Sähkötarkastus vei navetasta lisälämmittimen ja pölyt
Maatilalla sähkötarkastus pitää tehdä yleensä 15 vuoden välein, mutta monella se on rästissä.Tukesin valtuuttama tarkastaja Matti Pietikäinen tekee vuosittain viidestä kymmeneen sähkötarkastusta eteläsavolaisilla maatiloilla. Se on hänestä vähän.
Samaa sanoo vakuutusmies Juhani Savolainen Tapiolasta.
”Useimmilla maatiloilla sähkötarkastukset ovat jäljessä.”
Vakuutusyhtiöt haluavat tarkastusvälin viideksi vuodeksi. Lain mukaan sähkötarkastuksia kuuluu tehdä 15 vuoden välein yli 35 ampeerin sulakekoon tuotantotiloissa.
”Maatiloilla investoidaan jatkuvasti uusiin sähkölaitteisiin ja kosteus sekä pöly rasittavat niitä”, riskipäällikkö Savolainen perustelee.
Sähkölaitteista syttyy yli puolet maatilojen tulipaloista. Tulipalot ja etenkin suurpalot ovat lisääntyneet. Näitä vahinkoja korvattiin 20 miljoonalla eurolla toissa vuonna.
Hinnan ei uskota hidastavan sähkötarkastuksia. Ulkopuolisen kävijän käynti ehkä epäilyttää, josko mittaviin investointeihin joudutaan sen seurauksena. MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio uskoo tiedon puutteen olevan syy.
”Tarkastuksen hinta on pieni verrattuna riskiin, joita viallisiin ja väärin asennettuihin sähkölaitteisiin liittyy.”
Sähkötarkastus maksaa 350 eurosta ylöspäin. Suuri maatila tarkastetaan 500 eurolla. Jotkut vakuutusyhtiöt kannustavat maksunalennuksin suosittamiinsa tarkastusväleihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



