Uuraisilla on palanut navetta – kolme vasikkaa ja viisi lehmää pelastui
Viljelijälle järjestettiin Ylen mukaan aamulla kriisiapua.Noin 350 neliön kokoinen navetta tuhoutui täysin tulipalossa Etelä-Uuraisilla varhain maanantaina, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedote.
Hälytys tilalle tuli vähän viiden jälkeen.
Navetassa oli yhteensä noin 40 nautaeläintä, joista vasikoita oli kymmenkunta. Sortumavaara oli niin suuri, että aluksi vain kolme vasikkaa onnistuttiin pelastamaan seinään tehdyn reiän kautta. Navetan raunioista löytyi myöhemmin viisi elävää nautaa, joiden päälle katto oli romahtanut ikään kuin harjaksi. Liekkeihin jäi lähes 30 eläintä.
Sammutuksen ja jälkiraivauksen arvioitiin kestävän koko aamupäivän.
Ylen tavoittama palomestari Toni Jurmu kertoi, ettei omistajaa ole voitu haastatella. Hän tarvitsi aamulla kriisiapua, ja sitä oltiin järjestämässä.
Palo uhkasi levitä viereiseen asuinrakennukseen, mutta palokunta sai leviämisen estettyä. Myös henkilövahingoilta vältyttiin.
Jurmun mukaan sammutustehtävä oli todella haastava pimeyden ja tilan sijainnin vuoksi.
Asiaa uutisoivat Ylen lisäksi Keskisuomalainen ja STT.
Juttuun täsmennetty palossa säästyneiden eläinten määrää klo 18:54.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


