Olen nähnyt pienet kylät harvinaisen läheltä, mutta ylimielistä hesalaista ei siedä kukaan

Lähtemiseen liittyy aina kaihoa ja ikävää, mutta se mahdollistaa uuden alun. Kuva: Markku Vuorikari

Voin todeta olevani ikuisesti ulkopuolinen. Tarkoitan monipaikkakuntaisuutta. Synnyin Säkylässä ja nyt asun Helsingissä. Väliin mahtuu Rovaniemi maalaiskuntineen, Taipalsaari, Lappeenranta ja Tamperekin. Mummola oli Etelä-Karjalassa ja toinen vanhemmistani asui Uudellamaalla.

Muuttaminen kuului sotilasperheen kuvioihin. Seitsenvuotiaana Satakunta vaihtui Lappiin.

Saapuminen napapiirille oli elämys. Muuttoautosta herätessä näky oli uskomaton. Valtavia lumikinoksia. Lähtöpäässä oli lumetonta. Naapuruston ala-asteikäisiä kakaroita ilmestyi heti tutustumaan tulijoihin.

Varuskunnissa väkeä vaihtuu. Ensimmäinen kuulemani lause punaposkisen pojan viikarin suusta oli: ”Mistäkä te tulitta, hä?”

Lähtemiseen liittyy aina kaihoa ja ikävää. Tilalle saa uudet kaverit ja ja naapurit. ”Hä” oli uusi juttu. Lappilainen ilmaisu.

Mikä on tällaisen kiertolaisuuden anti? Johtaako se juurettomuuteen? Olenko mistään kotoisin?

Jokaiseen muuttoon on liittynyt entisestä luopumista ja uuden omaksumista. Sopeutuminen sujuu lapsena helpommin. Ja jos vuorovaikutus pelottaa, ei löydy uusia kavereita. Uusi murre hämmentää, huvittaakin. Arki opettaa. Koululainen voi jatkaa samalla luokalla, vaikka muuttomatka halkoisi koko maan.

Identiteetti muodostuu ympäristön vaikutuksesta. Lapsuudessa tietysti perhe, kaverit, naapurit ja koulut. Sitten omat ambitiot ja sattuman osuus. Puolison valinta, ehdottomasti!

Työ vie. Ohjaajan keikkoja on suuntautunut muun muassa Turkuun, Lahteen, Ouluun, Mikkeliin ja Kuopioon.

Näyttelijänä olen vilkaissut moneen pieneenkin pitäjään.

Paikallisesta elosta pääsee kunnolla perille vain tutustumalla ihmisiin. Vierailu kotiin avaa henkilökohtaisen yhteyden. Ennakkoluulot karisevat ja ymmärrys lisääntyy. Vieraanvaraisuus on yleismaailmallinen ilmiö. Elokuva-, teatteri- ja tv-työt ovat usein keikkaluonteisia. Reissaaminen opettaa kunnioitusta. Ja uteliaisuus on hyvä työkalu.

Esimerkiksi kotkalaisen merikarhun tarinoista oppii enemmän kuin hotellin aulabaarin pysähtyneisyydestä. Myös oma käyttäytyminen pääsee kunnon testiin.

Ylimielistä hesalaista ei siedä kukaan. Toimiva vuorovaikutus perustuu kunnioitukseen.

Kotiinpaluu. Ei ehkä ole ratkaisevaa tietää, millainen pyöräilykulttuuri vallitsee Mikkelin keskustassa tai missä saa Oulun parhaan lohikeiton. Ihmiset muodostavat paikkakunnan tunnelman. Verkostoituminen luo turvaa ja tuottaa iloa.

Voi kilauttaa kaverille ja kahvitella, kun kulmille päätyy. Ei olla missään täysin ulkopuolinen, vaan olla kotoisin kaikkialta. Meikäläinen.

Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.