MTK:n jäsensihteeri on sadan maratonin nainen
"Päätä pahkaa vaan!", neuvoo 61-vuotias Tuija Rantalainen. Hän hoitaa lenkeillä päätään ja työssään MTK:n jäsenasioita.
"En ole nopea, mutta kestävyyttä voin harjoitella kuinka paljon vain", sanoo Tuija Rantalainen ja kehottaa jokaista löytämään omat vahvuutensa. "Kaikki pitkät matkat lopulta tehdään päällä eli pään pitää kestää, vaikka on vaikeaa. Niinhän se on töissäkin." Kuva: Sanne Katainen"Päätä pahkaa vaan!"
Siinä Tuija Rantalaisen neuvo niille, joilla alkaa keväällä juoksujalka vipattaa ja bikinivartalo vilkkua mielessä.
Eli tossut jalkaan ja lenkille. Moni kaipaa tuekseen ryhmää tai juoksukoulua, mutta Rantalainen juoksee ihan omassa kuplassaan.
"Kuvittelen ympärilleni pallon. Kun saan mennä ihan itsekseni ja omin ajatuksin, siinä nollataan pää!"
Ei siis sähkökirjojen, podcastien tai musiikin kuuntelua, ei pitkiä puheluita ystäville, saati työasioiden pyörittelyä.
"Jos jotakin mietin, niin maantiemaratoneilla kilometriin käytettyä aikaa. Oikeesti."
Konkari kehottaa kuitenkin aloittamaan lajin järki päässä ja varoen. Liikkeelle voi hyvin lähteä kävelemällä.
Mutta kaikki tekosyyt jalkavaivoista aikapulaan hän ampuu tässä jutussa alas.
Rantalaisen sitkeys ei ihmetytä, jos kuuntelee naisen ammatinvalintaa. Mikkelin maaseudulla kasvanut nelilapsisen perheen tytär pyrki ylioppilaskeväänään sairaanhoitajaksi.
"Eivät ottaneet minua. Kerronko miksi?"
Pääsykokeissa tuli tehtyä kolme kohtalokasta virheitä. Ensimmäinen liittyi vesiväriläiskän tulkintaan.
"Minä näin, kuinka valkoihoiset keittivät ihmisiä padassa. Seuraavaksi pyysin pääsykokeissa työjärjestyspuheenvuoroa ja ehdotin päätöstä, kun valintakokous junnasi minusta paikallaan", nainen muistelee huvittuneena.
Hän oli käynyt juuri historianopettaja suositteleman Teinien tuen kokoustekniikkakurssin.
Lopuksi johtajatar kysyi vielä varasuunnitelmaa, jos tyttö ei tule valituksi.
"Vastasin, että tämä ei ole ainut mahdollisuus elämässäni. No, eivät ottaneet!"
Kaverit pääsivät, mutta Rantalainen ei usko, että hekään olivat oikeasti nähneet haimaa, maksaa ja munuaisia, vaikka niin väittivät.
No, suomalaisen edunvalvonnan onni on, että napakka Rantalainen löysi metsän. Hän hankki alalta monia eri tutkintoja ja teki välissä töitä.
"Metsurikurssi oli hyvä, sillä testasi nimenomaan sen, haluatko oikeasti tänne metsään. Oli lunta ja kylmää ja kaikkea mahdollista. Minä tykkäsin."
Ei ihme, sillä Rantalainen kasvoi 18-vuotiaaksi männyn- ja kuusentaimien keskellä. Vanhemmat olivat Mikkelissä taimitarhalla töissä.
Vuodesta 2015 hän on hoitanut MTK:n jäsenasioita. Haasteena on ollut koko ajan saada ihmiset ymmärtämään ja maksamaan jatkuvasta edunvalvontatyöstä eikä hakemaan vain "pikavoittoja".
Nyt huolettaa metsänomistajien ikääntyminen.
"Jos 60-vuotias saa perinnöksi metsää, onko hänellä rahan tarvetta niin, että metsää tulisi hakattua ja hoidettua?"
Nuorten rajaton suojeluinto ei sen sijaan huoleta.
"Kyllä se raha puhuu. Sitä tarvitaan elämiseen, asuntoon tai autoon, ja metsä voi hyvin toimia pankkina".
Mutta takaisin verkkareihin.
Rantalaiselle on kertynyt 102 maratonia, joista puolet on hölkätty ja loput hölkätty ja kävelty. Aikaa vierähtää mäkisessä maastossa 11 tuntia, paras aika on 5.40.
"En ole malliltani juoksija!" Rantalainen hekottelee. "Eikä vauhtini ole juoksu- vaan hölkkävauhtia."
Ensimmäisen maratoninsa hän pääsi maaliin Vantaalla syksyllä 2004, 47-vuotiaana. Kuningasmatkoja on kertynyt viime vuosina 6–8 vuodessa, yhtenä vuonna 16, jonakin ei yhtään.
"Oikeisiin keräilijöihin verrattuna tämä on vähän", Rantalainen sanoo mainiten Ritva Vallivaara-Paston, joka aloitti yhtä aikaa ja on juossut 800 maratonia.
"Maratonia juostakseen ei tarvitse harjoitella maratonia eli juosta sitä alle. Mutta mitä ahkerammin käy lenkillä, sitä helpompaa se on."
Jalkakilometrejä eli juoksua ja kävelyä kertyy vuodessa kaikkiaan 1 200–1 500 kilometriä, hiihtomatkaa tuhatkunta ja pyöräilyä saman verran.
Millä ajalla työssäkäyvä ihminen ehtii liikkua näin paljon?
