Kohtaamisia kulissien takana
Maailmanmatkaajat Meeri Koutaniemi ja Arman Alizad pysähtyivät kuuntelemaan herkällä korvalla suomalaisia. Kirjassa elämästään kertovat muun muassa huumeaddikti, ammattisotilas, patologi ja moottoripyöräkerhon jäsen (kuvat yllä). Juha Janhonen Kuva: Viestilehtien arkistoRiisuttu Suomi -teos on kahden maailmanmatkaajan kumarrus kotimaalle. He etsivät ihmistä työn ja julkisuuden kulissien takaa, oli sitten kyse haudankaivajasta, vangista, saattohoitokodin potilaasta tai ammattisotilaasta.
Kuusamossa syntynyt Meeri Koutaniemi on palkittu valokuvaaja ja kuvajournalisti. Hän on työskennellyt pitkiä jaksoja ulkomailla raportoimassa ihmisoikeusloukkauksista, muun muassa tyttöjen ympärileikkauksista.
Iranilaissyntyinen Arman Alizad on palkittu televisioesiintyjä, ohjelmien tuottaja ja vaatturi. Hän on Koutaniemen tapaan työskennellyt paljon ulkomailla, usein vaarallisissa olosuhteissa.
Kohtaamiset haastateltujen kanssa jättivät tekijöihin jälkensä. ”Olen vaikuttunut suomalaisesta yhteiskunnastamme”, Koutaniemi sanoo.
”Kirjan tekeminen oli minulle mahdollisuus mennä lähemmäs niitä ihmisiä ja kulttuuria, jotka olen ajatellut tuntevani. Kerta toisensa jälkeen jouduimme heittämään ennakkoluulot kaivoon.”
Esimerkiksi sopii Janne, moottoripyöräkerhon jäsen. Kyseessä ei ole Jannen mukaan mikään ”pyhäkoulun porukka”, mutta vankilassa olevan perhettä tuetaan. Kaveria ei jätetä.
Alizad huomasi, miten paljon sävyjä kalterien takana olevasta ihmisestä voi löytyä. Elinkautisvanki Eikka on heikon puolella, kun hän pohtii ihmisoikeuksia ja kehitysavun tarvetta. Itselleen hän on ankara: Ei henkirikosta voi ikinä sovittaa.
”Hyvyyttä on jokaisessa ja kaikkialla”, Koutaniemi tiivistää.
Alizad vakuuttaa, että maailmasta oppii paljon tutustumalla erilaisiin ihmisiin.
”Kohtaaminen on älyttömän tärkeää, kun ajattelee, miten paljon tänä päivänä on ennakkoluuloja ja kuinka paljon ne murtuvat tai muuttuvat ihan pelkästään tapaamalla ihmisiä. Minunkin maailmankuvani on muuttunut käsittämättömän paljon kaikkien kohtaamisten kautta, nyt myös Suomessa.”
Hiljaisuutta arvostavassa maassa ei antauduta keskusteluun yhtä herkästi kuin muualla.
”Se johtuu varmasti juuri siitä, että hiljaisuus on oikeastaan meidän kulttuurimme timantti. Meillä voi olla läsnä hiljaisuudessakin”, Koutaniemi sanoo.
”Hiljaisuuden rakastamisella ja arvostamisella on kuitenkin sivutuotteensa: keskustelu on vaikeampaa.”
Alizad on samaa mieltä: ”Hiljaisuus on siunaus ja kirous.”
Puhumaton kansa voi tuottaa maahanmuuttajalle kauhun hetkiä, kuten Nigeriasta kolme vuotta sitten Suomeen muuttanut siivooja Wasiu kirjassa kertoo. ”Nyt ymmärrän, miksi he eivät puhu. Arvostan sitä.”
Kirjan tekijät korostavat tarvetta kehittää keskustelukulttuuria Suomessa. Muutoin voi käydä niin, että kanssaihmisiä leimataan ja lokeroidaan kohtuuttomasti mielipiteiden perusteella.
Alizad arvioi, että leimaamisen pelko saattaa lisätä itsesensuuria. ”Voi tulla sellainen pelko, että viitsinkö sanoa kaiken mitä ajattelen, jos minut sitten lokeroidaan johonkin.”
Kotimaan tilanne on viime kuukausina tuntunut Koutaniemestä lamaannuttavalta.
”Oman äänen turruttamiseen ei kuitenkaan pidä ajautua. Siinä turrutetaan samalla hyvinvointiamme”, hän toteaa.
”Eihän sun tarvitse hyväksyä tai suvaita kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Kaksi suurinta ongelmaa tässä maailmassa ovat kouluttamattomuus ja se, että emme ymmärrä toisiamme. Ymmärrys on avain kaikkeen”, Alizad lisää.
Tarja Halla
Arvio kirjasta sivulla 19
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
