
Itsenäisyysvuonna istutetaan kymmeniätuhansia juhlakuusia
Tulevaisuuden kuusi -kampanjassa 4H-nuoret välittävät plakaatin, kirjan ja kuusentaimen sisältämää pakettia Suomen täyttäessä sata vuotta 2017.
Mika Vanhanen ja 18-vuotias 4H-yrittäjä Juho Ruuska tähtäävät siihen, että Tulevaisuuden kuusta istutetaan mahdollisimman moneen pihaan tai metsikköön ensi keväänä. Kuvan kuusentaimi on kasvatettu 100-vuotiaan itsenäisyyden kuusen siemenestä. Kuva: Kari SalonenTulevaisuuden kuusi -kampanjan tavoitteena on, että satavuotiasta Suomea juhlistetaan istuttamalla juhlavuoden kuusi. 4H-yhdistykset myyvät itsenäisyyttä juhlistaville satasen maksavaa pakettia, johon sisältyy plakaatti, kirja sekä kuusentaimi.
Tavoitteena on istuttaa vähintään saman veran kuusia kuin Suomen täyttäessä 50 vuotta vuonna 1967. Silloin Kotikuusi-kampanjassa laitettiin maahan yli 30 000 tainta, projektipäällikkö Mika Vanhanen kertoo.
Kampanjaa vetää Eno-verkkokoulun tuki ry ja se on osa valtiollista Suomi 100 -ohjelmaa.
Ketkä juhlakuusia istuttavat? Metsänhoitoyhdistysten lisäksi Vanhanen luettelee melkoisen joukon kiinnostuneita: yksityiset ihmiset, kunnat, koulut, kirkot, yritykset, yhdistykset. ”Maanviljelijät ovat varmasti vahvasti mukana”, hän arvelee.
Kuusia istutetaan pihoille juhlistamaan esimerkiksi saman vuoden merkkitapahtumia.
Kampanja tähtää tulevaisuuteen ja kansainvälisyyteen. Esimerkiksi maahanmuuttajat halutaan mukaan. Myös monet suurlähetystöt istuttavat kuusen edustustoihinsa, Vanhanen uskoo.
Juhlapaketteja on kolme. Peruspaketti maksaa sata euroa ja metsikköpaketti 300 euroa.
Vuonna 1917 kylvetyn itsenäisyyden kuusen siemenestä kasvatetun kuusentaimen, kullatun kuparilaatan sekä kymmenen Tulevaisuuden kuusi -kirjan pakettihinta on tuhat euroa, niitä on 600 kappaletta.
Kampanjan tuotto siirretään Suomen kulttuurirahaston alaisuuteen perustettavaan rahastoon, joka sijoittaa lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen.
Kuusipakettia myyvät 4H-yhdistykset. 4H-nuoret kasaavat taimen, kirjan ja plakaatin paketiksi ja sopivat ajan, jolloin tilaajat käyvät hakemassa taimet. Ne istutetaan parin viikon aikana toukokuussa tai syyskuussa.
Tilauksen yhteydessä merkitään, minkä kunnan tai yhdistyksen alueelta paketti halutaan noutaa, 4H:n kehityspäällikkö Juha Ruuska kertoo.
Ruuskan mielestä kampanja rahaliikenteineen on mainiota yritystoiminnan opettelua nuorille 4H-yrittäjille. 4H-nuorten saama osuus paketin hinnasta on viidennes. Kampanjassa on tällä hetkellä mukana yli puolet maan 230 4H-yhdistyksestä.
Vanhasen mukaan Tulevaisuuden kuusi jatkaa satavuotista juhlakuusiperinnettä. Vuonna 1931 Helsingin Kaivopuistoon istutettiin vuonna 1917 kylvetty itsenäisyyden kuusi ja vuonna 1967 istutettiin kotikuusia, jotka ovat kasvatettu itsenäisyyden kuusen siemenistä.
Tärkeimmäksi juhlapäiväksi on suunniteltu toukokuun 12. päivää eli Snellmanin päivää, jolloin eduskunta istuttaa juhlakuusen.
Kampanjaan kuuluu koululaisten metsäaiheinen kirjoituskilpailu, jonka parhaat pääsevät Tulevaisuuden kuusi -kirjaan. Tunnusmusiikkina soi Tulevaisuuden kuusi -kappale, joka lähetetään kaikille Suomen kouluille ja kuoroille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