"Onhan mulla illat ja viikonloput aikaa! Ja onni asua sadan metrin päässä valaistusta polusta."
Usein seurana on ultrajuoksua harrastava naistyökaveri ja naapurina asuva sisko.
Hienoimpia maastoja ja maisemia tarjoavat Vaarojen maraton Kolilla ja Pallas-Hetan maraton Lapissa.
"Tunturissa oli heinäkuussa 2016 miinus kaksi astetta, pilvet leijasivat silmien korkeudella ja tuuli kovaa. Näkyvyys oli 30 metriä eli eipä tarvinnut maisemia katsoa", Rantalainen muistelee.
Tiukka nousu Pyhä-Kerolle jännitti, Rantalainen söi patukkaa ja joi repusta letkujuomaa.
"Ajattelin, etten jaksa millään sitä ylämäkeä. Sitten yhtäkkiä näin tunturin ristin: olin jo siellä päällä! Jippii!"
Maininnan saa myös Keski-Suomen metsissä juostava Halloween Hike, "josta kukaan ei ole kuullut, mutta joka myydään hetkessä loppuun". Pankaa kalenteriin 26. lokakuuta.
Mieleen on jäänyt myös hyvään sopulivuoteen osunut Utsjoen maraton.
"Niitä juoksi tien yli, näkyi liiskautuneina tienvarteen ja meitä varoitettiin potkimasta niitä, etteivät ne hyökkäisi", Rantalainen muistelee.
"Lisäksi minulla oli jo lähdössä päänsärkyä, ja hölkkäsin ja oksensin vuorotellen. Enhän minä nyt Utsjoelle asti lähtenyt keskeyttämään! Maaliin tulin, ja raatoauto ajoi perässä koko ajan ja mietti varmaan, että kyllä nuo etelän naiset on hulluja!"
Ulkomailla ja asvaltilla Rantalainen ei juokse nivelrikkoisten polvien ja reiden vuoksi.
Rantalainen ei ollut mikään liikunnan ihmelapsi nuorena, niskuroi koulussa esimerkiksi puomille nousussa. Kotona katsottiin kuitenkin kaikki urheilukisat televisiosta, ja tyttö ihaili itsensä koville laittavia atleetteja.
Lukioikäisenä alkoi lenkkeily metsässä.
"Varsinaisen kipinän sytytti Selkolassa työkaveri Toivo Ryyppö, ikäsarjansa huippua suunnistamisessa. Hän vei minut suunnistamaan, hiihtämään ja juoksemaan, ja lajit ovat vain lisääntyneet aikaa myöten."
Filosofiat poikkesivat sikäli, että Ryypön mielestä Rantalaiselle olisi riittänyt Finlandian hiihtäminen kerran, vuonna 1995.
"Mutta minä ilmoittauduin tietenkin heti uudelleen. Mulle ei riitä, että teen jotakin kerran elämässä, vaan sama pitää suorittaa aina uudelleen ja osoittaa itselleen, että kyllä minä tähän pystyn."
Juoksemisessa tuleekin panostettua itseensä, aika- ja terveysmielessä.
"On kivempi olla hyvässä kuin paskakunnossa, vaikka aina tuntuu, että olen ihan paskakunnossa. Jos vanhainkodissa tulee tylsää, sanon varmaan hoitajille, että eiköhän lähdetä laskemaan noita mitaleja!"
Miehet eivät ole pysyneet vauhdikkaan naisen mukana, vaikka maratoonareissa heitä on enemmistö.
"Ei ole löytynyt", hän muotoilee.
Eikä miehiin voi oikein luottaakaan. Ihan ensimmäinen maraton piti juosta nimittäin Tukholmassa vuonna 2004, kun pari metsäalan miestä maanitteli naista mukaan huoltajaksi.
Risteily varattiin, mutta lähtöviivalle tulikin vain Rantalainen. Toinen miehistä satutti jalkansa ja toinen jäi muuten vain kotiin eikä ole juossut yhtään maratonia vieläkään.
"Kun mulla tuli sata täyteen, laitoin someen, että kiitos pojat!"
Rantalainenkaan ei silloin päässyt maaliin, kun aiemmin Vuokatissa hiihtoladulla sattunut takareiden repeäminen alkoi oireilla. Kajaanilaislääkäri määräsi vain kotiin ja lepoon, joten lihakset jäivät pysyvästi erilleen ja kuhmuraksi.
"Takareisi olisi voitu vielä silloin pultata takapuoleen kiinni, mutta en tajunnut sitä itse. Mutta näillä mennään, ei voi mitään", Rantalainen sanoo taputtaa uutteria jalkojaan.
Fakta: Tuija Rantalainen:
Syntynyt 23.5.1957 Mikkelissä
Asuu Lahden Villähteellä
Ylioppilas 1977 Mikkelin lyseosta
Käynyt metsäalan peruskurssin, metsurikurssin, metsätyönjohtajakoulun, metsätyönopettajakurssin ja nelikymppisenä metsätalousinsinöörin tutkinnon.
MTK:n jäsensihteeri. Aiempaa työuraa ammattioppilaitoksissa opettajana, EU-hankkeissa, 4H:ssa, Metsänomistajien palvelutoimistossa ja metsänhoitoyhdistyksessä.
Perheeseen kuuluu järjestökissa Neiti Tiusanen
Juoksee maratoneja Ryläyksen ystävien riveissä, harrastaa polkujuoksua ja joukkuelaji rogain-vaellussuunnistusta. Talvella hiihtää.
Lue myös Erkki Liikasen vinkit vuodelta 2012:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
