
MT 100 vuotta sitten: Yhdellä äänestysalueella yli 95 prosenttia äänesti eduskuntavaaleissa
Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 5.4.1924 myös muutoksesta kirkkojen kuulutuksissa.Kirkoissa julistettavat kuulutukset. Esitysehdotus muutokseksi.
Kirkolliskokoukset ovat useamman kerran, alkaen vuodesta 1876, anoneet, että evankelisluterilaisen papiston velvollisuus julistaa maallisia kuulutuksia kirkoissa lakkautettaisiin. Asiasta on lainvalmistelukunta laatinut kaksikin eri mietintöä. Viimeisen, vuonna 1921 valmistuneen, johdosta pyydettiin lausuntoa yhdeksänneltä kirkolliskokoukselta, jolla ei ollut mitään sitä vastaan muistuttamista. Saman mietinnön pohjalla on laadittu ehdotus esitykseksi eduskunnalle ja siitä on hankittu korkeimman oikeuden lausunto.
Nyttemmin tasavallan presidentti on vahvistanut hallituksen esityksen eduskunnalle julkisia kuulutuksia koskevaksi lainsäädännöksi, jossa esityksessä on pääasiallisesti otettu huomioon ne muistutukset, joita korkein oikeus lausunnossaan on tehnyt. Esityksen mukaan jäisi kirkossa kuulutettavaksi ainoastaan kirkkolaissa tai muissa kirkkoa tai seurakuntaa koskevissa säännöksissä määrätyt tai edellytetyt julkiset kuulutukset sekä myös mitä tuomiokapituli tai kirkollishallitus määrää kirkossa tiedoitettavaksi. Muut julkiset kuulutukset julkaistaisiin kunnallisilla ilmoitustauluilla. Yksityisten kuulutusten julkaisemistapa jäisi sen varaan, miten käytäntö siinä suhteessa muodostuu.
Loistava äänestystulos Sippolan Liikkalassa.
Liikkalan äänestysalueella [nykyisessä Kouvolassa, vuoden 1924 eduskuntavaaleissa] kävi äänestämässä 95,5 pros. äänioikeutetuista, mikä on varmaan kaikkein parhaimpia saavutuksia ei ainoastaan tässä vaalipiirissä vaan koko maassamme. Äänioikeutettuja tässä äänestysalueessa ole kaikkiaan 516, joista oikeuttaan käytti 253 miestä ja 217 naista. […]
Hedelmällinen lammas.
V.k. 31 p. synnytti Parikkalan Koitsanlahdessa asuvan maanvilj. Kust. Kososen lammas 4 tervettä vuonaa, joista 3 uuhta ja 1 pässi. Sopii mainita, että sama lammas synnytti viime vuonna 3 ja sitä edellisenä vuotena 2 vuonaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









