Tapaturmat halutaan ehkäistä minimiin
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa kuolee Suomessa vuosittain noin 2 500 henkilöä. Näiden tapaturmien ehkäisemiseksi on valmistunut uusi, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoima vuoteen 2020 jatkuva tavoiteohjelma.Tapaturmat ovat suomalaisten neljänneksi yleisin kuolinsyy ja niissä kuolee noin 2 800 suomalaista vuosittain. EU:ssa Suomen tapaturmakuolleisuus on neljänneksi korkein.
Tapaturmakuolemista lähes 90 prosenttia ja vammaan johtavista tapaturmista yli 70 prosenttia sattuu kotona ja vapaa-ajalla. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien vuosittaisiksi kokonaiskustannuksiksi on arvioitu yli miljardi euroa.
Yleisin tapaturmatyyppi ovat kaatumiset ja putoamiset. Kaatumistapaturman seurauksena vuosittain kuolee noin 1 200 suomalaista.
Vajaa kolmannes kuolemaan johtaneista tapaturmista sattuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Viikonloppuöinä jopa puolet päivystykseen tulevista tapaturmapotilaista on päihtyneitä.
Ohjelmassa esitetään myös muun muassa, että kaikkiin iäkkäiden asumiseen liittyviin palveluihin liitetään kaatumisvaaran arviointi. Niin ikään jalankulkijoiden liukastumisia ehkäistään useilla toimenpiteillä.
Ohjelman tavoitteita ovat hyvän turvallisuuden toteutuminen kaikissa ympäristöissä, vakavien tapaturmien väheneminen 25 prosentilla vuoteen 2025 mennessä ja tapaturmien ehkäisyn voimavarojen vahvistuminen ja pysyvyys.
Ohjelman laatineeseen työryhmään kuuluu laaja edustus eri ministeriöistä, virastoista, laitoksista ja järjestöistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

