Meressä kahlaaminen hevosten kanssa on elämys. Kuva: Suvi Keikkala
Viron suurin hevostila houkuttaa suomalaisia – kuuden tunnin ratsastusretkiä saaresta toiseen
Kävelet kymmenien hevosten keskellä laitumella, rapsutat maitovarsoja, ratsastat saareen – hevosleiri Muhulla vetää väkeä.
Hevosen halaaminen antaa voimaa ihan eri tavalla kuin vaikkapa puun rutistaminen. Pette Rosberg näyttää mallia: ”Täällä voit halata varsaa. Suomessa varsat ovat säikympiä.” Kuva: Riitta Mustonen
Maastot vaihtelevat sankasta lehtimetsästä isoihin laitumiin, merenrantaan ja metsäpolkuihin.”Ihan mahtavaa! Ensin viiden minuutin laukkapätkä, sitten viisi minuuttia ravia, sitten uusi laukkapätkä – sellaista en ole kokenut missään aiemmin”, hehkuttaa Anu Smolander posket punaisina. Hän on juuri tullut kuuden tunnin ratsastusretkeltä.
Ollaan Virossa Muhun saarella Tihusen hevostilalla. Smolander on 34 muun suomalaisen kanssa tullut viettämään ratsastusviikonloppua. Lähtö Helsingistä perjantaiaamuna aikaisin, paluu sunnuntai-iltana. Ratsastusta kolmena päivänä yhteensä kaksitoista tuntia.
Ja millaista ratsastusta!
”Rannalla, niityllä, aurinko paistaa, hevoset tyytyväisinä laukkapätkän jälkeen. Sitä fiilistä ei ymmärrä kukaan, joka ei ratsasta”, retkeläiset huokaavat.
Etelä-Vantaan ratsastuskoulun (EVR) ratsastaja Olli-Pekka Rosberg on järjestänyt Muhun reissun jo kolmatta vuotta peräkkäin, ja muutama naisista on osallistunut jokaiselle. Esimerkiksi Eva Gröndahl-Mykrälle elokuinen viikonloppu on yksi vuoden kohokohdista. Hän on ylistänyt kokemustaan työpaikalla niin innokkaasti, että sai kaksi kaveriaankin aloittamaan ratsastuksen. He ovat nyt mukana Muhulla.
Erityisesti Gröndahl-Mykrä pitää siitä, että Tihusen hevosilla aloittelijoidenkin on turvallista ratsastaa.
”Täällä hevoset saavat olla hevosia. Ne elävät isossa laumassa laitumella eikä niitä tarvitse ratsastaa kouluttamisen vuoksi.”
Ryhmästä osa on käynyt leireillä myös Suomessa, esimerkiksi Huittisten ratsastuskeskuksessa, mutta sanoo, ettei Muhun kokemusta voi verrata siihen.
”Onhan Huittinenkin hieno, mutta tää on sielunhoitoa. Täällä mieli lepää.”
”Missään ei ole kylttejä, ettei saa ratsastaa. Yhtäkkiä olet kuin sademetsässä, sitten valtavalla peltoaukealla, näet erilaisia lintuja ja kohta monta sataa perhosta pölähtää niityllä ilmaan niin että ratsastat läpi parven. Uskomatonta.”
Olli-Pekka ”Pette” Rosberg on tyytyväinen Tihusen tarjontaan. Hänen mukaansa Suomesta ei löydy paikkaa, missä voisi kokea vastaavanlaisia maastoja ja hevosia.
Sirpa Vesamäki-Koivisto on samaa mieltä. ”Harvassa paikassa saa olla vapaitten hevosten kanssa ja katsella laumakäyttäytymistä.”
Vesamäki-Koivisto heräsi aamulla aikaisin siihen, kun hevosia kutsuttiin laitumelta puomin luo, ja nousi katsomaan.
”Kaksi oli talutuksessa ja muut seurasivat ravilla ja laukalla perästä. Se kavioiden kopse – vau! Ja maitovarsat siellä seassa.”
Rosberg menee halaamaan pientä varsaa, joka on lähdössä mukaan sunnuntain retkelle. ”Tällaista et pysty tekemään missään muualla. Yleensä varsat ovat niin säikkyjä.”
Ratsastusretkiä varten 35 hengen porukka jaettiin heti tullessa viiteen ryhmään ja jokaista lähti vetämään kaksi Tihusen tallin tyttöä. Seurueen seniori Pette, 62, kaksi muuta miestä ja juniori, Amanda, 18, ilmoittautuivat heti ”reikäpäisten” ryhmään eli siihen, joka menee niin paljon kuin hevosista lähtee.
”Huomenna kyllä otetaan aikaa, kuka laukkaa nopeimmin sen ison peltoaukean!”, Rosberg nauraa.
Suurin osa naisista valitsi rauhallisten ryhmän, missä ensikertalaisellakin on turvallinen tunne.
Lauantaipäivän kohokohta oli retki Varsasaareen, missä puolensataa 2–3-vuotiasta varsaa viettää kesää. Retkeläiset ratsastivat ensin neljä tuntia ryhmissä saarelle, missä pidettiin puolentoista tunnin piknik, ja sitten rantaa pitkin pari tuntia takaisin.
”Siinä oli semmonen vajaa kilometrin kahluu kolme ja puoli metriä korkean kaislikon läpi. Kun 45 ratsastajaa menee 70 senttiä syvässä vedessä, niin onhan se elämys. Hajukin on aika huh-huh”, Rosberg naurahtaa.
Tihusen hevostila on Viron ja tiettävästi koko Baltian suurin. Martin Kivisoon suvun tilalla oli parhaimmillaan yli kolmesataa eestinhevosta. Lisäksi on kymmenittäin varsoja ja 250 nautaa.
Martin Kivisoo, 72, on persoona isolla Peellä. Hän sai tilan haltuunsa Viron itsenäistyttyä. Silloin hevosia oli neljä ja eestinhevosten kanta oli Virosta lähes häviämässä.
Nyt hevosia on yli kaksisataa. Niihin liittyy tarina, kuinka mustalainen ennusti 17-vuotiaalle Martinille, että hänellä tulee olemaan monta rakennusta, 300 lehmää ja 300 hevosta.
”Luokkatoverini Kaija sanoi, että sinusta tulee kolhoosin johtaja.”
Ei tullut kolhoosin pomoa, vaan museon. Kunnes Kivisoo sai suvun tilan haltuunsa vuonna 1993. Hevosia oli parhaimmillaan yli kolmesataa, sillä kun eläinlääkäri ruunasi yhden orin, tällä sattui olemaan piilokives ja ennen kuin se huomattiin, ori oli ehtinyt astua kahtena vuonna yli 50 tammaa.
”Niin mustalaisen ennustus kävi toteen!”
Kivisoon kolmesta pojasta keskimmäinen jatkaa tilanpitoa, mutta Martin on tyytyväinen, että hänenkin apunsa kelpaa.
Tilalla on parikymmentä työntekijää, suurin osa ympäri vuoden. Kesäisin asiakkaita on enemmän kuin talvella, mutta talvellakin 30 hevosta on hokkikengässä eli niillä voi ratsastaa.
Asiakkaista lähes 80 prosenttia tulee Suomesta, mutta myös Saksasta ja Ranskasta on kävijöitä.
”Virolaisetkin käyvät meillä ratsastamassa, mutta yöpyvät tuttavien luona. Meidän 30 euroa yöstä ja aamiaisesta on kallis hinta heille.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
