Kirja-arvio: Johanna Lumme on luonut kuvakirjoihinsa kaupungin, jossa lukija haluaisi itsekin asua
Viidakon väki ja puutarhan salaisuus on toinen kuvakirja Viidakon väestä.
Johanna Lumme: Viidakon väki ja puutarhan salaisuus. 38 sivua. Otava. Kuva: Kirjailijan Jonne Räsänen / OtavaVoiko tämän ihanampaa lastenkirjaa ollakaan!
Kirahvi Kornelius, seepra Raita, kissa Leibovitz ja Kanaemo asuvat värikkäässä Tuulenpään kaupungissa.
Kun Raita ja Leibovitz menevät kouluun, Kornelius päättää etsiä itselleen tekemistä. Hän kokeilee töitä niin pankissa kuin ikkunanpesijänäkin, mutta hommat eivät suju.
Johanna Lumpeen Viidakon väki ja puutarhan salaisuus on toinen kuvakirja Viidakon väestä. Ensimmäisessä osassa Kornelius, Kanaemo ja Raita pakenivat tuhoutuvasta viidakosta kaupunkiin, jossa tapasivat Leibovitzin.
Kuvituksen runsaat yksityiskohdat tuovat mieleen Richard Scarryn. Tyyli on silti ehdottomasti Lumpeen oma. Viidakon väen sivuilla seikkailee erilaisia eläinasukkaita, joista monet kantavat käsissään kylttejä – niiden tutkiminen on hyvää harjoitusta lukemista opettelevalle. Kodit ja puutarhat ovat suloisia, ja kaupungin läpi virtaavat kanavat kutsuvat uimaan ja veneilemään.
Vain yhtä juttua en ymmärrä: miksi lastenkirjoissa käytetään yhä useammin leipätekstiin erilaisia fontteja? On perusfontti, jolla suurin osa kerronnasta ja myös repliikeistä on kirjoitettu, mutta lisäksi tässäkin kirjassa melkein joka sivulla on pieni pätkä tavallista isompaa ja lihavoitua tekstiä. Tarina puhuisi kyllä puolestaan ilman lihavointejakin.
Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
