Lepolan tilalla pyöritetään marjanviljelyä, mehiläistenhoitoa ja kotieläinpihaa. Ankkaperheellä on siellä oma lampi. Kuva: Janne ja Taina Immosen kotialbumi
Ankkapariskunta Seppo ja Tyyne innostui vanhoilla päivillään hankkimaan perheenlisäystä
Ankkapariskunta ei ollut vuosikausiin kiinnostunut hautomisesta. Viime vuonna iski vauvakuume, ja pian pihalammessa kaakatti neljä poikasta.
Ankat eivät yleensä ole innokkaita hautojia, mutta vuoden 2023 keväällä Lepolan tilan ankkapariskunta sai yllättäen perheenlisäystä. Kuva: Janne ja Taina Immosen kotialbumiOulun Haukiputaalla sijaitsevan Lepolan tilan kotieläinpihalla vipeltää monenlaista siivekästä ja nelijalkaista. Vuonna 2019 tilalle saapuneesta ankkapariskunnasta Tyynestä ja Seposta tuli suurperheen vanhempia hieman sattumalta.
”Lapset keksivät kaikille eläimillemme nimet, ja ankoista tuli Seppo ja Tyyne”, kertoo Janne Immonen, toinen Lepolan tilan yrittäjistä.
Ankka (Anas platyrhynchos f. domestica) on sinisorsan kotieläimeksi jalostettu, kesy muoto. Ankat eivät lennä, mutta vedestä ne pitävät, joten Sepolla ja Tyynellä onkin kotieläinpihalla oma ankkalampi.
Ankat munivat keväästä kesään hieman kananmunaa suurempia munia ja jättävät niitä ankkatarhassaan vähän minne sattuu.
Hautominen ei ankkoja yleensä kiinnosta, joten Immosen perheessä ankanmunia onkin ollut tapana käyttää ruuanlaittoon. Janne Immonen kehuu, että ne vispautuvat mainiosti, ja mitä enemmän ankat laiduntavat ulkosalla, sitä oranssimmaksi munankeltuaiset muuttuvat.
Vuoden 2023 keväällä ankkapariskunta alkoi omistajiensa hämmästykseksi hautoa muutamia munia. Haudotuista munista kuoriutui neljä tipua, jotka saivat nimekseen Keijo, Kaija, Pipsa ja Jyri.
Ankanpoikaskvartetista naaraita ovat Kaija, Pipsa ja hieman hämäävästi myös Jyri. Ainoa urostipu on sai puolestaan nimekseen Keijo.
Nyt kahden sukupolven perhe viettää mukavia ankanpäiviä omassa lammessaan ja munii melkoisia munamääriä. Haudontapuuhiin ankat eivät kuitenkaan tänä vuonna ryhtyneet muutamaa tuntia pidemmäksi ajaksi, joten ankkojen nuppiluku on pysynyt vakiona.
”Jos haudonta alkaa myöhemmin kiinnostaa, kyllä lampeen lisää ankkoja mahtuu”, Janne Immonen lisää.
Kun naapurin luomutilalta vapautui parkkipaikaksi sopiva alue ja halli eläinten talvikodiksi, kotieläinpiha oli valmis.
Ankkamäärän kasvu on yksi esimerkki siitä, miten asiat tapahtuvat Lepolan tilalla. Kaikki sai alkunsa, kun Immosten pariskunta päätti vuonna 2016 muuttaa Jannen ystävän lapsuudenkotiin Lepolan tilalle.
Immosten kaksi lasta olivat tuolloin pieniä, ja perhe kaipasi ympärilleen maaseudun rauhaa.
Kun kerran oli muutettu maatilalle, Taina ajatteli, että pihamaalle voisi ottaa kanoja. Seuraavaksi hän päättikin jo alkaa opiskella puutarha-alaa, ja pian tilalla kasvoikin mansikkaa ja vadelmaa.
Keijo on sisarusparven ainoa urospuolinen kaakattaja. Kuva: Janne ja Taina Immosen kotialbumiTämän jälkeen toiminta lähtikin paisumaan, sillä Janne tajusi, että marjoillehan voisi hankkia pölyttäjiä. Hän lähti opiskelemaan mehiläistenhoitajaksi, ja pian tilalle alkoikin ilmestyä mehiläispesiä, joiden määrä on nyt kasvanut jo 50:een.
Seuraavaksi pihapiiriin alkoi ilmestyä muitakin siivekkäitä ja nelijalkaisia. Kun naapurin luomutilalta vapautui parkkipaikaksi sopiva alue ja halli eläinten talvikodiksi, kotieläinpiha oli valmis.
Uusimmat tulokkaat ovat jopa 300-kiloisiksi kasvavat, kiharakarvaiset villasiat.
Suurperheen isä Sepolla on komea sinisorsan väritys. Kuva: Janne ja Taina Immosen kotialbumiJoskus Janne Immonen katselee tilan kiireiden keskellä ankkojen menoa ja miettii, että niillä on kelpo elämänrytmi. Aamupalan jälkeen luvassa on uiskentelua, lisää syömistä ja päiväunet.
”Kieltämättä sellainen näyttää mukavalta”, Immonen naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
