Kesäkanttorin työ on itsenäistä. Sen kääntöpuolena Viitala vastaa itse työn laadusta kirkkokansan edessä. Kuva: Juha Harju
Moona Viitalan kesätyö on monella tapaa poikkeuksellinen – työssään hän pääsee yhdistämään harrastuksensa ja tulevat urasuunnitelmansa
Kolme vuotta sitten kauhajokelaisnuori teki peruskoulun tet-harjoittelussa niin hyvän vaikutuksen, että hänet soitettiin tänä keväänä kesätöihin kanttoriksi.
Moona Viitala nauttii kirkkomusiikin saralla etenkin häämarssien opettelemisesta. Kuva: Juha HarjuMitä tulee mieleen sanoista ”kirkko” ja ”kesä”?
Todennäköisesti kesähäät tai pistäytyminen kirkkoon osana kesälomamatkaa. Nämä kesäaktiviteetit ovat mahdollisia, sillä kirkot ovat auki myös kesäisin.
Joillekin kirkko on myös kesätyöpaikka.
Yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kesätyöntekijöistä on Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoen seurakunnassa kesäkanttorina työskentelevä Moona Viitala.
17-vuotias lukiolainen päätyi urkuparvelle hieman sattumalta.
Kolmisen vuotta sitten hän oli peruskoulun kahdeksannella luokalla suoritettavassa työelämään tutustumisessa eli tet-harjoittelussa samaisessa Kauhajoen seurakunnassa.
Pianonsoiton harrastajana hän pääsi tutustumaan kanttorin töihin ja jopa soittamaan eräissä hautajaisissa.
Taitava teinityttö teki seurakunnassa sen verran hyvän vaikutuksen, että hänet muistettiin edelleen tänä keväänä, kun seurakuntaan tarvittiin kesäkanttoria. Viitalaa kysyttiin kesätöihin.
”Mikäs siinä”, hän tiivistää keväällä antamansa vastauksen.
Viitalan kesätyö on poikkeuksellinen monella tapaa. Duunitorin (2.3.2023) tekemän kyselytutkimuksen mukaan vain muutama prosentti kesätöistä on mahdollisia alaikäisille, ja valtaosa saa kesätyötä lähettämällä hakemuksen avoimeen tehtävään.
Se, että tulevaa kesätyöntekijää pyydetään töihin, on erittäin harvinaista.
Lisäksi valtaosa kesätöistä on asiakaspalvelutyötä tai esimerkiksi kaupan alan tai ravintola- ja matkailualan työtä.
Kanttorin työssä Viitalalle yllättävintä on ollut työn itsenäisyys. Kappaleiden harjoittelu on olennainen osa työtä, mutta kukaan ei kyttää olan takana ja vahdi, että tuleva ohjelmisto tulee harjoiteltua.
Toisaalta harjoittelematta jättäminen kyllä kuuluisi kirkkokansalle heti, joten vapauden ja itsenäisyyden vastapainona painaa vastuu työn laadusta.
Koska kirkolliset tapahtumat painottuvat loppuviikkoon, myös Viitalan työ on viikonloppupainotteista.
Keskiviikosta perjantaihin Viitala yleensä harjoittelee tulevana viikonloppuna tarvittavia kappaleita jumalanpalveluksiin, konfirmaatioihin, häihin ja hautajaisiin.
Viikkoon saattaa kuulua myös kuoroharjoituksissa säestämistä.
Harjoittelun ajankohdat ovat Viitalan itsensä päätettävissä, ja yleensä hän varaa viikolla kirkon itselleen harjoittelua varten.
Kotipianossa ei ole esimerkiksi jalkiota, toisin kuin kirkkouruissa, joten pianolla kappaleita pystyy harjoittelemaan vain tiettyyn pisteeseen asti.
Lisävastuuta Viitalan työhön tuo se, että kanttori on usein vastuussa myös jumalanpalvelusten virsien ja loppumusiikin valinnasta.
”Tosin valitsen näin alkuun kappaleita toisen kanttorin kanssa, sillä en ole vielä oppinut tuntemaan virsikirjaa tai muita urkuteoksia niin hyvin, että osaisin valita niistä soitettavaa tilaisuuksiin.”
Kahden kuukauden kesäpesti alkoi jumalanpalvelusten lisäksi muutamalla konfirmaatiolla, ja ensimmäiset häät ja hautajaiset sattuivat soitettavaksi juhannuksen jälkeen.
”Aluksi jännitti, miten pärjään yksin koko seremonian ajan. Hyvinhän se kuitenkin sujui, ja jännityskin laantui”, Viitala kertoo.
”Olin aiemmin käynyt lähinnä joulukirkossa, mutta varsinaista taustaa kirkon parissa minulla ei ole.”
Voisi kuvitella, että tämän kesän aloittaneiden helteiden aikana urkuparvella soittaminen olisi ollut hikistä hommaa.
Onneksi Kauhajoella on kuitenkin kivikirkko, joten kanttorin ei ole tarvinnut hikoilla omien harjoitustuokioidensa saati varsinaisten tapahtumien aikana.
