Videolla telmivät ahmat yllättävä apu vihatun vieraslajin hävittämisessä – ”Tulee häviämään poronhoitoalueen eteläpuolelta”, sanoo kokenut petotuntija

Tuttu ahmanaaras on pysynyt tovin poissa kajaanilaisen Ilmo Juntusen kuvaushaaskalta. Tällä hetkellä se saattaa hoivata jo yhdeksättä pentuettaan pesänsä suojissa. Perheenlisäys varmistuu kevään mittaan, kun mahdolliset pennut uskaltautuvat ulos. Kuva: Tapio Kostet

Eletään jännittäviä aikoja Mainuanjärven liepeillä pari kymmentä kilometriä Kajaanin eteläpuolella. Tuttua ahmanaarasta ei ole hetkeen näkynyt Ilmo Juntusen ja Tapio Lappalaisen ylläpitämillä kuvaushaaskoilla.

Juntunen kertoo, että naaras on tuottanut kahdeksana vuotena perätysten yhteensä 31 pentua. Naaras on jo vanha, eikä Juntunen vielä tiedä, onko se saanut yhdeksännen pentueensa.

Uudet pennut kömpivät vasta huhtikuussa ruokailemaan ulos pesän suojista. Useimpina vuosina pennut ovat tulleet kuvauspaikalle vasta touko-kesäkuussa ja silloinkin varovasti. Jännitettävää riittää siis.

Ahmanaaraat varautuvat pentujensa ruokintaan tekemällä reviirilleen ruokakätköjä joulukuusta helmikuuhun, aina pentujen syntymään asti.

”Se pakastaa ruokaa luonnon jääkaappiin.”

Juntunen tuntee ahmansa. Hän on kuvannut ja seurannut niiden elämää jo 13 vuoden ajan. Hänen mukaansa Kajaanin seutu on Suomen parhaita paikkoja ahman kuvaukseen.

Yleensä ahmojen menestyksen takana ovat hirvieläimiä tappavat sudet ja liikenne. Kun susilauma on putsannut ruhon, koittaa ahman vuoro.

Mainuanjärvellä ruokintavuosien aikana susia on päästy kuvaamaan vain muutamia kertoja. Tässä tapauksessa kuvaustoiminta on korvannut luonnollisen haaskatarjonnan.

Juntunen on ahmojen jäljillä hiihtäessään vuosien saatossa huomannut, että ahma partioi kiertämällä tiettyä lenkkiä muutaman päivän välein.

Se laukkaa pari sataa metriä ja pysähtyy kuin seinään. Hievahtamatta se kuuntelee tuttua merkkiä – haaskalta kantautuvaa raakuntaa. Havainnon saatuaan se poikkeaa tutulta reitiltään.

”Korpit ovat ahmoille ilmatiedusteluyksikkö.”

Ahmakanta voi Suomessa tällä hetkellä verrattain hyvin. Juntunen kertoo, että lähes sukupuuttoon tapetun lajin kanta on noin 490 yksilön vahvuinen.

Ahmakannan elpymisen taustalla vaikuttaa eräs yllättävä tekijä: halveksittu vieraslaji supikoira. Menneiden vuosikymmenten petovihan ja tapporahojen myötä Suomen luontoon oli syntynyt tyhjiö, jonka supikoira täytti, Juntunen kertoo.

Ahma ei ylenkatso supikoiraa vaan hyödyntää sen surutta ravinnokseen.

”Ahmoille supikoira on taivaanlahja. Ne lihottavat itsensä rasvapalloiksi talvea vasten, eikä niistä ei ole mitään vastusta ahmalle.”

Ahma on pystynyt Suomessa siihen, mitä ihminen on jo pitkään yrittänyt turhaan, toteaa ahmoja pitkään seurannut Ilmo Juntunen. Hänen mukaansa supikoira häviää samaa tahtia niiltä alueilta, joille ahmakanta levittäytyy. Kuva: Tapio Kostet

Pohjois-Karjala, Kainuu ja suurin osa Pohjois-Pohjanmaasta ovat käytännössä tyhjentyneet supikoirista, Juntunen kertoo. Runsaat peura-, kauris- ja hirvikannat vetävät ahmaa yhä etelämmäs.

Juntusen mukaan ahmat ovat tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan tienoilla matkalla Lounais-Suomen pitopöytiin.

”Arvioni on, että supikoira tulee häviämään poronhoitoalueen ulkopuolisesta Suomesta muutaman vuosikymmenen mittaan.”

Ennen sitä selviää kuitenkin Mainuanjärven ahmakannan kasvu tutun ahmanaaraan mahdollisen perheenlisäyksen myötä. Sitä odotellessa haaskalla riittää kyllä toimintaa esimerkiksi kanahaukkojen kinastelua kuvatessa.