Etelänjauhiaishavainnot kasvussa, muita kasvintuhoojia vähän
Evira neuvoo tuottajia tarkastamaan ostamansa taimet ennen niiden jatkoviljelyä kasvihuoneessa.
Aasianrunkojääriä ei löytynyt Eviran kevään tarkastuksissa. Sen sijaan etelänjauhiaisia oli aiempaa enemmän.Eviran kevään tarkastuksissa etelänjauhiaisia on löytynyt 88 kasvihuoneviljelmältä. Se on yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.
Etelänjauhiainen ei ole levinnyt ammattimaiseen vihannestuotantoon, mutta se voisi siirtää vakavia virustauteja kasvihuoneisiin. Suomessa etelänjauhiaisia ei esiinny pysyvästi.
Jauhiaiset kulkeutuvat viljelmille EU-maista ostettujen taimien mukana. Eniten niitä on löytynyt maljaköynnös-koristekasvista, mutta jauhiaisia on löydetty myös ruusubegoniasta.
Muita vaarallisia kasvintuhoojia ei Eviran tarkastuksissa löytynyt merkittäviä määriä.
Kurkun vihermosaiikkivirusta löydettiin muutamalta kurkkuviljelmältä. Vaikka virus vahingoittaa kasveja, sitä ei ole luokiteltu vaaralliseksi kasvintuhoojaksi.
Syksyllä 2015 Vantaalla havaittuja, lehtipuita tuhoavia aasianrunkojääriä ei kevään tarkastuksessa enää löytynyt.
Kasvintuhoojia torjutaan tilatarkastusten lisäksi tarkkailemalla maahantuontia ja markkinointia.
Ulkomaisen kasvi- ja puutavaran tuontitarkastuksissa ei löytynyt vaarallisia kasvintuhoojia. Muutamalle kasvierälle annettiin maahantuontikielto puuttuneen kasvinterveystodistuksen takia.
Taimimyymälöissä eniten puutteita todettiin nimilapuissa - niiden tiedot olivat usein epätäydellisiä tai lappuja ei ollut ollenkaan.
Lue myös:
Kasvihuoneita saneeraukseen kurkun viruksen vuoksi
Koirat jääräjahdissa - Evira käyttää koiria tuholaistorjujina
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
