Kun kilpailija voitti palkintoja ulkomailla, Kupittaan Savi keskittyi kansanomaiseen keramiikkaan – ja se vetosi suomalaisiin

Kupittaan Saven tyyli oli helposti lähestyttävää, kotoisaa ja kansanomaista. Koska kansa halusi kukkakuvioita, niitä se myös sai. Kuva: Jarkko Sirkiä

Kupittaan Saven maljakoita, kulhoja, humoristisia pienoisveistoksia tai teepannuja löytyy ehkä sinultakin, sillä moni kerää pian sata vuotta täyttävän yrityksen esineitä. Vanhempiemme sukupolvelle Kupittaan Saven esineet olivat yleisiä lahjaesineitä.

Kupittaan Saven perustivat 1921 helsinkiläiset Abel Häyrinen, Gregori Simola sekä Lauri Silvenius, mutta heitä paremmin Kupittaan Savi tunnetaan Koposten veljeksistä.

Toimitusjohtajaksi tuli pian aloittamisen jälkeen Kaarlo T. H. Koponen, jolle savi oli tuttu materiaali hänen työskenneltyään Rakkolanjoen kaakelitehtaalla Viipurin lähellä. Hänen veljensä Olavi Koponen toimi Kupittaan Saven teknillisenä johtajana ja toinen veli, Kalervo Koponen, myynti- ja konttoripäällikkönä.

Kaikki kolme veljestä ovat olleet vuorollaan myös yrityksessä toimitusjohtajina, viimeisimpänä nuorin Kalervo tehtaan lopetusvuoteen 1969 saakka.

Tiilitehtaana toimintansa aloittanut yritys valmisti myös viemäri- ja salaojaputkia sekä kattotiiliä. Tiilitehtaita nousi 1900-luvun alussa runsaasti ympäri Suomen, sillä painavia tiiliä tarvittiin rakentamisessa, mutta niiden kuljettaminen oli työlästä. Koriste- ja taloustavaroiden saralla kilpailu ei ollut niin tiukkaa.

Toinen suuri tekijä alalla oli Arabia, joka edusti ”vakavasti otettavaa” taidekeramiikkaa usealla Milanon triennaalipalkinnollaan.

Kupittaan Savi otti toimintaansa alusta alkaen erilaisen, kansanomaisen linjan. Se valmisti taloustavara- ja koristekeramiikkaa tyylillä, joka vetosi suomalaisiin.

Savena käytettiin 1950-luvulle saakka Aurajoen jokiuoman punasavea, eikä tehdas tavoitellutkaan valkoista posliinimaista ulkomuotoa, joka puolestaan oli Arabian tuotannon ydin.

Kupittaan Savi siirtyi vaalean fajanssin käyttöön 1950–1960-luvuilla.

Tehtaan kaatoivat lopulta muutokset rakentamisessa. Kupittaan Saven päätoimialana pysyi tiilien valmistus. Betonin ja elementtien tulo rakentamiseen romahdutti 1960-luvulla tiilien käytön niin, ettei koristellun talouskeramiikan laajalle levinnyt myyntikään voinut enää pelastaa tehdasta.

Vielä 1960-luvun alussa tehtaalla oli seitsemänsataa työntekijää.

Kupittaan Saven tyyli oli helposti lähestyttävää, kotoisaa ja kansanomaista. Se noudatti ostavan yleisön toiveita. Kauppamatkustajat kiersivät ympäri Suomea myymässä tuotteita, ja hinnat olivat edullisia. Koska kansa halusi kukkakuvioita, niitä se myös sai.

Yrityksen yksi parhaiten tunnetuista tuotteista on Matti ja Maija -figuurit saavin äärellä. Asetelmasta on useampia versioita. Niitä tehtiin tuhansia kappaleita useilla vuosikymmenillä.

Kupittaan Saven tuotannossa oli hyväntuulisia ihmishahmoja, eläinaiheisia pienoisveistoksia ja kukkakuosisia maljakoita. Työt olivat taidokkaasti koristeltuja, sillä koristelijoiksi otettiin Turun piirustuskoulun oppilaita.

Tehdas oli erityisen tunnettu juuri koristeluosastostaan. Osa tuotannosta kurotteli kuitenkin Arabian taidekeramiikan suuntaan.

1950–1960-luvun Kupittaan Saven koristelu oli kaunista ja esineet olivat hienostuneita, muodikkaan graafisia ja värikkäitä. Esineitä valmistettiin sarjoissa, eikä esineen suunnittelijaa usein edes mainita. Tehtaalla käytettiin myös vanhoja esinemuotoja, joille luotiin koristeella uusi elämä.

”Taide-esineitä, joiden huokeus hämmästyttää jokaista”, mainosti Kupittaan Savi vuonna 1936. Mainoslause pitää yhä paikkaansa, sillä hinnat eivät ole karanneet.