Vakava onnettomuus oli jättää äidin toista kertaa pienten lasten kanssa leskeksi

"Nyt on ilo taas löytynyt meidän perheessä", kertoo Minna Sakki-Eerola. Kuva: Kimmo Haimi

Kukaan ei odota joutuvansa nuorena leskeksi. Eikä varsinkaan sitä, että joutuisi kohtaamaan saman pelon toista kertaa.

Kuvanveistäjä Terho Sakin tytär, hyvinkääläinen tekstiilisuunnittelija Minna Sakki-Eerola jäi aikoinaan leskeksi kahden pienen pojan kanssa.

"Pojat olivat silloin 3- ja alle 2-vuotiaat."

Mikään ei ollut valmistanut naista selviytymään kahden pienen lapsen kanssa yksin.

"Sitä vaan selviää. Keskittyy olennaisiin asioihin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Heille pitää olla aikaa tässä ja nyt."

"Olimme silloin kolmestaan hyvä tiimi. Puhuimme kaiken. Ei jäänyt mitään kaihertamaan. Ehkä siksi minulla on nyt niin hienot nuoret miehet."

Kun Markus Eerola astui kolmikon elämään, Minnan ura sai täysin uuden suunnan. Markus oli taiteellinen maanviljelijä, taideteollisessa korkeakoulussa opiskellut lasimuotoilija. Knehtilän tila oli ollut samalla suvulla jo 200 vuotta.

"Jäin pois käsipainamosta 2003 ja hyppäsin emännän saappaisiin. Täällä on aina ollut paljon kausityöntekijöitä ja jonkun oli hoidettava aamukahvit, lounaat ja iltapäiväkahvitukset. Perhekin piti ruokkia."

Perhe kasvoi kahdella lapsella lisää. Ruuhkavuodet iskivät tosissaan.

"Minusta tuntui jossain vaiheessa, että ajan vain autoa. Ennen olin innokas sisustaja. Ruuhkavuodet ovat opettaneet keskittymään olennaiseen. Nykyään olen onnelllinen, jos jouluksi ja juhannukseksi ehditään siivota."

Kun perheen nuorimmainen, Martin, meni eskariin, alkoi aikaa jäädä ajattelulle. Syntyi ajatus tyhjillään olleen navetan kunnostamisesta maaseutumatkailukäyttöön.

"Oli selvää, että jokin lisäelinkeino piti keksiä. Koko perheen elättämiseen kasvinviljely ei riittänyt, vaikka hehtaareja oli 300."

Minna näki matkailussa ja ruokapalveluissa tilaisuuden. Markus tuki ajatusta. Knehtilä sijaitsee hyvällä paikalla vain viiden kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta. Helsinkiin ja Hämeenlinnaan on molempiin noin 50 kilometriä.

"Olimme aiemmin kunnostaneet jo vanhan sikalan sisustus-, kangas- ja lasipuodiksi, SiKaLaksi. Siellä meillä oli myynnissä minun kankaani ja Markuksen lasitöitä. Siellä kävi paljon ryhmiä, mutta sisään ei mahtunut kerralla kuin 20 henkeä."

Vanhaan navettaan suunniteltiin kahvila ja puoti. Tiloissa voisi järjestää juhlia häistä hautajaisiin ja syntymäpäivistä ristiäisiin.

Sitten tapahtui jotain. Oli kaunis kesäinen päivä. Kertojan silmät kostuvat jo ajatuksesta.

"Oltiin juuri juotu pullakahvit. Markus lähti töihin."

Korkealle varastoituja autonrenkaita piti siirtää. Jokin meni pieleen. Tikkaat kaatuivat. Mies putosi pää edellä betonilattiaan. Renkaita tippui päälle.

"Markus tuli verissäpäin, seinistä pidellen. Mummo huutaa: Tuu äkkiä! Markukselle on käynyt jotain."

Minuutit tuntuivat pitkiltä. Kun apu tuli, mies kuljetettiin suoraan Töölön sairaalaan aivoklinikalle.

"Enhän minä tajunnut millainen on aivopotilas. Siinä ihmisen persoonallisuus aluksi muuttuu. Ilo katosi pitkäksi aikaa."

Tilanne oli täpärä. Mies itse halusi kuntoutua. Minna hukuttautui töihin ja perheen arjen pyörittämiseen.

"Työ kantoi eteenpäin. Oli pakko tehdä ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Navetan kunnostamisesta matkailukäyttöön piti tehdä päätökset. Elämän oli pakko jatkua, kävi miten kävi."

Sakki-Eerola muistuttaa, ettei neljän lapsen äidillä ole vaihtoehtoja.

"Olen selviytyjäin sukua. Minun mummoni selvisi, vaikka kahdeksasta lapsesta kuoli kuusi. Kyllä minäkin selviän."

Tuosta on nyt aikaa yli neljä vuotta. Knehtilän navetta on ollut käytössä jo kaksi vuotta. Markus on kuntoutunut.

"Mieheni on palannut. Pienin askelin."

Markus itse puhuu avoimesti työtapaturmastaan. Luterilaisesta työmoraalista on ollut pakko tinkiä.

"Työtapaturma opetti, että jos ei lepää riittävästi, ei ole työkunnossa. Arki on äärettömän sirpaleista. Halusin kuitenkin jatkaa MTK:n luottamustehtävissä. Lääkärit tukivat ajatusta."

Markus on nykyään MTK:n 3:s puheenjohtaja. Arvostettu viljelijä.

Minna katselee miestään tarkkaavaisesti. Nainen joutui kohtaamaan menettämisen pelon.

"Kyllähän sitä kävi mielessä, että taasko olen yksin pienten lasten kanssa. Eihän niin voi käydä!"

Markus puuttuu keskusteluun:

"Kyllähän sanaan elonkorjuu on tullut nyt uudenlainen sävy. Kaikella on täällä aikansa. Tärkeää on se, miten ajan käyttää."