Kauhajoen seurakunta on maantieteellisesti varsin laaja alue ja siihen kuuluu myös Karijoen kappeliseurakunta, joten kesäkanttori huristelee pitkin pitäjiä autolla.
Kirkoissa hän oli viettänyt jo parin ensimmäisen kesätyöviikkonsa jälkeen enemmän aikaa kuin koko edeltävän elämänsä aikana yhteensä.
”Olin aiemmin käynyt lähinnä joulukirkossa, mutta varsinaista taustaa kirkon parissa minulla ei ole.”
Viitala on harrastanut musiikkia käytännössä koko ikänsä, eikä ihme, sillä häntä on marinoitu musiikissa pikkulapsesta asti.
Viitalan isä soitti nuorena viulua samassa Panula-opistossa, joka kävi myöhemmin tutuksi myös tyttärelle.
Sittemmin isä on siirtynyt muun muassa kitaransoiton ja kuorolaulun pariin. Viitalan äitikin harrastaa laulua, ja kaikki kolmipäisen lapsikatraan jäsenet ovat aloittaneet 4–5-vuotiaina pianonsoiton.
”Meillä kuuluu kotona aina jostain suunnasta musiikkia. Välillä pianolle on myös pitänyt varata vuoroja, jotta kaikki lapset ehtivät harjoitella soittoläksynsä”, Moona Viitala kuvailee.
Pikku-Moonaa eivät soittoläksyt aina olisi innostaneet, mutta jälkikäteen hän on ollut mielissään, että vanhemmat jaksoivat patistella häntä musiikin pariin. Soittamista kun ei opi muuten kuin soittamalla.
Taitojen kartuttua musiikki on tuntunut Viitalasta vuosi vuodelta kiinnostavammalta, ja lisäbuustia hän on saanut erilaisissa konserteissa soittamisesta.
”Sanotaanko, että ulkoisen motivoinnin jälkeen sisäinen motivaatio on kasvanut.”
Kuva: Juha HarjuKlassisen musiikin ja kirkkomusiikin eron Viitala tiivistää siten, että kirkkomusiikki tuntuu vapaammalta soittaa. Yksinkertaistettuna klassinen musiikki on kaavamaisempaa.
”Kirkkomusiikki on ollut vaihtelua kaavoihin.”
Klassisen musiikin puolella hänelle mieluisinta on opetella Beethovenin, Brahmsin ja Chopinin sävellyksiä. Jos taas Viitalan pitäisi nimetä suosikkinsa kirkkomusiikin puolelta, vastaus olisi selvä.
”Pidän tosi paljon häämarsseista, ja niitä on tosi kiva opetella, koska niitä olen kuullut aiemmin häissä tai esimerkiksi elokuvissa tai sarjoissa.”
Kesäkanttorin suosikkimarssi on Marko Hakanpään Trumpettisävelmä.
”Meillä kuuluu kotona aina jostain suunnasta musiikkia. Välillä pianolle on myös pitänyt varata vuoroja.”
Kirkkomusiikki on tuntunut yhden kesän perusteella jopa mahdolliselta uravaihtoehdolta, sillä Viitalalla on tavoitteena ammattilaisura musiikin parissa.
Tavoitetta kohti etenemistä hän on miettinyt sen verran, että hän lähtisi lukion jälkeen ensi vuonna mieluusti Helsinkiin ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan pianonsoittoa.
”Kauhajoella on ollut mukava kasvaa, mutta odotan uusiakin tuulia. Siksi esimerkiksi Helsinkiin muutto ei jännitä.”
Sitä ennen ovat kuitenkin edessä sekä ylioppilaskirjoitukset että musiikkiopistosta valmistuminen.
Tänä keväänä hän ehti jo kirjoittaa terveystiedon, syksyllä ovat vuorossa psykologia ja keskipitkä ruotsi ja tulevana keväänä puolestaan pitkät oppimäärät sekä englannista että matematiikasta.
Viitala on lukenut syksyn kirjoituksiin kesätöidensä ohella koko kesän. Kesälomaa hänellä on elokuussa käytännössä viikon verran, kun koko perhe suuntaa Ahvenanmaalle.
Silloin abiturientti aikoo pitää kirjat kiinni ja keskittyä saaristosta nauttimiseen.
Moona Viitala
Syntynyt 2005. Kotoisin Kauhajoelta Etelä-Pohjanmaalta.
Perheeseen kuuluu äiti, isä, pikkusisko ja pikkuveli.
Aloittaa elokuussa viimeisen lukuvuotensa Kauhajoen lukiossa.
Tavoitteena päästä ylioppilaaksi keväällä 2024 ja hakea Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan. Tulevaisuuden haaveissa ammattilaisura musiikin parissa.
Valmistuu ensi keväänä myös musiikkiopistosta saatuaan Panula-opistossa valmiiksi musiikin laajan oppimäärän opinnot.
Harrastaa kuntosalilla käyntiä ja kävelylenkkejä ja viettää mieluusti aikaa ystävien kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
