Satulasepän oppi on haettava ulkomailta

Hanna Arima vietti seppäopissa Islannissa ja Espanjassa kaikkiaan yli neljä vuotta. Työ on tarkkaa ja fyysistä. Kädet, etenkin ranteet joutuvat nahkan työstössä koville. 

Satulaseppä Hanna Ariman opintaipaleesta tulee mieleen Karate Kid -elokuvien päähenkilö. Daniel-san menee kokeneen karatemestarin pakeille ja pyytää ohjeita voittaakseen pahat karatekat.

Pian hän oppii, ettei hyväksi voi opettaa eikä varsinkaan pikakeinoin. Taitavaksi tullaan, kun harjoituskertoja on riittävästi.

Satulasepälle se tarkoittaa vuosien treeniä kokeneemman silmän alla. Hanna Arima on opiskellut satulantekoa sekä valjas- ja nahkatöiden tekemistä yli neljä vuotta. Työkokemusta on kymmenen vuoden ajalta. Ariman käyntikortissa lukee silti kisälli.

”En ole mestari. Sitä varten pitäisi suorittaa mestarikoe Islannissa. En koe tällä hetkellä tarvetta sille.”

Hevosia Arima on rakastanut aina. Yhtä lailla hän on rakastanut reissaamista. Tavalla tai toisella matkustamiseen on usein liittynyt hevosmaailma. Vuonna 2004 Arima oli valmistunut ja työskennellyt useamman vuoden verhoilijana, mutta ala ei tuntunut aivan omalta.

”Halusin tehdä jotain, jossa voisin olla enemmän maaseudulla. Järkeilin, että verhoilun ja hevoset voisi yhdistää satulasepän työssä. Olin myös varma, etten enää halunnut mihinkään kouluun. Koulumainen opiskelu oli jo nähty.”

Arima myi hevosensa, luopui asunnostaan ja osti lentolipun Islantiin, jossa hän oli jo aiemmin viettänyt aikaa. Hän osasi auttavasti jopa islannin kieltä. Arima halusi löytää itselleen satulaseppämestarin, jonka kisällioppiin hän voisi mennä. Satulasepän ammattiin valmistutaan Islannissa kolmivuotisella oppisopimuksella. Koko Islannissa ei kuitenkaan ollut kuin kaksi mestaria.

”Löysin toisen heistä, noin viisikymppisen miehen. Hän sanoi, ettei halua ottaa mitään oppilasta. Pyysin saada jäädä katselemaan hänen työtään. Jäinkin, puoleksi vuodeksi. Sain myös tehdä työtä hänen apunaan. Sen jälkeen hän myöntyi ottamaan minut oppiinsa.”

Arima kommunikoi mestarinsa Sigurdur Björnssonin kanssa ensin englanniksi, myöhemmin kokonaan islanniksi.

”Liityin Islannissa harrastajateatteriin. Siellä opin islantia paremmin.”

Islannissa valjastöiden tekeminen pyörii tietenkin saaren oman rodun, islanninhevosen ympärillä.

”Tekeminen on omanlaistaan. Siellä on tärkeintä, että varusteet ovat kestäviä ja nopeasti puettavissa ja riisuttavissa. Työ oli tosi huolellista ja laadukasta, mutta aika krouvia. Islannin jälkeen halusin saada vielä toisenlaista oppia, ja hain satulaseppäkouluun Etelä-Espanjassa.”

Arima käväisi Suomessa, ja matkusti Espanjaan.

Yllätys olikin melkoinen, kun koulun aloittamisen hetkellä oppilaitoksessa todettiin, etteivät he voi hyväksyä Arimaa oppilaaksi. Koulu oli tarkoitettu alle 25-vuotiaille. Tapansa mukaan Arima ei jäänyt neuvottomaksi. Hän löysi satulaseppämestarin myös Espanjasta, ja jäi tämän oppiin puoleksi vuodeksi.

”Espanjalaiset satulat ovat todella koristeellisia ja kauniita. Molemmat mestarit suhtautuivat työhönsä kuitenkin melkeinpä pyhyydellä.”

Ariman lähtiessä opiskelemaan satulantekoa, Livonsaaren yhteisökylässä ei uskottu, että hän palaisi takaisin. Arima kuitenkin tuli.

”Moni oli aika yllättynyt. Mutta kyllä minä tänne koko ajan olin palaamassa.”

Arima rakensi itselleen talon ja otti hevosia. Nyt Livonsaaren tallissa ja laitumilla on kuusi hännänheiluttajaa Ariman vastuulla.

”Vain kaksi on kuitenkin omia.”

Viisivuotias islanninhevonen Hiira saapui Islannista viime lokakuussa. Kesähoitoon tullut Happy-poni on jäänyt Hiiran kaveriksi.

Elääkö satuloiden valmistuksella?

”Suomessa ei juuri kukaan teetä mittatilaussatulaa hevoselleen. Suurin osa työstäni on valmiiden satuloiden muutostöitä ja toppauksia. Lisäksi valmistan erikoisvarusteita ratsastusterapiaan.”

Ariman nahkaverstas on Livonsaaren yhteisökylässä, yhteisön omistaman vanhan kyläkoulun yläkerrassa. Laadukkaat kasviparkitut naudannahat Arima tilaa Ruotsista. Laadukkaassa satulassa voi olla kuutta erilaista nahkaa.

”Suurimman osan työstäni teen asiakkaan luona. Satuloita topataan ja muutetaan hevosen kasvun ja lihaksiston muutosten mukaan. Silloin on tärkeää, että olen tallilla hevosen lähellä, jotta voin sovittaa satulaa työn lomassa.”

Satulasepältä vaaditaankin myös hevosen anatomian tuntemusta. Hevonen tekee työtään parhaiten, kun varusteet ovat sopivat.

Livonsaaren yhteisökylässä poikansa kanssa asuva Arima on unelmatyössään. Satulasepän työtä hän ei voi kuitenkaan tehdä kokopäiväisesti, sillä ranteet eivät kestä. Päivisin Arima työskentelee lastenhoitajana.

Satulasepän ammatissa mieluisinta on erikoissatuloiden valmistaminen. Arima on päässyt toteuttamaan intohimojaan elokuvassa: Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuva kertoo 1600-luvulla Ruotsia hallinneesta kuningatar Kristiinasta.

”Sain tehdä elokuvassa käytettyjä naistensatuloita. Se oli ihanaa! Minua kiinnostavat kaikki entisajan satulat ja varusteet. Teen varusteita esimerkiksi oopperaa varten ja keskiaikaharrastajille.”

Kansainvälistä opiskelua Arima ei aio vielä lopettaa. Hänen haaveenaan on suorittaa satulansovittajan koe Englannissa.