaan kaavoitukselle omat vaatimuksensa, jotta pohjavesi ei saastu.
Saaren historiasta Nieminen mainitsee erityisesti Englantilaisen haudan. Paikassa lepää Krimin sodassa kaatunut englantilainen ylipursimies George Quinnell. Muita saaren nähtävyyksiä ovat muun muassa vuoden 1918 punavankien ja eversti Rikaman muistomerkit.
Nieminen kehuu myös saaren luontoa. Peninniemi on hänen mukaansa yksi Suomen arvokkaimmista merilintujen pesimäalueista.
Niemisen mukaan Isosaari lakkautettiin linnakesaarena tammikuussa 2012, jolloin viimeiset varusmiehet poistuivat saarelta. Saaren tykit ovat kuitenkin yhä toimintakunnossa ja saavat säännöllistä huoltoa. Tykkien vuoksi lennot saaren yläpuolella on kielletty.
Vaikka varuskuntatoiminta onkin lakkautettu, on saarella Niemisen mukaan yhä rooli maanpuolustuksessa.
"Tarvittaessa saari miehitetään", hän kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

